Tuesday, 29 May 2012

Iloa ja intoa

Meidän Allu puku päällä ja äiti ihan helisemässä. Ihanuuden ilmentymä. Koululla oli tänään alakoulun loppujuhlat, ja kaikki tenavat olivat parhaimmat päällä kun perinnerutiinit passittivat nämä viidesluokkalaiset alaluokilta keskikoulun puolelle. Voih. Puheet ja ruusut, ja lavallinen suloisuutta. Ja samalla suurta vakavuutta. Askeleita eteenpäin. Onneksi naaman veto muistuttaa, että ei kuitenkaan tarvitse ottaa  tummaa pukua turhan vakavasti ;)

Vielä muutama päivä koulua ja sitten alkaa kaivattu kesäloma. Loman makuun päästään jo viikonloppuna, kun livahdetaan kolmen päivän safarille. Vihdoinkin! Viime keikasta on iso ikuisuus ja tulevaa keikkaa on odotettu kuin kuuta. Mies lähti itseasiassa jo kukonlaulun aikaan tänä aamuna, ja naiset&lapset seuraavat perjantaina perässä, heti aamusta. Suuntana muutama tunti pohjoiseen, joen mutkaan jonnekin. Leiriä rakennellaan juuri nyt, joten perjantaina meitä odottaa valmis kattaus savannilla, kunhan perille asti päästään. Haasteena hommassa on se, että arvioitu leiripaikka on jossain kaukana. Puhelinverkkojen ulottumattomissa, GPS koordinaatteja ei ole, ainoana suuntimena on summittaiset nuotit bambipoluista pölyisellä savannilla. Telepatiat peliin, perille on päästävä;)

Pakkailu alkaa huomenna. Täpinää talo täynnä.

Sunday, 27 May 2012

Soul Sal

Saatiin aimo annos soulia ja jatsia - uskomattomat jamit klubilla eilen. Isä-tytär duo päästi menon valloilleen ja harvoin näkee klubilla vastaavaa haipakkaa. Teltan kanvaasit tutisi kun väki heittäytyi tunnelmaan täysin rinnoin. Maya on nuoremman polven artisteja, Kenian rannikolta kotoisun, keikkailee sillointällöin täällä ja kiertelee myös euroopassa. Kaunis nainen, ääni ja kitara, pehmeää soulia. Parisen vuotta sitten löysivät itsensä samalla estraadilla isä ja tytär, ja legendaarinen duo oli syntynyt. Sal Davis on 60-luvun kuuluisuuksia, itä-afrikan funkin kuningas. Molemmilla oma ote, mutta tuloksena totaalista taidetta. Huikeat kemiat mukana tietysti, ja yleisö meni ihan sekaisin :). Me muiden mukana totta kai.


Meitä oli meidän tuttu remmin taas paikalla. Huikeita kemioita aina vaan, ja syötiin ja juotiin ihan taas tuttuun tahtiin. Keikan jälkeen DJ otti tilanteen haltuunsa, ja sitä heiluttiin tanssilattialla aamutunneille. Tänään on toivuttu hauskanpidon yliannostuksesta ja otettu ihan löysin rantein hela dagen.


Pizzat pöydällä, sunnuntai-illan viimeiset hyörinät ja koko talo hiljenee ja pimenee tuota pikaa. Takaisin arkeen.

Without music life would be a mistake. 

Friday, 25 May 2012

Just another day in paradise

Ihan hippunen sarkasmia tässä otsikossa ;), teemana on meinaan duunipäivä. Mutta mukava päivä takana, tietenkin kun on perjantai. Rakas mies yllätti mut hiljattain ja sain jonkinsortin lahjuslahjaksi teknolelu Samsung Notes´in. Mainio kapine, puhelimen ja tabletin välimuoto, kyllin iso, tarpeeksi pieni - ja aivan hiukean hyvä kamera mukana. Olen tänään hipsinyt toimistolla kuvia napsien, vaivihkaa muilta huomaamatta. Tarjolla siis arkikollaasi duunista. hiphei. Ensimmäinen kuva on muuten näkymä mun toimiston ikkunasta. Näiden maisemien perään vielä joskus itketään marraskuun loskassa, kun ollaan saatu meidän Takaisin-Turkuun projekti toteutettua. Muut kuvat on ihan niitänäitä toimistolla. Niitänäitä. Ja huomenna lauantaina takaisin kello ysin palaveriin. Yikes.

Tavispäivä takana. Täysi tuutti töitä, seiskalta kotona, talo tuoksuu vimiltä ja metri filettä uunissa. Meillä on joulusiivous joka perjantai, ja onneksi ne fileet uunisssa - sillä sain vasta hetki sitten kuulla, että tulee taas yövieraita taloon. Ihan normijuttu, Nairobissa monet puolitutut pyörähtävät duunimatkalla tai muuten vaan, ja meillä on tunnetusti tilaa ja hosteli auki, liesi päällä 24/7. Tänäänkin. Tosin kommunikaatio katkoo sillointällöin useinmiten, ja on tuplabuukkauksia puolin toisin, i.e. kotona vieraita ja muualle kutsuja. Anyway, harmitonta hässäkkää, josta me nautitaan ihan satana.


