Saturday, 31 March 2012

TGIF



Ihan merkillinen tilanne ja kuka tahansa lieneekin lukevan tata juttua, niin miettii taatusti etta nyt on joku mutteri tai kalenteri jossain ihan muualla kun pitaisi. On siis perjantai-ilta, ihanan lampoinen, kuunsirppi taivaalla ja istun Muthaiga Clubin pihapaviljongin terassilla, uima-altaan rannalla, valkkarin kanssa, tietsikalla. On kynttilaa ja tapasta, tunnelmaa ja tilannetta. Ja rouva yksin viinilla. Onneksi taalla kukaan ei peraan tuijottele ja saalitellen mulkoile. Juttu on itseasiassa ihan simppeli - meilla on himassa netti katki, hiukan duunia viela tekematta Atlantin takaisille deadlineille, ja piti tulla Clubille maksamaan rastit joka tapauksessa. Joten pistin muksut petiin, Jaun on kaveria katsomassa, Eunice jai passiin kotiin, ja itse nautin tilanteesta juuri tassa ja nyt. Pari salaista puhelinkuvaa todisteeksi. 


Hommia naputellen, uutisia lukien, tarjoilu toimii, hyvaa viinia, mukavaa musiikkia, pihakissa kintuissa ja luojan kiitos on perjantai! Ajattelin kokkia tassa niin kauan kun patterivirtaa piisaa, joka ei lupaa mitaan pitkaa sessiota. Ja hei, tamahan on siis ihan naapurissa, eli taman voisi melkein laskea kotona lorvailuksi.


Huomenna on taysi setti aksonia koko paivan. Muutamat harkat, kauppareissu, lastenjuhlat, lenkki metsassa, shoppailua, ja kahdet hipat  illalla. Ja toivottavasti pojat saavat olkkarin maalit kuiviksi, niin etta saadaan kalusteet paikalleen ja huusholli ennalleen. Huomisen jalkeen voidaankin sitten ryhtya laskemaan oita seuraavaan safariin - eli torstaina pistetaan taas pakaasit tarakalle ja suunnataan savannille. Tulossa taatusti ihan mieleton paasiaisreissu. Suuntana pohjoinen. Laikipian savannit keski-Keniassa. Ihana pohjoinen. Jos Laikipialta jatkaisi  matkaa noin 7000 kilsaa eteenpain, niin tultaisiin Turkuun. Food for thought. 


Wednesday, 28 March 2012

Remppa cont'd

Keskella maalipurkkeja, sanomalehtia, pressuja ja tinnerintuoksuja. Maalataan olkkaria olan takaa. Eli alakerta on aivan mullinmallin, huonekalut kasoissa ja paikka siis yksinkertaisesti ihan melskeessa. Nama on naita sarjassamme puut peittoon ja antiikkivalkoista litroittain seinille ja sisakatoille. Kylla kaantyisi arkkitehti haudassaan, jos nakisi mita me puuhataan.


Jaun myoskin tuskailee, mutta niinhan se aina. Ja loppujen lopuksi tuloksista tykataan kuitenkin. Noita tummia paneeleita ma vielakin tuijottelen siihen malliin, etta voisiko niille tehda jotain - liian riskaabeli juttu kaiketi. Tanaan muuten ihan sattumalta tuli taivaskanavilta Minun Afrikkani :), ja siellahan niita tummia paneeleita oli ihan joka huushollissa, Karen Blixenin mukaan lukien. Kaipa ne sitten kuuluu tahan paikalliseen touhuun. Piste. 


Siis meilla on olkkari ja ruokailuhuone yhta tilaa. Maalaamistouhu on meneillaan tuolla olkkarissa ja kaikki kamat on kasassa siis ruokailun puolella. Ruokahuoneenkin seinat sietaisivat maalit pintaan, mutta sitten vasta muutaman viikon paasta. Ensi viikolla saadaan setti vieraita Suomesta viikoksi, ja toinen setti tulee heti paasiaisen jalkeen. Ei ketaan nyt kehtaa ottaaa vastaan naissa hoyryissa, joten saadaan puolet fiksattua nyt, ja loput tuota pikaa. 


Anna-sisko on menossa kesalomille jo toukokuun puolessa valissa - veljen haat - ja pistin tanaan haun paalle siskonsijaiselle. Olisi kiva saada muutamaksi viikoksi varasisko pitamaan seuraa ja suomea tenaville, ennenkuin pakataan koko remmi kotimatkalle juhannukseksi. Muutama kysely kilahti jo inboxiin, mutta katellaan miten kay. 

