Wednesday, 29 February 2012

kokki-kati ja koti-keskiviikko

Elo on hujahtanut  taas jo puoleen viikkoon, ja tulevan viikonlopun suhinat ovat jo tekeilla. Kaivatut sateet ovat toimineet ilmanraikastajina joka paiva, ja nuukahtanut pihapiiri alkaa herata eloon ja vihreys pilkottaa polyn alta. Siis sateet ovat ihania, kohtuudella. Meidan reissaajat palautuivat rannikolta sunnuntai-iltana, ihot punertavanruskean eri savyissa - ja itse laskeskelen paivia kahden kaden sormilla tulevan rantaloman osalta. Viikon paasta sunnuntaina ollaan jo matkalla, bikinit pussissa ja univelat taskussa. Loistava ajoitus reissun osalta; kiva livahtaa lomille paria viikkoa ennen paasiaista - ja sitten taas suunnitella uutta safaria paasiaisen pitkalle viikonlopulle. Mutta ennen lomia ja matkoja, edessa ja mukana on ihan tavallista arkea ja aherrusta. Juuri nyt tassa ollaan keskella sita tavallisinta tallaamista - muksut nukkuu, talo on vaiti, Jaun nuokkuu sohvalla iPad naamalla, ja mulla hurraa iltauutiset ja lappari samanaikaisesti. 


Catherine aloitti osana meidan sekamelskaa eilen. Samalla kun esittelin paikkoja ja nurkkia, niin oli itseasiassa aika hauskaa selitella perheen rutiineita tavallaan ihan ventovieraalle. Eilen aamulla me kaytiin lapi meidan aamutekemisia ja tanaan sitten kerrattiin meidan tavallista iltapuuhailua. Mita nopsempaa Kati paasee jyvalle jutuista, niin sita helpompaa se kaikille on. Eli tanaan illalla kerrattiin iltaruokailut, typyjen kylpysysteemit, poikien pleikkarisessiot, pyykkivuoret, kauppalistat, kissanruuat, maitokahvit, siivousrutiinit,    perunapussit - siis varsinaista luentoa kaikki tyynni. Kauhukseni huomasin, miten kaavoihin kangistuneelta ja keski-ikaisen-oloiselta olen mahtanutkaan kuulostaa. Apua. Mutta rutiinit on rakkaita:). 


Kahden paivan briiffaukset ja esittelyt on nyt sitten ohi, ja toivotaan etta hommat lahtevat kayntiin omalla painollaan. Hikkoja saa mahtua matkaan, kunhan suuremmat linjat ovat noin suunnilleen paikallaan. Ja jos ei, niin sitten aloitellaan alusta, uusilla evailla. Ei siina mitaan sen kummallisempaa. Illaliseksi saatiin tosin aivan taivaallista currya, joten alkumerkit vaikuttavat ihan lupaavilta. Yet, let's not jump the gun.


Viikonlopusta sen verran, etta taas on tanssikortit taynna. Tenavilla synttarikekkereita, ja niinpa myos meilla vanhemmilla. Olin - taas kerran - visusti paattanyt viime viikonlopun huuhailuiden jalkeen, etta seuraavana viikonloppuna keskitytaan hengittelyyn, mielellaan metsassa hikoiluun, ja kaikkeen tuikiterveelliseen. Se ajatus jouti maton alle rivakasti, kun saatiin tanaan kutsu hyvan ystavan yllatyskekkereihin lauantaina. Seurueen tuntien juhlista tulee aanekkaat ja pitkat. Juhlat on aina ihania. Tosin olin jo aikaisemmin  viikolla buukannut itselleni spa-lauantain kaikilla kommervenkeilla, joten tassahan voi kayda niin, etta hoidoista raukeana ja rentona uni viekin mennessaan jo ihan alkuillasta. Kavi miten kavi, niin kivaa on tulossa. Taas. 


Sunday, 26 February 2012

To whom it may concern


Tapahtumarikasta on ollut viime paivina, ja tanaan on hyva ottaa hiukan etaisyytta ja harkintaa. Aloitetaanpa niista kivoista jutuista – eli Alex rantautui kouluretkelta vuorilta onnellisena ja uupuneena. Olivat puuhanneet huimia juttuja ja saaneet ihan lahituntumaa kenialaiseen kulttuuriin ja tapoihin. Sitten seuraava hyva juttu on, etta Elsa sai uuden upean kuontalon – miljoona lettia, kauniin ruskeat, niin aidon nakoiset ja oloiset. Ei, en ollut mukana passissa neljan tunnin salonkikeikalla, vaan Eunice on ottanut omakseen salonkikeikat - ihana tilaisuus hopotella ja juoda litroittain teeta, tyoaikaan, ihan luvalla:). Omiin kivoihin juttuihin kuului viinittely Villen kanssa loppuviikosta. Siis Ville Niiniston kanssa. Siis Ymparistoministeri Ville Niiniston kanssa. Siis presidentin veljenpoika Ville. Ennenkaikkea Ville-Pekka-Haaviston-kaveri. Viltsu oli duunikeikalla Nairobissa, ja saatiin kokkarikutsu suurlahettilaalta piipahta moikkaamaan ministeria. Oikein mukavalta vaikutti.  Vieraat Suomesta on aina kivoja, ja saatiin ihan henkilokohtainenkin vieras kotiin. Annan sisko Minna rantautui Nairobiin perjantaina - kassit pullollaan hapankorppuja, reikaleipaa, Oltermannia ja hedelmakarkkeja. Ja juustogrillimakkaraa Jaunille. 