Tähän aikaan ensi perjantaina ollaan syvällä safarilla, kolme päivää putkeen, ja ollaan kaikki aivan täpinöissämme jo. Joen poski, sata kilsaa lähimmästä sivilisaatiosta, savanni, tuli, teltta, simba, pumba, ja ne loputkin. Ja ei nettiä, ei puhelinta. Tähdet, taivas, valo. Savanni on melkein kuin ulappa. Ääretön ja loputon. Onnellisina ollaan taas kerran. Eipä taida monta moista paikkaa enää olla käden ulottuvilla.


Mutta mutta, huomenna monta kivaa mutkaa tiedossa. Mukaanlukien soul-jamit klubilla. Siitä sitten lisää tuonnenpana. Sitä ennen ollaan hetki jumissa töissä, kaupassa, pyykissä, ei pedissä, ei aikaa. Viikonloppu vitsiä täynnä.

good will, good people, good life. afterall. counting blessings all along.


Thursday, 24 May 2012

Sydämen kyllyys

Lomaliput taskussa. Suuntana Suomi. Innostus on kova, ja öitä laskeskellaan koko porukan voimin. Juhannuksena ollaan kallionnokassa Turun ulkosaaristossa grillimakkara kädessä ja tuijotellaan ulappaa. Rakkaus ulkosaaristoon on syvä ja tosi, ja suunnitelmina on viettää pari viikkoa kadoksissa horisontin kupeessa. Lapset lasketaan vapaaksi ja saavat painaa saarta ristiinrastiin sydämen kyllyydestä. Vapaus. Paras lomalahja lapsille. Vapaus temmeltää mökillä serkkujen kanssa aamusta iltaan. 

 Kaikkein eksoottisin lomajuttu lapsille lienee kuitenkin se kaupunkivapaus. Lupa lähteä portista ulos, jalan, yksin, ilman aikuista. Lomilla asutaan isovanhemmilla, ja naapurustossa on leikkipuistoa ja jäätelökioskia  lähikortteleissa. Niihin saa mennä ihan omin nokkineen. Näistä soolo-kävelyistä (siis homman suurin juttu ei ole se puiston keinu tai kioskin jätski vaan matka sinne ja takaisin) jutellaan monet tovit lomien jälkeen, kirjoitellaan aineita koulussa, ja iltahämärissä itkeskellään ikävää sinne ihanaan Suomeen. Ja ihan asiaa puhuvat ja surevat. Meillä Keniassa lapsia ei lasketa MIHINKÄÄN ilman aikuista seuraa. Pihaa piisaa, mutta rautaportista ei ulos yksin mennä. Kuski vie ja tuo koulusta, kuski tuo ja vie kavereilla&harrastuksiin, lastenhoitaja kulkee mukana vielä sillointällöin. 

Auto ja aikuinen, lasten ikuinen seura (tai riesa, lasten mielestä)

  
Allun elon kohokohdat ovat olleet pitkät kesälomat Suomessa, yksin serkkujen ja sukulaisten konnolla. Ajatelkaa mitä huumaa - ottaa aamulla fillari alle serkkupoikien kanssa, jalkapallo tarakalla, viisi euroa ja kännykkä taskussa, takarajana tulla kotiin illaksi syömään. Päivät kuluvat koulun kentällä, lähimetsissä tai maauimalassa. Vapaana.  Parempaa ei kuulemma olekaan. Kaipa kaikki se ihana kesävapaus omasta lapsuudesta muistetaan. 


Lomalta paluu Keniaan on aina prosessi, jossa jutellaan syvästi miksi meillä täällä näin ja miksi siellä Suomessa toisin. Miksi täällä pidetään lukkojen takana samaan aikaan kun serkut ja kaverit Suomessa temmeltävät omin nokkinensa. Mitä moiseen vastaamaan - ´olen ihan samaa mieltä, rakas, muutetaanko takaisin heti!´. Voikun voisimmekin. Voikun. Keniahan on ihana, niin monenmonessa mielessä. On ikuinen kesä ja paljaat varpaat. On safarit ja uimakeli jokapäivä. Mutta meiltä puuttuu ehkä se kaikkein tärkein, eli perusturvallisuus. Jokaisen vanhemman painajainen on ympärillä piilevä rikollisuus, läsnä arjessa ja pyhässä. Se on liian helppo unohtaa, paikka tuntuu, tuoksuu ja näyttää lintukodolta, kunnes taas kuulee naapurin isännän aseellisesta autoryöstöstä tai ostoskeskuksen pommiuhasta. Näistä ei olla lasten kanssa puhuttu liiemmin, mutta nyt ovat ymmärtäneet tilanteen jo itsekin. 

Ja arvaatkas mitä - kollektiivinen kaipuu paluumuuttoon on mukana meidän jutuissa entistä ahkerammin ;). Mutta samalla, ja vielä toistaiseksi, nautitaan elosta ja olosta akaasian alla. Sydämen isolla kyllyydellä.