Mutta hei, nyt taas tarpeeksi niitanaita - time to switch off. 


Sunday, 25 March 2012

Juhlahumua. Suomeksi.

Eilen juhlittiin lasten ehdoilla ja suomenkielella. Vietettiin Suomalaisen Kouluyhdistyksen 30-vuotisen taipaleen lastenjuhlaa. Me vanhemmat saimme osamme juhlinnasta jo viime vuoden puolella aidon gaala-illan merkeissa - ja nyt sitten oli tenavien vuoro. Meidan touhuryhma (siis muutama aiti:) pistettiin nystyrat yhteen muutama viikko sitten, ja saatiin kokoon ihan kivat hipat - vaikka nain itse sanonkin. 


Suomalainen kouluhan on pieni; lapsia parikymmenta ja pelkastaan meidan mukulat kattaa jo suuren osan koulun oppilaista. Eiliseen proggikseen kuului kotimaiset leikit saappaanheitosta (aito Nokia-montsari) kalastamiseen (palkintoina suomalaisia karkkeja), grillimakkaraa, limpparia, aarteenetsintaa, ja kitaraa. Paikkana aivan huikea kartanonpoikanen Karenissa, jossa kaikki tilat ja tykotarpeet oli tarjolla. 


Mutta, mutta, kaiken riemun suurin bonus oli tietysti uima-allas. Makkaroiden ja hedelmakarkkien jalkeen hippojen huipennuksena oli uimahypyt suoraan trampoliinilta altaaseen. Voi sita iloa ja polsketta. 


Tanaan on ollut leppoisa koti-sunnuntai, silleen suurelta osin. Oltiin parin tunnin lenkilla koko perheen voimin viereisessa metsikossa, ja sielta suoraan koululle Allun treeneihin ja loppujengi paasi taas uima-altaaseen. Mehut on vahissa koko porukalla, kohta nuoriso nukkumaan ja sitten leffa. Ready for Monday!

Saturday, 24 March 2012

Keittiöenkeli Grenadasta


Keittioremontti on ohi:). Ollaan puuhattu uutta ilmetta keittioon, ja talla viikolla ruuvattiin viimeiset kaapinovet paikalleen. Tuli kiva. Mutta ei todellakaan mitaan kovin kummoista; maalattiin koko touhu kattoa myoden valkoiseksi ja sama juttu kaapinoville. Kyokki oli siis ihan iskunnossa alunperinkin, mutta mulla on ollut systemaattinen valkaisukausi menossa jo muutaman kuukauden - tarkoituksena tuoda valoa ja virkeytta huusholliin. Ripaus kotimaista sairaala-lookia, Jaunia lainatakseni. Napattiin kaapinovista harmaanmatat viilukuoret pois, ja alta paljastui kovan tason MDF. Siihen sitten valkoinen kiiltomaali paalle, ja keittio on kuin uusi! Valkoiset kaakelit, lattialaatoitus ja nyt myos kiiltoa kimaltelevat kaapit ja katot. Ikean purkit ja koukut siihen paalle, niin ollaan kuin kotimaassa konsanaan. 


Maalausoperaatio jatkuu maanantaista eteenpain myos olohuoneen puolella. Kolonialaisajan talot taalla suunnassa ovat karismaattisia ja kauniita, mutta varovaisia luonnonvalon suhteen. Vaikka pikkuruutuiset ikkunat ovatkin suloisia niin valonkantoon eivat niita parhaita. Siihen sitten mukaan tummat puulattiat ja seinapaneloinnit, niin hamaralta kuulostaa. Aikeina on levittaa valkoinen kiiltava maali olkkarin kattoon ja seiniinkin, sen tumman paneelin ylapuolelle. Paneeleita ei voi poistaa, ovat sen verran olennainen osa huushollin luonnetta ja alkuperaa. Ja ovat kaiken kukkuraksi Nairobin legenraarisen Stanley Hotellin miestenbaarin paneelit, kuulemma. 


Keittiosta tuli kirkas ja kaunis. Tilauksessa on viela Marimekon vahakangas poydalle, niin johan ollaan kukka saatu. Tahan mennessa rempan kokonaishinta on about 50 Euroa maaleihin, siina se:). Meidan Breshnev-hanslankari on hoitanut homman tyylipuhtaasti. Pari ovea tarvitsee hiukan laadunparannusta yhden maalikerroksen verran. Eipa valittamista. 