Perjantai-iltana tanssittiin aamuun asti ja eilen puikkelehdittiin kaupungilla, ostoksilla ja Diamond Plazalla, tietysti. Hyvaa city-humua Nairobissa.


OK, sitten siihen toiseen aiheryhmaan, eli onnettomampia juttuja. Ruth ja Rebecca ovat nahtavasti kadonneet lopullisesti. Siis ihan kokonaan. Mika murheiden murhe.  Ruth on ollut meilla jo jonkun vuoden vuotta kokkina ja kodinhoitajana. Ihanana bonuksena on Ruthin 5-vuotias tytar Rebecca, joka on ollut, elanyt ja viettanyt aikaa ihan perheenjasenena. Ihana pikkusisko meidan muksuille ja osa meidan jokapaivaista eloa ja oloa. Rebecalla on oma paikka meidan ruokapoydassa, jossa kahdeksan hengen voimin otetaan yhteyksia ja vaihdetaan kuulumisia joka ilta kello 7. Ruth pyysi lomaa viikoksi, jotta paasisi piipahtamaan kotona sukulaisiaan tapaamaan. Paivista sovittiin, ja hyvastit heitettiin. Mutta paluupaiva koitti, ja Ruthia ei kuulunut. Jaun sitten otti asiasta hiukan enemman selvaa, ja huomasi etta Ruthin huone on typosen tyhja. Tavarat, huonekalut, telkkarit kaikki haipyneet, ihan kaikki. Portinvartijan kanssa rupalteltua saatiin selville, etta yon tunteina parisen viikkoa sitten Ruth on tyhjentanyt huoneensa, pakannut omaisuutensa ja havinnyt tyttoineen yon selkaan. Sanomatta meille sanaakaan. Tosi kurja juttu. Jotain harmillista on ollut pakko tapahtua, silla meilla on ollut ihan kunnollinen tyosuhde hyvalla palkalla, kaikella joustavuudella, ja kohtuu velvollisuuksilla. Kurjinta on kuitenkin Rebeccan menetys. Itse olin ajatellut Rebeccaa meidan lisukelapseksi, jonka koulutukseen ja kasvattamiseen meilla olisi aina iso rooli – ihan hamaan tulevaisuuteen asti. Eihan henkilokunnan livistaminen sinallaan ole kummallista, mutta yleensa siihen kuuluu mukaan jonkin sortin rikoksen tynka – ma olen kaynyt mun korut ja perhehopeat lapi aika tarkkaan, eika mitaan ole kadonnut, ainakaan nain alkusilmayksella. 

Eli seuraavana juttuna on uuden kokin loytaminen. Siis ehdokkaiden hakeminen ja haastattelu on jotenkin niin vihoviimeista puuhaa, ihan oikeasti. Mutta harkaa sarvista, ja tanaan se on alkava. Uuden on loydyttava aika nopeasti, silla Eunice-rukka tekee kahden ihmisen hommia ja taman porukan yllapito vaatii sisua ja selkarankaa. Kerattiin kerho ja lahdettiin markkinoille ja ostoskeskuksiin, ilmoitustauluja koluamaan. Kyllahan tulijoita olisi, mutta mista loytaa sen oikean ihmisen, joka sopii meidan meininkeihin ja rytmeihin. Kasallinen nimia ja puhelinnumeroita tuli matkaksi mukaan. Niihin on nyt soiteltu pitkin iltapaivaa ja haastatteluja hoidettu. Itse hoidan monet isotkin paatokset ihan fiilispohjilta, tanaan taas tuuleteltiin ihan tunteella - ja uusi kokki-kodinhengetar valittu:). Catherine on 35-vuotias mukavanoloinen naisihminen, jonka erikoisalana on intialainen gourmee. Eihan siina sitten sen enempia selityksia tarvittu, inkkariruoka on ihan meidan top-juttu. Catherine aloittaa tiistaina kuukauden koeajalla, muuttaa meille, tulee osaksi huushollia ja toivottavasti hommat loksahtaa paikalleen. Kovasti oli innostusta ilmassa. Puolin toisin. 

Mutta ennenkuin curryt ottaa ylivallan meidan keittiosta, niin taman illan menyy on meksikolainen. Sellainen super-helppo-itse-kyhattava-tortilla-hassakka. Paitsi etta nyt lahden hakemaan Allua harkoista. 