Sunday, 20 May 2012

Soko Soko


Pysytään aiheelle uskollisena ja jatketaan siitä mihin jäätiin, eli shoppailu. Edellinen sepustus natisi madollisuuksien puutteesta, mutta tosiasiassa viimeiset pari päivää on tehty hyvin vähän mitään muuta kuin ostoksia. Kiintiö täytetty taas toistaiseksi ja rauha maassa. Ja mielessä. 

Kenia on viikonloppubasaareiden luvattu maa, kahdesti vuodessa. Joulun alla on markkinoiden ylitarjontaa, ja nyt taas lomakauden kupeessa on toinen setti basaareita. Mukava nakki niille, jotka miettii tuliaisia matkalle tai kotiinvietäväksi.  Meno ja ambienssi ihan toinen kuin eilisessä mitumba-turneessa. Eilen oltiin ihan taatusti keskellä sitä ehtaa aitoa markkinahumua, kun taas nämä satunnaiset lahjabasaarit muistuttavat enemmän engantilaisia kahvikutsuja. Lierihattua ja khakishortsia, huonosti käyttäytyviä lapsia, ja lievästi juopuneita vanhempia viiniteltassa. No, kaikki ihan harmitonta viikonloppuviihdettä.

Meillä oli kiva keikka, kaluttiin läpi teltat ja tarjonnat. Monen vuoden vakioasiakkaana voin tyynesti todeta, ettei mitään uutta auringon alla. Samat puukulhot, heimonaamiot, tekstiilitabletit, helmihopeakorut, safarikassit ja nahkavyöt masaikoristeilla. Contemporary African Chic – auts. Tavaraa on tarjolla valtavasti, ja aina sitä ihmettelee, että mistä moiseen ylihinnoiteltuun mammonaan löytyykin ostajia. Epäilen kovasti, että ostelevat juttuja toinen toisiltaan jotta pysyvät markkinat pystyssä ja kivat hipat mukana kuvioissa. 

Taitava tuhlailija kun olen perimmäiseltä luonteeltani, niin löytyihän sieltä kotiinkannettavaa. Aikamoinen aarrekin vielä kaiken lisäksi. Nahkakassi ja sen lapsi. Käsityöläinen Mombasaan Takaungan kylästä oli kauppaamassa käsintehtyjä hankalaukkuja hillityllä etnisellä otteella. Laatunahkaa, kaunis malli, ihanaa kädenjälkeä ja himpan verran helmikoristelua hihnoissa - ei mitään mauttomia ylivetoja. Isompi on napakka päiväkassi, johon mahtuu läppäri ja sälät, ja pienempi on kuin tehty ratahommiin kainalon alle. Mukaan löytyi vielä käsinkudottu villashaali -  mikä kaunotar ja ihannekaveri safari-iltoihin tai viluhetkiin. 


Hattarat ja hodarit pitivät tenavat mielissään, samalla kun äiti juoksenteli pitkin poikin nurmikenttää teltalta teltalle. Osa markkinahumua on tietenkin tuttujen tapaaminen, ja niitähän oli. Ja samalla kavereita lapsille. Puolikoulua.

Kaikesta kaupanteosta uupuneena mutta onnellisena. Eikä tuhlailumorkkis ole ainakaa vielä nostanut päätään.

If men liked shopping, they'd call it research.