Saunoista pitaa huolta tontut, puutarhoista pienet vihreat posliiniukot. Meidan keittiota pitaa silmalla torvea soittava keittioenkeli. Matkamuista Karibialta, vuosien varrella jo monet keittiot hoitanut. On meilla toinenkin keittiokeiju - koeaika-Catherinesta on kehkeytymassa olennainen osa meidan kerhoa. Loistava kokki ja mukava emanta. Hyvin taisi kayda.


Wednesday, 21 March 2012

Panoraamaa

Eli viela hitunen hiekkarantaa. 






Eli se loma oli sitten siina. Arki on iskenyt paalle talla viikolla oikein kunnolla, duunistressit haamottaa, iho kesii, rusketus hiipuu, kirjat lukematta, younet vajaina, kiiretta, laskuja, aamuruuhkia, iltauutisia, maratoonipalavereita, ajantuhlausta, puhelimen ulinaa ja lappari tyynyna. Ja koti-ikavaa.
Ah arkea. 

Roadtrip snapshots

Kollaasi kuvia tien paalta ja tien reunasta, Nairobi - Mombasa - Nairobi. Hiihtoloma.






Nyt viela lataamaan setti rantakuvia ja sitten voi lopettaa taman lomanostalgian. 
Seuraavaksi voikin keskittya vaikka keittioremonttiin. 
:)

Tuesday, 20 March 2012

Brindemos


Ihan pakko laittaa hiukan action-kuvia meidan eilisen illan dinnerista:), koska kerrankin oli joku viksu ottanut kameran mukaan moiseen tilaisuuten. Itse en yleensa malta tai kehtaa. 

Vietettiin iltaa tutun suurlahettilaan ja rouvan vieraina, ja nautiskeltiin koko rahan edesta viineista ja herkuista. Hopeat kilisi ja kristallit kolisi, ja kaikki tsydeemit ja herkut tarjoiltiin valkoisilla hanskoilla. Voi veljet. Mutta hei - ilta oli hauska ja herkut oli ihan parhaasta paasta. Rouva on kuvissa kimallukset paalla, ja illan isanta asiaankuuluvasti poydan paassa.

Jaunia ahdistaa kaikki viralliset tilaisuudet ihan totaalisesti, ja rehdisti aperitiivien jalkeen viimeistaan kysyy joko saa poistaa kravatin, ottaa takin pois ja avata ikkunat. Muuten tulee hiki ja hata. 


Latailen ja tuunailen viela meidan rantareissun kuvia, ja meinaan kaikkien kiusaksikin laittaa viela muutaman piitsiotoksen naytille :)

LIfe is a beach and pebbles after all

Sunday, 18 March 2012

Merilasia ja hoyhenia

Kathy on viidenkympin hujakoilla, kaunis auringon suukottama ja rakastaa rantaa, ennenkaikkea Watamun valkoista ja hiljaista. Vaalea tukka hulmuten Kathy oli rannalla joka aamu ennen muita lomailijoita, hiljaa paikallaan istuen,  horisonttia tuijottaen ja auringon saapumista odotellen. Yksinaista ihmista on yleensa vaikea lahestya, tietamatta onko yksinistuminen vapaaehtoista vei ei. Mieluummin kiertaa kaukaa ja jaa pohtimaan yksinaisen ihimisen mahdollisia mielentiloja. Mutta Kathy oli toista maata - jo toisena aamuna Kathy tuli meidan joukkoomme ison hymyn kanssa kyselemaan meidan tuntoja ja tekemisia. Kathy kertoi tarinoita. Han on istunut talla rannalla jo 24 vuotta, ei sentaan jokaikinen aamu, silla opettajan toimet pitavat kiinni arjen reunalla, mutta niin usein kuin mahdollista. Hanet on vihitty Watamun valkoisella hiekalla vuosia sitten, ja  aviopuolisonsa Ian oppi samalla rannalla kavelemaan aikoinaan omassa lapsuudessaan. 


Yksi monista Kathyn jutuista oli tarina merilasista. Itse en ole ikina kuullutkaan moisesta konseptista, mutta miten kiehtova ajatus. Totta kai sita on silloin talloin tullut noukittua rannoilta kauniita lasinpaloja, jotka meren voimat vuosien saatossa ovat hionneet sileiksi ja kauniiksi kuin jalokivet. Mutta etta merilasi on paljon muuta kuin pelkkaa rannalle ajatunutta roskalasia. Merilasi on historiaa. Useimmat sileiksi hioutuneet lasinpalat ovat olleet meren armoilla vuosikymmenia tai jopa vuosisatoja. Merilasia kerataan ja palojen taustoja tutkitaan. Merilasia voi loytaa maailman kaikilta rannoilta, useimmiten kuitenkin suurten valtameria hiekoilta - ja ennenkaikkea sielta, missa nousu-ja laskuvedet ovat lasna. 