Thursday, 23 February 2012

Pimuilua

Herkkuhetkia tyttojen kesken keskella viikkoa. Isoa bonusta. Ihanat kaurakeksituoksut tuli vastaan jo kotiportille asti illansuussa kun tulin duunista. Anna oli ottanut likkojen kanssa keittion haltuun ja tuloksena lautasellinen pitsinohuita pipareita. Meilla on todellinen tynkaperhe koolla tana iltana - siis ensinnakin Ruth on kadonnut kuin tuhka tuuleen ja on aina vaan teilla tietamattomilla - Alex on viela vuorilla, Jaun on joka-torstaisissa-rugby-treeneissa-aamutunneille, ja Adrianilla oli korismatsi illalla koululla. Jaljella kotioloissa liuta pimuja ja typyjuttuja. 


Ensimmaisena listalla on Elsan tukka. Afroista afroin, upeus kerrassaan - joka tosin imaisee uumeniinsa kaikki murut, polyt ja roskat mita eteen sattuu. Aidin haaveet ihanasta hulmukiharapilvesta on toistaiseksi jaanyt vain unelma-asteelle, silla ihanuuden paivittainen hoito menisi ihan tyolaammastakin harrastuksesta. Afrikkalaisen luonnontukan yllapito, vahaus, rasvaus, oljyhieronta, ja muu paivittainen askartelu on numero  sisansa, johon meidan tandemin taidot ja tahto ei viela piisaa. Joten vastaus tukkapulmiin on - nailon. Kerran kuukaudessa Elsa kiikutetaan salonkiin, jossa neljan neidin voimin punotaan satoja lettipidennyksia Elsan oman tukan jatkeeksi. Nailonit pitaa hiukset kuosissa, siistina, ja ennenkaikkea helppohoitoisena. Frisoorinkin voi muuttaa mielensa mukaan kuukausittain - napakasta pikkupolkasta pidempaan kiharapilveen. Elsa on ollut uskollinen samalle tyylille jo monta kuukautta, eli pitka suora ja ponnarille kietaistava. Viime viikonloppuna tuli kuukausi tayteen edellisilla leteilla, jotka olivat alkaneet rapista pois jo ihan omaan tahtiin. Eli Eunice posti loputkin letit sukkapuikolla purkaen, ja nyt ollaan saatu koko viikko nauttia puuhapehkosta. Juttuun kuuluu pikkusaparot ennen nukkumaan menoa, ja niita pyoriteltiin tanakin iltana, oikein iloksi:) Kunhan tytto saa vuosia ja pinnaa lisaa, niin sitten toivottavasti oma tukka ottaa vallan pysyvasti. 


Kylvynpuhdas Anja ennatti livahtaa ullakon boudoir'iin ja ottaa ylivallan parfyymipulloista ja luomivareista. Suveneeristi iltameikki yopuulle, isolla kadella. Anja on niin neitia, niin neitia, ja mita enemman puuteri pollyaa niin sen upeampaa elama on. Sain tyton huijattua muihin puuhiin kamera houkuttimena ja Anja-pikku-paparazzi tekikin ihan hauskaa jalkea kameran kanssa pitkin iltaa, about kahden sadan otoksen edesta. Iitsestani on tullut ihan kuva-fanaatikko viime aikoina, ja kamera kulkee mukaan j-o-k-a paikkaan - ajaa Jaunin raivohulluuden partaalle ja pojatkin ovat alkaneet natista jatkuvasta zuumailusta. Mutta tana iltana kaikki on mahdollista, tyttojen kesken. 


Iltateet & keksit keittiossa, kamera ja kaunokirjoitusta, tukka nykeroilla ja viela viime kikattelut. Maailman parasta ihanaa, pikkunaisia. 

Talo taas hiljeni, aika ottaa kone esille ja ladata illan tuotoksia. Anna on tapinoissaan ja piipahtelee pyorahtamassa tallakin puolella ja sisustelee huusholliaan.. sisko on jo koneessa ja kohta pian paivantasaajalla. Ja huomenna saadaan Allukin kotiin. Huvikumpu on taas pian elementissaan. Oikein hyva niin.  

Tuesday, 21 February 2012

Niitä Näitä


Tiistaina tapahtuu, niin tanaankin. Aamusta pakattiin Alex matkaan vuorille - koko loppuviikon kouluretki Mount Kenyalle, telttaillen ja tutustuen keski-Kenian kommuuneihin. Kovasti oli poika innoissaan, ja tietenkin partiotaidot taydessa iskussa matkalle mukaan. Aamuhulinoissa Elsa pulautti aamiaisen pihakivetykselle ja kalpeni silmissa. Anja oli kiemurrellut koko yon itkeskellen, ja kuumemittarissa kunnon lukemat. Molemmat pimut petiin, ja kirjeet opettajille aiheesta. Kun sain vihdoinkin muksut hoidettua matkaan ja peiton alle, ryntailin kamalassa hikikiireessa duuniin, jossa listoilla oli isoja juttuja ja isoja rahoja yhdelle paivalle. 