Putiikki Blues


Shoppailu on ihanaa. Koko konsepti kaupungilla pyörimisestä, tarjontaa tarkkaillen, puntaroiden, hypistellen, ostellen, välillä yrittäen muistutella etten tarvitse kolmattakymmentä paria farkkuja tai taas taas yhtä valkoista kauluspaitaa lisää, pöh, takaisin kauppoihin, sumpit, kaupat, putiikit, sitä rataa. Kunnon shoppailusessio on muutaman tunnin maratoni; maaliviiva tavoitetaan väsyneenä, onnellisena, monta pussukkaa rikkaampana, monta nollaa köyhempänä. Terapiaa tai totaalista turhuutta. Kumpaakin. Tämä skenaario saattaisi täsmätä Turkuun, Helsinkiin, Lontooseen, Nykiin, Bangkokiin, mutta Nairobissa hommat toimii toisin.  Nairobissa shoppailu on ihan jotain muuta. Kangasta, rumpua, korua ja avokaadoa piisaa pilvin pimein, mutta kun tulee tarvis kunnon duunibleiseriin, siihen valkoiseen peruskauluspaitaan, tai pimujen farkkuhameisiin - niin oikea vastaus on että ´laitetaan ostoslistalle kun seuraavan kerran matkustetaan pohjoiselle pallonpuoliskolle´.
 Meitä on täällä viime aikoina siunattu parilla de lux putiikilla (Barcelona - Nairobi - Bujumbura akselilla), mutta valikoimat niukat ja hinnat ihan naurettavia. Yksikään kansainvälinen tavis-vaateketju ei ole uskaltautunut ottaa aluevaltausta meidän suunnalla. Eli kun tulee tarvis uusia meidän bändin vaate- ja kenkävarantoja, niin tilanne on tenkapoo. Joten: kotilomien tai duunimatkojen pari alkupäivää meneekin kamojen tukkuhamstraukseen. Neljälle lapselle vuoden sukat ja kalsarit, ja siitä eteenpäin koko menyy. Itselleni kahmin Zarasta kaikki rekistä irtoavat suorat housut ja takit kokoa 40, sieltä suoraan ja nopsaan Stokkalle muutamalle paidalle,  kenkien kanssa palaa aina hermot. Samaan aikaan mies mellastaa Dressmanissa. Ihan brutaalia hommaa, tarpeiden täyttöä, josta shoppailun ilo on kaukana. Tänä vuonna matkustelu on ollut vähissä, joka tarkoittaa, että meidän kaikkien garderoobit alkaa olla tasaisen harmaita (paikallinen pyykkivesi häivyttää värit&valkoiset, ja kaikki vaatteet muuntuvat vähitellen nuhjuisen  värittömiksi). Lasten vaatteet kinnaa, kiristää, saumat nauraa. Omiin kamppeisiin syntynyt viha-kyllästymissuhde jo viime jouluna. Ja seuraavaan ulkomaanmatkaan on vielä aikaa.
 Afrikan salainen ase moisiin pulmiin on Mitumba. Kirpputorien esi-äiti. Paremman maailman paremmin toimeentulevat jaksavat antaa käytettyjä hyviä vaatteitaan keräyslaatikoihin ja hyväntekeväisyyteen ja arvatkaas mitä - niistä muutama tonni ja paali löytävät tiensä meidän kirppiksille. Huikea bisnes. Mitumba on muutaman eekkerin kioskikeidas, jossa pieniin ulkokojuihin on aseteltu siisteihin riveihin häivähdys shoppailun syvintä sisintä. Pestyinä ja silittettyinä vaatteet näyttävät kuin uusilta, ripusteltu henkareihin ja aseteltu teemoittain. Ja maksavat pilkun alkuperäisestä hinnasta. Kaikki merkit, kaikki trendit. Yksittäiskappeleita tietenkin, joten tuurista on saaliin laatu ja määrä kiinni. Sitä bleiseriä tai valkoista paitaa sieltä harvoin löytää iskukunnossa, mutta kaikki muu auringon alta. Hiihtopuvuista äitiysliiveihin. Ja uimalaseja ;). Kaikki käyttetyinä. Puhtaina ja ihan kelpo kunnossa kotikäyttöön, puhalle ja safarille. Joskus jos oikein nappaa, niin löytää huippuja ... käyttämättömiä merkkinamuja.
Eilen oli suuntana siis Mitumba. Keikat vaatii aina asennetta ja hermoja. Mitumba on ihana, bazaarin ja sukhin risteytys, jossa tunnelma, värit ja hajut iovat han uniikkeja. Mutta tinkaamiseen pitää varautua ja käydä muutama mielikuvaharjoitus läpi ennenkuin antautuu sen vaatemeren ja into-myyjien vietäväksi. Aikeissa oli löytää shorteja ja paitoja lapsille. Keikka oli ihan täydellinen suksee ja saldona tusina vaatesettiä joka tenavalle, perus HenkkaaMaukkaa, Zaraa ja Georgea. Eikä siinä vielä kaikki - rapakon takaa oli juuri saapunut jonkun outletin jämät, ja löydettiin kasoittain naisten ja miesten housuja; Old Navy, Banana Republic, Land´s End, Loft, you name it. Alle kympin tsipale. Trendiperhe uusissa tamineissa, koko kerho;)

Markkinameiniki jatkuu tänään sunnuntaina. Soko Soko Bazaari on meneillään koko viikonlopun ja sinne suunnataan iltapäiväksi. Tutinat veikkaavat hyvän metsästysonnen jatkuvan - tänään aiheena sälä ja tilpehööri a la Africa.

Thursday, 17 May 2012

Ugalisydän

Joskus tuntuu, että tästä tuutista tulee aivan liian vähän Afrikka-faktaa – vaikka eletään ja ollaan ihan mantereen syvässä sydämessä. Asia korjataan juuri nyt, ja aiheeksi otetaan ugali. Kaikkien keittiöiden kuningatar ja kaikkien aterioiden äiti. Itä-afrikkalaisen kettiön peruna ja riisi.  Kaikkien hartaastirakastama maissipuuro. Ugalilla kasvatetaan lapset ja ruokitaan poliitikot. Ugalia syödään aamulla, päivällä ja illalla, sokerilla tai pavuilla, lihalla tai hillolla. Maidolla tai kastikkeella. Ihan miten vaan. Ugali on halpaa, valkoista,  mautonta ja ravinneköyhää maissimassaa, joka yhdellä istumalla täyttää ja turvottaa vatsan koko päiväksi. Liian monelle se päivän ainoa ateria, melkein ilmaista ja helppoa. 