Useimmiten merilasi on vanhoista pulloista, mutta myos purkeista, purnukoista ja ikkunoista. Vareista yleisimmat ovat kirkkaat, vihreat, siniset ja ruskeat, ja niiden alkuperat voidaan paikantaa helpostikin viini-, mehu- ja olutpulloihin. Sitten ovat ne ihanat keltaiset, punaiset ja turkoosit palat, jotka ovat harvinaisuuksi kuten myos mustat ja harmaat. Keltaiset merilasit ovat useimmiten 1930-luvun vaseliinipurnukoista, kun taas punaiset ovat haaksirikkolaivojen merivaloista. Myrkkypullot olivat mustia ja kellertava amber on vanhoista viskipulloista. Parhaimmillaan totiset kerailijat voivat tunnistaa palojen yhteydet vuosisatojen takaisiin merihaavereihin ja haaksirikkoihin. Mesilasibongareilla on kerhonsa, klubinsa ja bloginsa. Kiehtovaa. Ja tietenkin jutun hyvana juurena on se, etta merilasi lienee uusiutuva vara ja kerailyn voi aina mieltaa  luontoystavalliseksi. 


Kathylla on merilasia kaikeissa vareissa, ja vuosien kerailyn tuloksena. En saanut lasinpalaa Kathylta, mutta viimeisen auringonnousun aikaan sain paperille kirjoitetun runorukouksen hiekkarannan taiasta ja sinisen hoyhenen. Ovat tallessa molemmat. 

Seaglass and feathers. Walk on a beach will never be the same again. 



Elvis lives in Watamu

Viikko Watamussa takana. Ihmeellinen Watamu. Kaikkien ranta-paratiisi-kliseiden lisaksi Watamussa on omaa hohtoa; kyllin kaukana Mombasan ruuhkarannoista, Somalipiraattien reviirien ulottumattomissa ja viirun verran etelaan Malindin italialaisklubeista ja jaatelobaareista; kappale kauneinta rantaviivaa. Muutama hotelli poikineen, mutta ennenkaikkea privaattihuviloita ja roimasti tyhjaa piitsia lomalorvailuun. Ilman jatkuvasti hihassa roikkuvia rantapoikia tai moisia. Kuljettiin edestakaisin rantaviivaa joka paiva, tarkkailtiin porhojen eloa ja liikehdintaa jumalattomissa lukaaleissaan. Rantojen tyhjyys ja paparazzittomuus mahtaa olla autuutta moisille. Ja meille myos, siis tyhjyys ennenkaikkea. Tilaa ja tuulta, hiekkaa ja hiljaisuutta. 


Me nautittiin olan takaa joka hetkesta; auringonnousuja rannalla kuuden jalkeen kahvikupin kanssa, pitkia loikoiluja altaan reunalla, nokosia, kolme kirjaa, hitaat kavelyt paljain varpain hiekalla, sukkulointia altaan ja valtameren valilla, paivittaiset sahkopostit, yllinkyllin ruokaa ja juomaa joka rakoon, pannukakut neljalta, ja rajattomasti aikaa lasten kanssa.  Watamusta ei loydy rantabulevardeja tai ostoskeskuksia; vaan paikka on ihan aitoa Kenian maaseutua.  Ranta itsessaan on valtavayla kylalaisille paikasta paikkaan liikkumiseen ja pikkubisneksen puuhailuun. Kalastajat, kankaanmyyjat ja kamelit kaikki sulavasti sikinsokin. Ranta on elinehto. 


Rannalla sattui ja tapahtui, ja ennenkaikkea juteltiin. Puheltiin niitanaita vastaantulijoiden kanssa, ja joukkoon mahtui kirjavaa vakea. Kanssaturistia tietenkin, mutta myos sokea poika veljineen, Kikoy-Kristiina kankaineen, kalastaja poikineen, Kapteeni Daddy, karjuva kamelinkasvattaja ja kiinteistonvalittaja poytineen ja tuolineen toimistona keskella rantaa. Jokaisella oli juttu kerrottavana, ja kerrankin oli aikaa kuuntelemiseen. Kannatti. 