Meidan perheeseen kuuluvat siis myos Eunice ja Ruth. Eunice on ollut meilla ihan Kenian elon alkumetreista asti, eli kasvattanut kaikki meidan muksut ihan pienenpienista. Eunicen hommiin on aina kuulunut auttaa lasten logiikassa, kun taas Ruth on kodinhoitajan pestissa keskittynyt siivoiluun ja silittelyyn - ja Ruth on myoskin kokki. Aivan mainio sellainen. Ruth on ollut kohta jo viikon verran matkassa kotikylilla, ja sen huomaa. Seitseman ihmisen tiskit, pyykit ja polyt vaatii ilmiselvastikin kahden ihmisen taysipainoisen panoksen - Eunice on uurastanut viikon jo olan takaa, 
ja kaikki odotellaan Ruthia kotiutuvaksi ihan lahipaivina. 


Loma. Loma. Loma. Tanaan on buukattu ja maksettu meidan jokavuotinen rantaretki Kenian valkoisille sannoille ja rannoille. Kolmen viikon paasta suunnataan pirssin puskuri kohti Mombasaa, ajellaan muutama sata kilometria halki savannien ja seutujen, tavoitteena ihana viikko Intian valtameren rannalla. Paikka on tuttu jo monen vuoden ajalta, perheille suunniteltu rantaparatiisi, jossa muksuille on taytta ohjelmaa aamusta iltaan, kun taas vanhemmat saavat tuijotella horisonttia ja miettia cocktail-sateenvarjojen vareja - eika paljon muuta. Voih, paivia laskien. 


Talo hiljaisena, ihana iltahetki. Jaun on viela duuni-riennoissa, iltasumpit tassa vieressa, telkkaria tuijotellen, lappari sylissa, Annan kanssa kokotellaan taalla ylakerrassa kaikessa rauhassa. Annalla kivat jutut edessa, sisko Suomesta tulossa perjantaina visiitille. Elsa on toiupunut vatsapurinoistaan, Anjalla viela hiukan iltalampoa - parempaa kohti ollaan menossa. Ja itsekin kohti tyynya ihan tuota pikaa. 

Sunday, 19 February 2012

Yksitoista

Yksitoista vuotta. Yksitoista 11-vuotiasta poikaa yokylassa ja perheen aiti tarvitsee hoitolaloman tasta sirkuksesta toipumiseen. Eilinen lauantai oli iso paiva.

Ennen lauantaita on kuitenkin perjantai. Perjantain pakkojuhlat olivatkin loppujen lopuksi mita mainioimmat illanistujaiset. Lauma kolleegoja, viiden ruokalajin tarjoilut, puheita ja kilistyksia, ja onneksi paljon naurua. Vaikka kotiin joudettiin vasta aamuneljan aikoihin, niin jo kahdeksan jalkeen olin rutistelemassa Nairobin lauantaisessa. Oli kouluyhdistyksen kokous, onneksi Javan kahvitalossa maailman parhaimman latten voimin. Allun futisharkat ja kolmet lastenjuhlat samalle paivalle alkoivat olla jo ihmeidenteon likimailla.

Neljalta eilen alkoi sitten saapumaan tasainen virta juhlavieraita Allun hippoihin. Jotenkin kummasti mut oli saatu ansaan oikein olan takaa kun kutsuja suunniteltiin, ja olin antanut siunaukseni liki tusinalle yovieraalle, joista jokainen on onneksi viela mua lyhyempi mutta sata kertaa aanekkaampi. Ja aanta on piisannut. 
Pieksut mita metelia, ja suoranaista kirkumista, koko ilta ja ihan aamutunneilla. 


Agenda oli onneksi aika  yksinkertainen; ruohokentta, jalkapallo, hodareita, kokista, suklaakakku, Jurassic Park and sangollinen popcornia. Ja lisaa metelia. Vasasin seitseman metrin siskonpedin alakerran lattialle, ja siella olivat suloisuudet yhdessa isossa solmussa. Pelkkaa poikaa, jalkaa, raajaa, iPadia ja Podia koko lattia taynna. Ihania kakaroita kaikki tyynni.

Fiksuin juttu koko kekkeria on se, etta hakuuaika on sunnuntaiaamuna klo 0900, tasan. Tosin kommahdys nro kaksi on se, etta lupasin pannarit aamupalaksi.
Eli taikinan vatkaaminen alkoi tanaan klo 0700. Poh.


 Sitten viela sana tai pari sateesta. Siis sateet ovat alkaneet taas, tai nippanappa alkamassa. Juuri kun ollaan paasty helteiden huumaan, niin kirotut sateet alkavat sotkea tunnelmia. Vanhaan aikaan sateiden tulo ja meno oli arvattavissa ihan melkein paivalleen. Oli marraskuun kahden viikon pikkusateet (viime vuonne satoi yhta soittoa elokuusta joulukuuhun), maaliskuun loppupaivina oli sadekauden avaijaiset (tana vuonna ounastellaan sadekauden alkavan puolessa valissa helmikuuta), ja kuivan talven on maara alkaa juhannuksesta. Talla haavaa on taysi mahdottomuus suunnitella mitaan aktiviteettia sateettomalle vuodenajalle. Onneksi viela hommassa on hiukan tolkkua, ja suurimmat sateet tulevat useimmiten oisin. 
Aurinko on onneksi mukana tanaan, ja edessa ihana sunnuntai. Hiljaisuus on laskeutunut. 