Draamat sikseen. Meidän tenavat rakastaa ugalia. Kerran viikossa kokki-Kati punnertaa kattilallisen pahvia, ja mikä ihaninta – ugali pitää syödä sormin. Puuroa pyörittellään pitkä tovi kämmennessä, siitä voi tehdä laattaa tai palloa, sitten loppujen lopuksi se kökkö upotetaan lautasella kelluvaan soosiin. Jos oikein ollaan juhlatuulella, niin kyytipojaksi pistetään haudutettua kaalia. Paikallinen ateria parhaimmillaan. Niin tänäänkin.




Mies on taas matkoilla: kodissa vain sylillinen lapsia ja naisia. Sisko-nelonen aloitti kotimatkansa viime aamuyöstä, ja tänään ollaan otettu tahtia siskoserkun kanssa. Varsin oiva intro on tietenkin pytyllinen ugalia pöytään, ilman katettuja haarukoita tai veitsiä. Lapsien demo oli ihan nappiin, ja taidettiin saada yksi ugalin ystävä lisää

Ugali - the only thing that unites Kenyans.

Groove

Hilkun verran lähempänä haavetta. Kotia. Turkua. Tänään on sitten tsuumattu lennot Suomeen jussiksi ja lomaksi. Ihan huikean ihanaa. Silmittömän kallistahan tämä lysti on kuskata tätä kerhoa maan äärestä toiseen, mutta näille jutuille ei voi oikeastaan laittaa hintalappua lainkaan. Loma Suomessa, loma saaressa, tuttuja ja perhettä, shoppailua, lapset kummeilla ja partioleirillä, shoppailua, mansikoita torilla, etelä-pohjanmaata, shoppailua. Täpinöissämme.

Ennen lomia on kuitenkin vielä tuhat juttua tuunattavana. Röykkiöittäin töitä, parit kivat safarit, arjen iloa ja sitäsamaa. Meidän Hanslankari Klubben on saanut juttuja aikaiseksi; samalla kun alakerran kylppäri on hiottu iskukuntoon kukka-asetelmineen kaikkineen, niin hommat jatkuu autokatoksessa ja saunanterassilla. Saadaan paikat kuntoon ennenkuin hilppastaan lomille. 


Olen ottanut kriittistä katsetta kaikkeen sälään mitä on aikojan varrella nurkkiin kerääntynyt. Ja sitä sälää on paljon. Ihan kotimaista kirppiskamaa, jota on raijattu mantereelta toiselle vuosien saatossa. Moni vanha markan kippo on reissanut ristiinrastiin enemmän kun keskiverto kaupparatsu. Kamat konttiin ja uusi osoite tarraan, ja taas mennään. Meillä oli miehen kanssa sellainen sesonki jokunen vuosi sitten, että tavarat oli levitetty kolmelle mantereelle - mutta vihdoinkin ollaan saatu haalittua kaikki mammona (AKA roju) saman katon alle. 

Joskus opiskeluvuosina keräilin puolivahingossa vanhoja pulloja. Ei nyt sentään mitään palautuspulloja, vaan sellaisia muka-sinnepäin-vanhoja-pulloja. Taidettiin haalia niitä Englantia myöden. Tupsahtivat taas esiin ja pääsivät bravuuripaikalle uuden vessan ikkunallaudalle. Ei huono kohtalo vanhalle britti-maitopullolle: vessa Keniassa. Seuraava retusointi voisi olla vakavastiotettava decluttering. 

Samalla sain jotenkin sössittyä tietokoneen asetukset, koko homma ollut jumissa toista päivää. Nyt ollaan ehkä taas jotenkuten linjoilla, mutta pitää pitää jaaritukset kurissa ennen kuin katoavat sfääreihin taas kerran. 

Goodnight stars, goodnight air, goodnight noises. 







Sunday, 13 May 2012

Äidin päivä

Minun äitini on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää.
Minun äitini on kuin niittykukka, 
joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni, 
tule kanssani rantaan 
niin vien sinut katsomaan
miten aurinko laskee puiden taa
ja saa taivaan punertamaan. 
Lainaruno Allun kortista. Liikuttavan ihana. 

Eilen lauantaina tanssittiin aamutunneille. Kivalla porukalla, ex temporee juhlajatkumot. Kiitos hipan, niin tänään aamulla olin ihan oikeasti unessa, kun lapset tulivat laulaen ja kahvia läikytellen herättelemään. Kahvia ja banaaneita, kasallinen ihania kortteja, omin käsin askarreltuja. Onnenmyyrä-aiti.


Aurinko helli läpi päivän, ja ollaan hengailtu klubilla koko porukka. Muksut altaassa, me muut vaan nautiskellen pyhästä ja suvesta. Juteltu Suomeen kaikille äideille ja sukulaisille, ja herkuteltu nurmikolla. Taaskin tietenkin ripaus koti-ikävää kummitteli korvan takana, mutta keli ja maailman ihanin seura piti tunnelmat korkealla.