Ja sitten oli lapsia, jokapuolella. Oli meidan ja muiden, ja kaikki kavereita. Laskuveden aikaan kaivettiin pohjahiekasta meritahtia ja ruokittiin ankeriaita pekonilla. Aamutoimista tarkein oli hengenpelastaa rantaravut uima-altaan kloorimyrkytykselta. Pojat jahtasivat jattihamahakkeja pingispalloilla, ja rapsuttelivat monimetrista pythonia - elavaa, ja valvovan silman alla tosin. 

Kotiin oli kuitenkin kiva tulla. Ajomatkat olivat pitkat, mutta roadtrip Kenian halki rannikolle on ihan henkeasalpaava. Mitka maisemat kahdeksan tuntia per suunta. Kotiintulon kruunasi vilpoinen suvituuli rannikon kuumuuden ja kosteuden sijaan. Kotona odotti jutuista parhain - lemu on loitonnut kuin tuhka tuuleen. Pyykkikasat suunnattomat, mutta moisesta ei huolta. Hajuton huominen hoitaa hommat. 


Tuesday, 13 March 2012

Pala paratiisia


Miten sen nyt sanoisi – valkoinen hiekka, turkoosi valtameri, huone aivan rannalla ihan vain muutama metri meresta, palmut, pilveton taivas, merituuli, onnellinen perhe, lapset altaassa tai aalloissa, vesipooloa, rantapalloa, ruokaa, kylmia juomia. Siina se jutun ydin. Pari taytta paivaa piitsilla takana, ja niin siina sitten taas kavi,  etta itse olen ollut puolikoomassa pyyhkeen alla lahes tauotta. Paivittainen aamulenkki ja tuoremehu oli toki suunnitelmissa, mutta hommat on ryhmittynyt lahinna aamutirsojen ja latten&kroissantin puolelle. Totaalinen lataus meneillaan, ja yleensa vasta puolessa viikossa tapahtuu herailya ja hiukan enemman aktiviteettia. Loppuviikosta sitten jo snorklaillaan ja vesipetoillaan jotakuinkin tosissaan.

Paikka on tuttu jo monen vuoden ajalta. Paljon tuttuja ja kavereita mukana, seka lapsille etta meille vanhemmille. Istuskeltiin auringonlaskun aikoihin rannalla, kun tenavat ottivat aaltoja ja kikattelivat suolavedessa. Laskeskeltiin taas onnenkantamoisiamme, sama paikka, samat fiilikset, samat simmarit mahtuu viela, sama santa, lapset kasvavat ja aika tuntuu hujahtavan ihan silmissa. Onnellisia aikoja kaikki tyynni.

Olen ottanut sata kuvaa sielta sun taalta, kuin vain todetakseni, etta unohdin kameran kaapelin kotiin. Joten ne kunnon kuvat tulevat ajallaan, tassa pari makupalaa auringonnoususta puhelimella napattuna J


Nyt on iltahetki, aperitiivit meneillaan ennen illallista. Ihana iltatuuli, triljoona tahtea, kynttilat, lapset vetaa vaakasuoraan rannalla hiekkarapujahdissa. Keniassa kaikki hyvin. 

Saturday, 10 March 2012

Pakaasit tarakalla



Turtle Bay Beach Club, Watamu, Kenya- huomenna tahan aikaan juuri tassa
A-U-R-I-N-K-O-L-O-M-A. Edessa seitseman paivaa ranta-auringossa, nalkisssa uima-altaan ja Intian valtameren valissa, valkoisella sannalla. Viidenkympit kertoimet nahassa, lierit naamalla, tuijotellen palmun latvoja, tekematta yhtaan mitaan. Hiukan liikehdintaa aallonharjalta toiselle, kun malttaa hivuttautua mereen asti. Tanaan pakkaillaan, viikataan bikinit ja huivit, maxi-mekot ja flipflopit, ja  ne kuuluisat Vish'in rantatunikat. Kaikissa vareissa. 


Piipahdin tanaan duunissa viela kasaamassa papereita ja pensseleita mukaanotettavaksi, ja nyt olen pystyttanyt ulkoilmabyroon tahan unelma-verannalle. Mun eiliset suitsuttelut terassista ovat aivan paikkaansapitavat - taalla ollaan taas, paperiroykkioita ympariampari, tehdaan viime duunit alta pois and koordinoidaan lasten pakkaamisia. Innostusta ilmassa, huikeasti. Oma kuningatarkunta, josta on huutoetaisyys just about joka nurkkaan koko huushollissa. Kasapain hommia viela hoidettava alta pois, ja sitten se viimesilaus pakkaamisiin. 