Saturday, 18 February 2012

Irlantilainen Insinoori

Meidan talo on monimutkainen ja sokkeloinen. On kerroksia ja kaytavia, nurkkia ja komeroita. Huoneita siella taalla, portaita ristiin rastiin. Kunhan oppii reitit ja raput, niin oivaltaa talon ihanuuden kaikissa ulottuvuuksissaan. Meidan jo elakkeelle joutanut kodinhoitaja Suku-herra oli hammennyksissaan toista viikkoa taloon muutettuamme, kun ei millaan onnistanut paikantamaan ylakerran portaita. Tarkea juttu sinansa, silla ylakerran siivous oli osa toimenkuvaa.

Lapsille talo on unelma, kaikilla omat huoneensa, tilaa temmeltaa ja juosta sisallakin sikinsokin. Meilla on parhaimmillaan asustellut taalla kolme perhekuntaa saman katon alla, kuitenkin niin, etta kaikilla on omat rauha ja tila - ja yleensa tormatty ruoka-aikoina keittion poydan aaressa. Talon tiloista kirjoittelen ja kuvittelen lisaa tuonnempana, mutta nyt juttuna on sen salaisuudet. Niita on monia.

Kotitalon rakensi aikoinaan  irlantilainen insinoori Glenn, joka haaveili talon perheelleen, suunnitteli plaanit ja fasaadit, ja lopulta toteutti kaiken lahes omin kasin. Glenn'in mieli lieni myoskin monimutkainen ja sokkeloinen, tosin jo jokseenkin ajan jattama kun tehtiin diilia taloon muutosta. Han esitteli huoneet ja tekniikan, ja selitteli moninaisten luukkujen ja kaappien tarkoitusta. Han myos muisti unohtaneensa joitain yksityiskohtia, mutta tyynesti todeten arveli meidan keksivan niita ajan myota. Ja niitahan on keksitty. Salalokeroita vaatekaapeissa, takkahormeissa, kylpparin kaapeissa, valipohjissa. Ullakon lukuisat luukut raystaiden sisuksiin ja nokkelasti kirjahyllyihin upotettuja hamayslaatikoita.


Ja sitten se salahuone. Ihan oikea katketty pikkuhuone, jonka voi paikantaa ainoastaan seinapaneelia painamalla ja oven auki naksauttamalla. Tassa vaiheessa ollaan hoksattu salahuoneita vain yksi, mutta lieko mahdotonta loytaa lisaa paneeleita painamalla. Eika tassa viela kaikki, salahuoneessa on kassakaappi. Upea vanha rautakaappi joka on lujasti valettu lattiabetoniin kiinni. Kaappi on kooltaan ihan kunnollinen, voisi katkea sisalmyksiinsa vaikka pienemman ihmisen tai pinollisen harkkoja. Kaappi on ollut kiinni aikojan alusta ja avaimat siististi kaapin paalla. Glenn muistutti meita kaapista ja antoi haasteen saada se auki, ja jos hommassa onnistutaan niin sisallosta han ei enaa jaksa valittaa. Han ei kuollaaksenkaan muista joko kaapissa on jotain taiko eiko yhtaan mitaan.


Parin vuoden aikana Jaun on aina silloin talloin kamppaillut kaapin ja lukon kanssa muutaman tovin, mutta aina hommassa havinneena antanut jutun olla. Ollaan naureskeltu mahdollisista setelinipuista tai rouvan korukatkoista. Ja annettu jutun taas olla. Tana aamuna tuli taas kaappi-inspis, ja matsi alkoi. Mukana tosin kaappi-expertti, joka tovin jalkeen ilmoitti, ettei lukossa tai avaimissa ole mitaan vikaa - ovi on yksinkertaisesti ajan havinassa ruostunut kiinni. Uudet aseet esille, ja ovi saatiin kuin saatiinkin auki.

Eipa loytynyt perhehopeita, mutta mutta armoton nipullinen seteleita kyllakin. Ihan totta. Suuri laja siististi niputettuja kadensadan shillingin seteleita vuodelta 1986. Mika lienee ollut arvo silloin 25 vuotta sitten, mutta tuskin nimeksikaan enaa tana paivana. Setelit on uusittu moneen otteeseen vuosien saatossa ja presidenttien vaihtuessa, mutta saatiinpa mukava muisto menneista ja kiva lisa Monopolin kassaan. Ja uudella hehkulla tarkkaillaan talon nurkkia ja kynnyksia, jospa jostain talon katkoista viela ilmaantuisi joku uusi jekku tai kaappi poikineen. Tieda sita. More to follow.