Tässä tämä taas. Iltahetki sohvalla. Lapset pyydystelee sudenkorentoja serkkusiskon huoneesta ja oma olo on viitta vaille uni. Huomenna taas se arki. Ihana kamala arki :)

Friday, 11 May 2012

Projekti Sisko, Osa 4½

Sisko vilahtelee meidän perheen jutuissa ja kuvissa ihan alvariinsa. Sisko(t) häärää, sisko(t) leipoo, sisko(t) leikkii ja ennenkaikkea sisko(t) huoltavat lasten suomenkieltä.  Siskoja on kertynyt matkanvarrella jo neljä, ja tänään saadaan kotiin seuraava sisko, numerolla neljä ja puoli. 

OK, hiukan taustaa; suomenkieli, äidinkieli, on ihan tavattoman tärkeä juttu mulle henkilökohtaisesti ja pitkän sinnittelyn tuloksena vihdoinkin tuntuu olevan tärkeä myös muksuille. Meidän tenavat ovat  kaksikielisiä, puhuvat englantia sujuvasti, suomea suloisesti ja hiukan kangerellen murtaen.



Itselleni on ollut aina itsestään selvää, että omat lapset puhuvat suomea - huolimatta siitä, että isänkieli on toinen. Hyvin nämä puhehommat alkoivatkin alunperin, mutta kun Elsa-unelma muutti taloon kahdeksan vuotta sitten, niin kotikieleksi tuli englanti. Elsallahan ei ollut meidän kanssa yhteistä kielta lainkaan, kieletön. Vaikka tyttö oli meille tullessaan jo pitkälti toisella vuodella, niin samalla mykkä kuin kivi. Yhteisten yritysten myötä saatiin puristettua tytöstä hymyjä ja juttua, joista ei ole sen kommiin loppua tullut. Mutta suomenkieli kotipiiristä katosi siinä huiskeessa, ja englanti otti ylivallan.


Neljä vuotta sitten päätin, että hommat ei vetele ja että suomi on saatava takaisin. Mutta minkäs teet, kun olen päivät pitkät duunissa, suomenkieliset kimppahetket vähissä ja koko arki rullaa englanniksi. Silloin keksittiin kutsua apuun ja mukaan suomalaiset siskot. Ihanat nuoret naiset. Eli meillä on vuoden kerrallaan ollut siskoja Suomesta, yksi kerrallaan, osana perhettä; isovastuuna pitää kieli yllä kotona, pihalla ja safarilla. Tämä ei ole mikään au pair-diili, sillä ei tarvitse siivoilla ja beibisittailla, mutta ihan vaan hengailla pikkusystereiden ja –veikkojen kanssa, autella läksyissä ja pitää suomalainen puuhahetki  joka päivä. Ja se toimii! Suomi solisee kotona, ja lapset osaavat puhua omaa äidinkieltään. Melkein liikuttavan ihanaa. Ja aikamoinen urotyö, silla sisko-ykkönen-Laura aloitti puuhan nollasta. Ummikkosuomalaisista mukuloista. Ja nyt sisko-nelosen kanssa opetellaan jo sanojen sijamuotoja ja muita hienosäätöjä. Kyllä.



Takaisin tähän hetkeen; nykysisko lähtee ensi viikolla kesälomille pariksi kuukaudeksi, ja laitettiin siskonsijaisuus hakuseen. Avot, taas tuli vastineita tukku, ja saatiin bonuksena ihan oma serkku Turusta pitämään kerhoa muutamaksi viikoksi. Super-diili. Edessä on muutaman päivän hand-over systereiden kesken, eli serkkusisko pääsee tutuiksi Nairobin kaaoksellisen julkisliikenteen ja tietty myös yöelämän kanssa.  Tenavarutiinit tulevat tutuiksi siinä sivussa. 

Pikku hienosäätö vielä lopuksi tähän konseptiin - jokainen sisko voisi iältään (ja kuulemma näöltään) olla mun oma tytär, ja niitä kysymyksiähän tulee. Mutta diiliin kuuluu että moiset höpinät hyllytetään ihan heti - ja  korvataan napakasti vastineella ´pikkusisko´.


My gorgeous younger sister(s). Sounds tons better ;)

Wednesday, 9 May 2012

Kotka Rankki

Tunnelmatiedoitus: odotettavissa illalla koko talossa. Ohutta alakuloa. Tihrutusta paikoin. Lämpötila laimea. 

Se siitä arki-ilosta, aina ei vaan jaksa. Mies matkoilla, duunissa ylikierroksia, monta muksujuttua ja kotipuuhaa rästissä. Onneksi on kukkia. Monen monta kimppua. Ympäri huushollia, ruusuja ja liljoja. 


Ja, ja, pitää muistutella, että nurkan takana on monta kivaa juttua tulossa. Äitienpäivä. Aina ihana. 


Ja sukulaisia Suomesta tulossa loppuviikosta. Oikein mukavaa. 


Ja alakerran remontti etenee huimaa tahtia. Valmis viikonloppuun mennessä. Ihan totta. 