Aamulla startti kello 0600, aikeina lounas Mombasassa rannalla, iltapaivaksi Watamuun ja sundownerit altaan aarella Turtle Bay'ssa. Matka on pitka, mutta reitti on tosi kiva. Kahdeksan tuntia Kenian maaseutua, savannia, kumpua, laaksoa, ja lisaa savannia. Tie on kuulemma hyvassa kunnossa, joten reissusta voi odottaa ihan mukavaa menoa. Anna ja tenavat takepenkeilla, ja mun DJ-roolina on paukuttaa uutuudenhohtavia kaiuttimia etupenkilta kasin :)


Lahdontunnelmia a la Anja. Seuraava sepustus maistuukin sitten jo suolavedelta ja meritahdilta. 

Thursday, 8 March 2012

Seeing smells

Elama terassilla kuulostaa aina mukavalta. Suomessa terassi tuo mieleen kylman siiderin kesailtoina tai saarenkupeen lomalla. Nairobissa terassi on osa arkiaamua, arki-iltaa ja lauantailounasta, vuoden ympari. Meidan kotiterassi on ehka parhaimmillaan aamuhetkina auringonnousun aikaan, kahvikuppi kadessa ja akaasianlatvoja tuijotellen. Terassi on myos ihana duunin jalkeen, tietsikka sylissa, ja taas se kahvikuppi vieressa. Terasseja on kaksi - varsinainen oleskeluterassi on talon jatkeena ja osana puutarhaa tuolla tuonnenpana, sohvineen ja ruokapoytineen; ja sitten on tama sisaantulo-hommeli tassa oven pielessa - joka kylla tayttaa terassin kriteerit, mutta on jotenkin hiukan niinkuin tuulikaappi. Kapea ja pitka, kasoittan tenavien kenkia ja jalkapalloja, ja jotenkin hankala ottaa omakseen laiskottelutarkoituksiin.


Mutta. Inspiraation uhinoissa eilen lounasaikaan pistin tuulemaan. Tarkoitus oli tulla ottamaan tunnit lounas-tirsat  keskella paivaa (ei ole yleensa tapana, mutta edellisena iltana tulin duunista kahden tienoilla aamusta ja takaisin taas tiskille aamukasiksi, joten meinasin kuupahtaa suorilta jaloilta kesken kaiken), mutta tulikin kalustettua koko terassi uusiksi. Helmen sain palkaksi. Terassista tuli verraton veranta; sohvineen, tyynyroykkioineen, kilimit ja kynttilat koristuksina ja koirat jajoissa. Koirat, jotka eivat tassullakaan astu sisatiloihin, mutta tassa oven pielessa ovat aivan omiaan. Kynnysmattona. Tassa siis makaan kaiken ihanuuden keskella. Bonuksena yon aanet ymparilla; sirkat, ulvovat koirat, lepakot ja oisin ilmestyvat pikkuapinat, bushbabyt, jotka ulisevat puidenlatvoissa kuin ihmisvauvat. Hiukan kuuluu myos kaupungin kohinaa, juuri sopivasti. Ja naapurin bordellin menotuloliikenne ja porttien kolina. Kodikasta. 


{Sininen kasi? Kurdistanissa ystavalta saatu pahan karkoittaja. 
Aina oven pielessa. Toimii.} 


Sitten se raadollisempi puoli ja syy ulkona makoiluun illan suussa torstaina. Siis meilla sisalla on aivan karmea haju. Loyhka. Ollut jo monta paivaa, ja porukalla pohditaan mita asialle voisi tehda. Juttelin aiemmin niista koloista ja kammioista meilla taalla kotona, ja nyt sinne jonnekin on jaanyt joku loukkuun ja kuollut. Orava, rotta, apina, ties mika lie, mutta dunkkis on huikea. Laitettiin lasten nenat asialle, ja onnistuttiin paikantamaan noin suunnilleen lemun lahde. Siis seina. Raato seinan sisalla ja remontti edessa; seinat ja valikatot sapaleiksi kaiketi. Ajateltiin antaa asian hautua - ihan kirjaimellisesti - viela meidan ensi viikon reissun ajan ja jospa joku muumioutumisprosessi olisikin jo sitten alkanut ja dofis hiukan laimennut. Anja onneksi  leijailee ympari ampari taloa ja suihkuttelee vuoroin aitoja parfyymeja ja suihkugeeleja ilmanraikastamiseksi.