Thursday, 16 February 2012

thaita ja timanttia


Tuikitavallinen torstai, viltin alla olkkarin sohvalla. Ihan naatti. Jos ryhtyisi duunitunteja laskemaan, niin viikon saldo olisi tullut piripintaan normien mukaan jo eilen. Mutta huominen on viela puristettava, ennenkuin viikonloppu alkaa. Toimiston puollella on huikea huiske meneillaan, uuden organisaatiorakenteen lanseeraus pitaa kaikkityynni munankuorilla. Onneksi on viikkoon mahtunut muutakin kuin pelkkaa paperin puskemista.

Tiistaina juhlittiin Allun juhlia, kakulla ja paketilla heti aamusta. Poika sai uuden kunnon puhelimen, 'touchscreenilla' toiveiden mukaan, kylla oli kaverin naama nakemisen arvoinen kun selvisi mita lahjasta kuoriutuu. Eli ystavanpaivan aamu siis alkoi kakulla, ja loppuhuipentui illallisherkutteluun ehdan pitkan kaavan mukaan. Meilla on Nairobin-visiitilla pitka-aikainen tuttu, jo elakkeella olosta nauttiva YK:n apulaispaasihteeri ja suurlahettilas, ja paatettiin saada poydan aareen kuvaan sopivia kavereita ja kolleegoita. Ruokapuoli toi paineita. Ruthin kanssa laitettiin parhaat reseptit likoon ja saatiin kuin saatiinkin loihdittua ihan kelvollinen kattaus ja tarjoilu. Jaykaksi arvatusta illasta kehkeytyikin mainio meininki: paljon puhetta ja naurua, ja juttuja kaikesta muusta kuin duunista tai diplomatiasta. Ja siihen valiin ihanaakin ihanampia synttarisoittoja Alexille kummeilta, siskolta ja papalta, Suomen kotikunnailta asti. <3 Ystavanpaivaa yllinkyllin.

Keskiviikkona, siis eilen, oli sovittukin sitten ihan toisenlainen ilta. Vaikka vasymys piti pintansa tiistain humujen jalkimainigissa, niin saatiin raahattua itsemme kavereiden mukana testaamaan Nairobin uusinta tulokasta ravintolarintamalla. 'Try My Thai' kuulostaa tosin enemmankin Pattayan hieromaluolalta, kuin keskiviikkoiltaan sopivalta perhebaarilta. Mutta, mutta, mika mukava yllatys. Thai-keittiohan on kiva ihan oikeasti. Laajalla skaalalla kevytta ja kirjavaa ruokaa, joka maistuu melkein joka lahtoon, mukaanlukien Jaun. Tilattiin poyta pullolleen mita ihanimpia Thai-luomuksia, ja kuunneltiin Whitney Houstonia. Ilta ihan nappiin. Paitsi etta aamulla tuli vasymyskuolema kello 7. Siis niin rikkipoikki, ja sama veto jatkunut koko paivan. Onneksi tanaan voi huilailla, niin etta huomenna jaksaa taas. Juhlat tiedossa. Sellaiset johon on ihan pakko menna.

Vaikka paiva toimistolla venahtikin liki kahdeksaan, niin oli viela paastava hakemaan ompelijalta huomisen illan leninki. Ihan Ihanan Ihana. Siis puikkelehdin duunista suoraan Diamond Plazalle, joka saa aina hyvalle tuulelle. Diamond Plaza on Nairobin pikku-Intia. Portista kun paasee sisaan, niin aikakoneella hujahtaa 80-luvun Bombayhin. DP on timanteilla koristeltu shoppailu-ravintola-putiikki-bazaari-sokkelo-hassakka, joka kuhisee kaikenvarisia rouvia kaikenvarisissa sareissaan, nuoria Bollywood-stara-kopioita halvat piraatti-pilotit nenillaan, inkkari-vaareja ja vaimoja, lapsia kaikenkokoisina, koiria, kissoja - tuoksuja ja hajuja. Aina ihana, ja miljoonien mahdollisuuksien keidas. Siis, siita mekosta, Plazalla on myos rivitolkulla pienenpienia kojuja, joissa pienenpienet ompelijat polkee Singereita ja loihtii leninkeja. Vein viime viikolla malliksi oman lempikoltun, ja sain takaisin kaksi prikulleen samanlaista totaalisen tyylipuhtaasti ja laadukkaasti kopioituna. Koko touhu maksoi himpan yli 20 euroa kankaineen. Etta sellaista.

Ilta vetaa viimeisiaan, ja univelka on armoton. Suuntana siis taivaanranta, ja huomenna uudet kujeet.