Ja kaksi ihanaa tytöntylleröä tuhisemassa meidän sängyssä. Näitä jättipedin luksuksia kun iskä on matkoilla. Isoa rakkautta. 


Loppujen lopuksi ihan hyvä ilo-saldo yhdelle keskiviikkoillan tuumailuhetkelle. 

Ja muutaman kotikuva kaupan päälle. Ohutta yläpilveä. 

Tuesday, 8 May 2012

Viittävaille valmis

Vastustamatonta: aamuaurinko antoi signaalin olemassolostaan monsuunin keskellä.  Ei pisaran pisaaraakaan viimeiseen vuorokauteen, joten toivonkipinä tuoksuvista & homeettomista pyykeistä ja aurinkolaseista nenällä tuli taas osaksi eloa. Aamu oli kauneimmillaan, pilvetön taivas, ihan tajuton vehreys puutarhassa – ja avot, apinat. Juuri rupateltiin eilen illalla ihmetellen hiljaista poutailtaa ja todeten, että sateiden ehdoton bonus on apinattomuus. Ovat kaipa fiksuina pitäneet säätä metsikön suojissa, kunnes saapuivat heilumaan meidän kattoantenneihin taas tänä aamuna. Ei huolta, apina sinne tai tänne, päivä liian kaunis moista miettimään. Ja meidän kylppäri on kuin kukka.

Vessa ei ole vielä valmis missään nimessä. Lattia on käsittelemättä, lamput asettamatta, peilit pesemättä (really?!), taulut ripustamatta, mutta en voi olla jakamatta muutamaa ennakkokuvaa ihan vaan isoksi iloksi, omaksi. Se sinivihreä suihkukin on kunnossa ja toimii, mutta kuvat siitä saavat vielä odottaa.. saumoitusvaiheessa olin jo sen verran kyllästynyt ja kyrsiintynyt, että viskoin saumalaastia niin runsaalla kouralla että menivät mosaiikitkin peittoon. Breshnev on niitä laatanpaloja rapsutellut laastista puhtaaksi jo muutaman päivän. Ja on about puolessa välissä vasta. Suihkudetskuja saa siis vielä odotella.

Lattia askarruttaa hiukan. Mies haluaa pitää puun sellaisenaan, itse tahdon harmaan maalatun. Sain kuitenkin käsiteltyä lattian vaalealla suojaöljyllä lauantaina, joten kestänee nyt sellaisenaan jonkin aikaa. Ajattelin levittää sen harmaan öljymaalin safarinaattona parin viikon päästä, niin saapa kunnolla kuivua kun ollaan poissa jalkoinemme. Olen sen verran hätähousu, että yleensä törkin malttamattomana maalipinnat ruvelle odotellessa niiden kuivumista. 

Vanhat tutut rakennustarkastajat Suomen suunnalla varmaan pyörähtäisivät pyllylleen, jos näkisivät ne raot lankkulattiassa ja silikoonilla sumplitut kosteuseristykset. Mutta sehän juuri tekeekin tilasta mulle mukavan – koko tunnelma on kuin tavallisessa huoneessa, ja vasta kun hoksaa pytyn nurkassa, niin ymmärtää etta ollaankin ehkä wc- ja sosiaalitilassa J.

Samalla kun saatiin yläkerran buduaari melkein kuntoon, niin kaverit aloittivat alakerran vierasvessan retusoinnin tänä aamuna. Siitäkin on tulossa herkku. 

Sunday, 6 May 2012

Cityviikonloppu

Safariton sesonki jatkuu. Kaupungin pölyt kutittaa kutkussa ja mieli halajaa horisonttia savannan yllä. Mutta kun ei. Seuraava keikka on vasta parin viikon pääsä, mutta se onkin sitten kunnon retki. Kolme päivää joen mutkassa keskellä ei mitään - no, paitsi avaraa luontoa ja norsulaumoja. 

Viikonloppu on pyörähänyt tutuissa merkeissä, shoppaillen ja rapsutellen kylppärin viimeisia detaljeja. Ollaan pitetty sadetta ja hengailtu himassa. Ihan tavallista mukavaa. Lasten harkkareita ja suomisessioita. Tavattu kavereita ja saatiin eilen illalla nauttia harvinaisesta herkusta - live musiikkia naapurustossa ja hyvää ruokaa. Tänään ollaankin sitten oltu repo rankana ja löysäilty. Ihan rehellista laiskottelua. 


Jos malttaisi, niin voisi laittaa vaikka saunan päälle. Illalla herkutellaan lampaan ribseillä ja seurataan Ranskan vaaleja. Tavallistakin tavallisempi viikonloppu on melkein pulkassa. Kivaa oli. 