Siis terassi on ihana. Haju on kamala. Huomenna on vika duunipaiva. Pyhana kokka kohti Mombasaa. Haaveena Intian valtameri +25C ja Gin&Tonic +3C.







Sunday, 4 March 2012

Life is a hot dog

Meidan naapurissa on keidas. Muthiaga Country Club. Perinteinen kolonialaisajan helmi ja hulvattomien hippojen paamaja - siis silloin viimevuosisadan alkupuoliskolla, jolloin Nairobiin keraantyi britti-ylimystoa nauttimaan siirtomaan avuista ja anneista. Viikkotolkulla metsastys-safareita, kutsuja ja tanssiaisia, vaaleanpunaisia gin'n'toniceja heti aamusta, helppoa elamaa, vaimonvaihtoa, huoletonta helmailua ihanassa ilmastossa, kaukana sotien runnomasta Euroopasta ja kurjista keleista. Muthaiga Club on globaali legenda, joka saa hymyn kaikkien paikan tuntevien huulille. 

Clubi on uskollisesti yllapitanyt kaikki pinttyneet tapansa - ehdottomasti avoinna vain jasenille, rahaa ei saa kasitella paikan paalla lainkaan, pukukoodi on tiukka, yleiset saannot viela tiukemmat, puhelimet ja paperit totaalisesti pannassa (ja kamerat:), tiukat ika-rajat tenaville, ei hattuja, ei farkkuja, solmiopakko sisatiloissa, kaupungin ainut baari vain miehille (!!!), ja sisaanastuessa livahtaa samantien satavuotta ajassa taaksepain. Mutta - vastineeksi saa kolme seudun parhasta ravintolaa, kaksi upeaa baaria, kirjasto, golf-kentta, suunnaton kuntosali, suomalainen sauna, uima-allas allasbaareineen, kossikentat, oopperaa, nayttelyita, gaalailtoja, ja ripauksen ambienssia joka tuo tuulahduksen meinneista hyvista ja hienoista ajoista. 
Vaikka paikalla on tiukat perinteet, joista moderni rentous on kaukana - niin uutuutta hohtava allas-alue on 'sallittua aluetta' perheille ja metelille. Varsinkin viikonloppuisin piha tayttyy tenavista ja hullunmyllysta, ihanista pitkista lounaista akaasien alla, ja lasten riemusta altaassa. Siella oltiin mekin menossa mukana tanaan. Vanhemmat reporankana auringonpaahdetta pakoillen ja lapset altaassa taukoamatta. Riemun kruunaa hodarit ja limpparit. Aikuisille Pimm's, kurkulla. Terveellista.


Sunnuntai-iltana koti taynna uupuneita ihmisia - lapset koko paivan juoksinnasta, me isommat ihan selvasta univajeesta:) Minna otti juuri taksin; aloitti matkan kotiin ja pakkaseen. Muuten iltarutiinit tavallisia, ajatus hyvasta leffasta houkuttaa. 


Villiviini


Ihana ilta, ihania ihmisia. Riekuttiin hyvassa seurassa aamutunneille, ja nautittiin joka hetkesta olan takaa. Oli Vishalinin synttarit, ja koolle kutsuttu juhlavaki on mainiota, kirjavaa ja kaikenkarvaista - joka maanosa edustettuna, jokaisella oma tarina kerrottavana. Desibelit nousivat illan myota, salamavalot rapsyivat ja saatiin imaistua huushollin viinivarasto kuivaksi. Tyhjia viinipulloja loytyi kuulemma tuplasti enemman kuin itse vieraita oli paikan paalla. 



Kuten monessa hyvassa menossa, niin loppuillasta mimmit kokoontuivat omaan huippuseuraansa puimaan tuikitarkeita juttuja ja miehet ryhmittyivat keskenaan louskuttamaan jostain todennakoisesti tyhjanpaivaisesta:) Naisten agendan ytimena oli vaatteet, ja ennenkaikkea ranta-sellaiset. Vallattiin Vishalinin vaatekaappi; mukaan ja paalle jai mita ihaninpia rantatunikoita - ensi viikon valkoisia santoja ja rantoja silmalla pitaen. Tunikat ovat tuliaisia Vish'in muutaman vuoden kauko-aasian keikalta ja varit ja mallit ovat vaan niin suunnattoman herkullisia. 