Monday, 13 February 2012

Big Band Camping at Lake Naivasha

Pakkaillen, kokkaillen, pussukoita taytellen. Siina hujahti perjantai-ilta. Lauantain aamuhetkina tungettiin auto ja traileri tayteen muonaa, murkinaa ja mukavia ihmisia, ja suunnattiin jeepin kokka kohti Naivasha jarven rantaruohikoita. Mielessa mini-safari, mutta kuitenkin aidosti tahtitaivaan alla, teltassa ja tulilla. Nairobin polyista on ihan pakko paasta pakoon aina tasaisin valiajoin, ja kaiken onneksi moinen onnistuu ihan rennoin rantein. Muutaman kummun takaa aukeavat savannit ja satumaisen kauniin maisemat. Telttailu on paras tapa ottaa kosketusta siihen ehtaan ja ihanimpaan puoleen tasta mantereesta, ja onneksi muksut ovat aiheesta yhta innoissaan kuin me vanhemmatkin.

Keikka oli lyhyt, mutta niin sen vaartti:) Ja miten sita sanottiinkaan - Focus on journey, not only destination. The Great Rift Valley naytti parhaat puolensa matkalla jarvelle. Takana siintaa kuivahtanut tulivuori Mount Longonot, jonka kraaterin reunalle kavuttiin viime vuonna koko kerhon voimin.
Talla kertaa jutun juurena ei ollutkaan mikaan survival-safari, vaan huomattavasti sivistyneempi versio eli telttailua nurmikolla ja lahella lamminta aamusuihkua. Fiiliksiin paastiin jokatapauksessa, ja Jaun ennenkaikkea; hankittiin jouluntienoilla traileri, joka imaisee sisuksiinsa kuutiotolkulla tavaraa ja telttoja. Piti paasta kokeilemaan tilaihmetta ihan kunnolla, joten viikonloppua varten tyhjennettiin mukaan koko autotalli, safarivarasto ja puolikeittiota. Tosin ihan fiksu juttu, paikalle tupsahtikin loppujen lopuksi suurempikin rypale tuttuja - niin etta meita oli kaikenkaikkiaan iltatulilla illastamassa 16 nalkaista. Ihanan ihania ystavia.


Muksuille oli parasta, kun saivat juoksennella ympariampari jarven rantaa lampaiden joukossa. Ja vanhemmille oli parasta, kun ei tarvinnut juoksennella ympariampari rantaa vaan sai ottaa ihan rennosti liikkumatta mihinkaan, akaasian alla. Safarin ydinasiahan on hyva ruoka ja kylma juoma. Ja molempia paljon.  

Voih, sinne teltan kupeeseen olisi ollut helppoa jaada viela paivatolkuiksi - mutta eilen sunnuntaina raivattiin tavarat takaisin takaluukkuun ja tehtiin jo suunnitelmat monen paivan keikalle paasiaisena. Siis oikealle safarille, sellaiselle missa nakee muitakin nelijalkaisia kuin pelkkia lampaita. 

 Tanaan sitten takaisin arkeen, raadollinen palautuminen takaisin realiteetteihin. Aamukahdeksalta oli duunihaastattelu - siis sisainen siirto siintaimessa - ja sen jalkeen se olikin sitten sita samaa. Mutta nyt ollaan tassa iltahetkena paasemassa juhlatunnelmiin:). Ystavanpaivanaattona, keittion poydan aaressa, suklaakakkua nuuskien. Anna-sisko loihti ihanan kakun, aamua varten Alexille. 
Poika on huomenna komeat 11 vuotta. Ihan uskomatonta. 
Ihana Allu-ystava.  



Sunday, 5 February 2012

Kakkua, palloa, fanitusta

Viikonlopuista suloisin on meilkein finaalissa, loppuhuipennuksena tietenkin illan vaalivalvojaiset ylakerran sohvalla. Eilisessa paivassa oli suurta urheilujuhlan tuntua. Juhlapullat ja aamulaulut aloittivat Elsan humut eilen. Auringon kanssa kilpaa naurava juhlan sankari johti meidan kerhon tukijoukkoja Allun futisturnauksessa, kansainvalisen koulun Mini World Cupissa. Nairobin kouluista oli yli 70 joukkuetta kamppailemassa mestaruudesta. Allu - tiimin kapteenina - piti hommat hanskassa, kun me loput sommiteltiin peitot ja piknikit nurmelle kentan laidalle. 


Tunnelma oli ihana. Muksuja, vakea, kojuja, kipsoja, telttoja, melua ja meininkia. Mikas siina peitolla kelliessa. Allun joukkue pelasi puhtaan sarjan koko lauantain ja finaalipaikka sunnuntaiksi varmistui. 



Koko homman odotetuin vetonaula oli Kenian yksi parhaimmista muusikoista, Eric Wainaina, joka oli lupautunut esittamaan promokeikan uusimman CD:n Love&Protestin tiimoilta. Meilla on kotona soinut Eric Wainainan musiikki jo kuukausikaupalla, ja huippubiisi 'Daima' on opeteltu sanoineen ulkoa :) Wainaina otti nuoren yleisonsa staran ottein ja yhteislaulu oppilaineen lavan edessa oli ihan huikea. Ja voih, Elsa sai onnittelut, nimmarin ja yhteiskuvan. Raameihin, seinalle, kuulemma. 