Friday, 4 May 2012

Arki on parasta

Joku saattaa huomata, että otsikko on IKEAn slogan, vanhan katalogin kannesta poimittu. Jossain fiksu markkinamies on funtsinut taatusti asiaa hartaasti ja tullut moiseen johtopäätökseen. Aivan totta joka sana, sopii joka suuhun ja kätkee sisuksiinsa suurempiakin ajatuksia. Mitä muuta meidän elo ja olo loppujen lopuksi on kuin arkea, hyvää tavallista rutiineiden runnomaa maanantaiaamua ja keskiviikkoiltaa; lauantaisaunaa, sunnuntaileffaa, ahdituksenpoikasia tiistaisin, ja hiljaisia hetkiä torstaisin (kun mies on treeneissä) ja sitä rataa. Timantit ja huippuhetket pitäisi muistaa poimia näistä tavallisista ja turvallisista tunnelmista, arjesta.


Asenne se kai ratkaisee arjen onnen onnistumisessa. Arki koostuu tuhannesta jutusta,  niistä kivoista ja himpan verran vähemmän kivoista. Kaikki tietää tuskan kun nukkuu pommiin, avaimet kadoksissa, kahvitahra rinnuksille, tenavat kitisee, iltaduunit, stressi, digiboxin lasku maksamatta, lasten matikat viime tipassa, pyykkivuoret, kasa likaisia tennareita terassilla, kurakissa olkkarin sohvalla, kaikki naamat ärsyttää - siis kaikki, lempparifarkut kiristää aina vaan, kännykkä dead, maito loppu, bensa loppu, lämmin vesi loppu, pöh. Tässähän se, arki saatu tungettua yhteen lauseeseen. But so what, ihan totta. Maitoa saa kaupasta, pyykit pesee kone, onneksi on se iltaduuni ja lasten matikassa piilee toivottavasti tekninen  loistava tulevaisuus ;).


Arkionni on asenne, arkionni on ymmärrys ja arkionni on kyky nähdä kaiken tämän höftän yli ja oivaltaa se hetken suloisuus ja arvostaa tavallisuutta. Koti, katto, keittiö. Ihanat lapset, kaiken ihmisyyden ja olemassaolon ydin (siis mulle itselleni – tarkoitus ei ole yleistää liikaa). On perhe ja terveys;  on duuni, kaverit ja piha. On sen verran sukan varressa, että saa herkut ja lomat, safarit ja shoppailut, silloin tällöin kaikella kohtuudella. Mitään ei multa puutu. Paitsi Turun saaristo käden ulottuvilla. Millä tämän saisi muistettua useammin?


Olisipa harmin paikka, jos onnenhetket muistaisi vain niinä välähdyksinä valkoisella hiekalla, lomapäivinä auringossa tai juhlapyhinä herkutellen. Miksi arkea pitäisi päästä pakoon?  Onni on niin pienestä kiinni loppujen lopuksi.  Tuttu naama tyynyllä vieressä arkiaamuisin, Allun joka-aamuinen-hätäinen-rutistus, uusi sinivihreä suihku jes, popcornia sohvatyynyjen välissä, kimppaillallinen keittiössa arki-iltana.  Itse en onneeni tarvitse suurta hekumaa ja perhosparvea, arkionni on se kyky nähdä nättiä tässä ja nyt. Ja onnestain on puolet sinun. Onni on ehdottomasti perjantai. Ja pedikyyri. 

PS – tämä oli ihan impromtu perjantainen oodi onnelle. Ei mitään sen syvällisempää. Ja kovasti keski-ikäisen kuuloinen. 



Wednesday, 2 May 2012

Toukomunkit


Kosteaa ja kaunista – vihreää ja happirikastaJ. Sammal on ilmestynyt tiiliseiniin, ja vesisieniä kasvaa terassin laudoituksesta. Kaikki tämä ihanuus viimeisen kahden viikon sateiden myötä. Vettä on tullut kuutiottain, mutta kyllä sitä on kaivattukin. Jos seisoo ihan hiljaa voi kuulla puutarhan kasvavan ja kikattelevan. Mutta kun ulkona sataa, niin muksuille mukavan puuhan ja häärän määrä puolittuu ja pitää keskittyä sisätiloihin.  


Eli leipomaan! Meillä on ollut uuni kuumana useasti viime aikoina, ja kyllä se vaan niin on, että ei ole pullien ja munkkien voittanutta. Tosin takapakkina on ollut muutaman viikon voi-vaje. Voi on loppu koko maasta. Kuulostaa hiukan samalta kuin karppausbuumin tyhjentämät Suomen voihyllyt loppuvuodesta. Täkäläinen voidraama ei ole mistään dieettitrendistä kiinni, vaan joku tuikitavallinen tuotantoketjun hikka, joka sattumalta lopettaa tuotannon muutamaksi viikoksi kaikki tyynni.  Ja homma palautuu raiteilleen ajallaan. Hiukan sama kun sähköt voi kadota päiväkausiksi tai se, että bensa on loppu asemilta harva se päivä. Kehitysmaan arkea. Pikkujuttuja kuitenkin.
Mutta bensasta puheenollen, löydettiin voita meidan kulmakunnan bensikseltä! Kahmin paikallisen teboilin voivarat mukaan, ja niin palautui leipomisen ilo takaisin taloon. Pikkumunkeista tuli ihan taivaallisia. 


Voilla leivottuja. Harvinaista herkkua :)