Mutta illan bonuksena oli ehdottomasti Zan the Man. Ikioma kummipoika, 1-v. 
Suloisuuden ilmentyma,  juuri ottamassa ensiaskeleitaan. 

Uusia ihmisia, uusia ilmeita, jekkuja ja juttuja. Pimeassa illassa, tahtitaivaan alla, ruokaa, juomaa, seuraa ja naurua. Ah. Hyva keikka, naita tahdotaan lisaa - kunhan ei liian usein:)

Friday, 2 March 2012

Tilpehööriä


Uusin Anna kolahti taas duunin postilokeroon, ja ilta on vierahtanyt selaten salamavalopalstoja; pienet on huvit - ja harmittomat. Anna on tullut mulle Nairobiin jo vuositolkulla. Ihan totaalista ajan ja rahan tuhlausta koko touhu, silla ensinnakin postimaksut moninkertaistavat lukuhetken hinnan aivan armottomasti, mutta toisaalta ripaus kotimaisia tunnelmia ja hetken piipahdus Suomen ajankohtaisiin puheenaiheisiin (eli yltio-homppaa) on ihan korvaamaton homma. Sita voi sitten miettia, etta onko Anna se paras jutun juuri naihin hommiin, ehka ei - mutta se on naita kestotilauksen kirouksia:). Peruutus-deadlinen muistaa aina liian myohaan, ja sitten on taas kiikissa vuoden Anna-diilissa. Kaukosuomalaisena sita huomaa, miten valtavasti sita arvostaa suomalaista painettua sanaa - ja kaipaa. Meillakin piipahteleen kotimaisia vieraita ihan tasaiseen tahtiin, ja aina muistuttelen kerailemaan mukaan kaikki mahdolliset lehdet, iltikset, mainokset ja mita vaan kateen jaa. Taalla on luettu viikoja vanhoja Maaseudun Tulevaisuuksia niin etta on sivut karrella, ja taitaa vielakin pyoria yopoydalla Yhteishyva viime vuosikymmenelta. Suomalaista vahvaa sanaa. 



Kielesta puheenollen, niin Anja ja Elsa ovat taman illan kielikylvyssa. Taman pallonpuoliskon ehdottomasti paras Outi-opettaja on vastuussa meidan koplan virallisesta suomenkielenopetuksesta. Kerran viikossa koulun jalkeen lapset kuskataan suomentunnille, jossa Outi opettaa aidinkielta ihan kuin kotimaisessa koulussa konsanaan. Kielioppia, kirjoitusta ja kaikkia niita kirottuja kommervenkkeja, jota oman kouluajan aidinkielentunneilta muistaa. Aarettoman tarkeaa kielen kannalta; meilla kotona siis kieli kuuluu arkeen, Anna harjoittaa lasten kanssa kayttokielta ja uutta sanavarastoa paivittain, ja Outi takaa sen virallisen hienosaadon. Opiskelu on myos ihan Suomen kouluviranomaisten tukema juttu, ja todistus takaa sen, etta  aidinkielenopiskelu on otettu tosissaan vaikka muilla mailla asutaankin. Tanaan tytoilla on yokoulu, eli ovat Outi-opettajan luona yokylassa, rupattelemassa suomeksi tyttojen juttuja, syomassa makaroonilaatikkoa, nukkumassa kerrossangyissa, ja tekemassa aidinkielenharjoituksia! Aivan valtavan suloista, tosin ihan herkkuerikoisuus, jotta saadaan kaikki pakolliset tunnit tayteen tulevien safarien ja reissujen alta.


Itse ajattelin ottaa tilanteesta vaarin ja antaa poikien nauttia naisettomasta talosta hetken aikaa tana iltana. Paatin tehda tayden kellon tunnit duunissa - ja tulin kotiin vasta kahdeksan jalkeen. Ylakerrassa telkkarista tulvi jalkapalloa, ja saman aikaisesti koko kaarti oli koneiden kimpussa - edes huomaamatta, etta kodin todellinen hengetar ja tyon raskaan raataja raahautui kotiin. Ah! Tilanne ei ole paljon ole illan mittaan muuttunut, paitsi etta meita on nyt melkein taysi kasi koneissa kiinni:) 

Huomenna on toinen vaihde paalla, pojilla futista ja urheilua koko paiva - ja mamma itse suuntaa puunaamaan tukan kuntoon ja muihin hemmotteluihin. Loppuilta menenee sitten muuten vaan mukavissa merkeissa, hyvassa seurassa. A bliss!