Sunnuntain osilta paiva jatkui kentan laidalla Jaunin ja tenavien osalta. Itse sain ripauksen aarimmaista harvinaisuutta: totaalisen tyhjan talon. Meillahan on ihan aina talossa vakea ja menoa, mutta sunnuntaina on henkilokunnalla kirkkopaiva - ja viela kun Jaun otti ja vei vekarat - niin taakse jai vain mina ja autuus. Ja apinat. Piihahdin maaliostoksilla tulevan keittioremontin osalta, ja sen tunnin aikana oli kokonainen klubillinen apinoita mellastanut keittiossa. Kaapit koluttu ja kaikki kouraansopiva popsittu. Huligaaneja kaikki tyynni. 

Nyt hiukan hermopuuhailua ennenkuin viritellaan Katsomot ja Areenat Suomen suuntaan, 
melkein reaaliajassa. Meni miten meni, niin hyvin maa makaa. 

Niin ja tiimi toi kotiin hopean. Kapteeni on vasynyt mutta onnellinen. 







Friday, 3 February 2012

Aattoilta


Raadollinen viikko takana. Aamusta iltaan, tyynyn ja toimiston valilla, kellon ympari. Viikko alkoi maanantailla, kuten yleensakinJ, mutta  silla mausteella etta koneen kovalevy pamahti sapaleiksi. Kun tekniikkapuolen kaverit duunissa varmisitivat, etta konelevy on kuollut, niin kylla siina elama vilahti silmien ohi. Saatiin onneksi olennaiset elvytettya, mutta kaikki kikkailut ja kivailut katosivat koneelta. Eli niita nyt sitten lataillaan uudestaan ihan koko ajan ja pitkin viikkoa. Ja viikon viimeinen duunipaiva kuupahti siihen, etta auton starttimoottori simahti just hetki sitten. Eika tietenkaan kotipihalla vaan kaupan pihalla perjantai-illan kiireessa, kun on kaipuu kotiin ja kamala nalka. Onneksi ihana Timothy oli viela pestilla ja pyrahti paikanpaalle tekemaan jotain konepellin alla. Ja saatiin kone kotiin. 

Kotona odotti ihanuus. Elsa ja Anna olivat ottaneet keittioon haltuunsa, muffinssitehdas. Pojat ja pallot pihalla, Anja kaverilla, ja kotona hyva tuoksu. 


Eli onneksi on perjantai. Perjantai-ilta on viikon ehdottomasti paras juttu.  Viikonlopun aatto, lauantain aatto – ja nyt ennenkaikkea Elsan synttareiden aatto. Elsa on kuplinut jo monta viikkoa huomisista kemuista, ja syystakin; 9 vuotta on kova juttu. Eli nyt on keittion tuoksut vaihtaneet muotoaan isoksi keoksi suklaaunelmia. Osa huomista kekkeri-menua. 


Vaikka viikko oli rankka, niin matkaan mahtui myos kukkia. Eilen illalla saatiin yllatysvieraita Tansaniasta, brittitutut Chellie ja Oliver (8v) tulivat yokylaan matkalla keski-Keniasta takaisiin kotiin rajan taakse Arushaan. Ihana vaihtaa kuulumisia samanlaisten, mutta ihan erilaisten ihmisten kanssa. Chellie ja Will asuvat farmilla Kilimanjaron juurella, kasvattavat avocadoja, koiria ja lehmia - ja toistaiseksi viela lapsiaankin. Chellie ja Oliver olivat katsastamassa sisaoppilaitosta Keniassa Oliverille ensi lukuvuodesta eteenpain. Eli, poika (8v!!) muuttaa pois kotoaan, ja vuotta nuorempi pikkuveikka seuraa ensi vuonna. Keniassa on tunnesti hyvat koulut, joten tanne ovat tulossa - ja vanhemmat jaavat farmille. On kai pakko ymmartaa, lasten koulutus vs. savannin kauneus. Apua, en ikina paastaisi naita apinoitani pois silmistani sisaoppilaitokseen! Tosin pitaa sanoa, etta moinen on melko tavallista taalla - pitkat valimatkat, Kenian maaseutu, ja lasten koulutus = sisaoppilaitos. 

Huomisen agenda on ihana. Ihan paras. Alexin futisturnaus alkaa jo aamutunneilla, ja vienee koko paivan. Turnaus on muksujen koululla, ja tarkoituksena on pakata piknikit, kylmalaukut, herkut ja kakut, ja pistaa kekkerit pystyyn koulun nurmikolla mini world cuppia seuraten. Kellitaan auringossa, hurrataan pojille, lopputenavat todennakoisesti altaassa, ja me totisemmat hyvasta kenialaisesta musiikista nauttien, reporankana. Ei paha. Illalla suuntana leffa, Elsan valinnan mukaan. 


Ennen huomista on viela nuori ilta tanaan. Kylma rose, uusin lehti, musiikkia, nuokkuvat tenavat jaloissa pyorien, ja ei ole kiire yhtaan minnekaan. A bliss.