Tuesday, 28 August 2012

Having & Sharing

Joskus saa meikäläisenkin mykäksi ja kananlihalle yhtäaikaa – ja tällä viikolla jo kahdesti (tai kolmesti itseasiassa) vaikka ollaan vasti tiistaissa. Eikä tällä ole mitään tekemistä PT:n hikisessioiden kanssa;) Totaalisen odottamattomia yllätyksiä kavereilta. Sanotaan, että antamisen ilo on se isoin ilo, mutta kyllä saamisen riemussakin on jotain ihanan primitiivistä. Ja hiukan nöyrääkin. Itse tykkään väsäillä yllärilahjoja ja tuliaispaketteja oikealle ja vasemmalle. Samalla aina hiukan huonona vastaanottamaan pakettia tai pukettia. 

Mutta tilanne on selvästikin muuttumassa, sillä meillä on ollut kotona suurta saamisjuhlan tuntua tällä viikolla. 


Tulin eilen duunista kotiin ja pöydällä oli iso punainen paketti. Postihan ei täällä tuo eikä vie, sillä kaikki postikorttia suuremmat lähetykset tuppaavat jäädä posteljoonien omaan käyttöön.. mutta jollain ilveellä meille oli tullut paketti Dubaista. Murheissani kirjoittelin kesäkuun puolessa välissä lähtevistä kavereista, ja nyt olivat laittaneet tuliaisia uudesta pestipaikasta. Huikeat mosaiikkilyhdyt, iso roikkuva ja muutama pienempi pöytäversio. Vitsi kun kivat.  No, sitten tänään tuli duunissa käteenkannettuna litteä kirjekuori. Meidän edellisviikonlopun Camping Klaani antoi meille hulppean illalliskortin kaupungin parhaaseen ravintolaan - eikä mikään pilipalikortti, taatusti mahtuu meikäläisen valkkaritkin mukaan. Aika mukavaa muistamista, eikö?

Ja sitten vielä tämän illan bonus - yllätysten ylläri - sain Oman Huoneen Pialta tunnarin mun loruilleni! Samaan malliin kuin ihanasti Kivitikan Rouvalta viime viikolla. Nämä on sellaisia mun ikiomia hekumajuttuja, joista olen ihan älyttömän iloinen. Kiitos ja jatkojakoon menee!

Siis jutun juurena on se, että muistaminen, antaminen - ja saaminen - on vaan yksinkertaisesti tosi kivaa. Näillä sävelillä hyvän tuulen viikonjatkoja kaikille. xxx. 

Sunday, 26 August 2012

Nurmella

Vaikka olenkin hehkutellut aina ja viime aikoina safareista ja maisemista, niin kyllä kaupunkiviikonlopuissakin on oma hohtonsa. Nairobissa on aina tekemistä, laidasta laitaan. Mullakin on pitkä lista tekemättömiä juttuja, joiden hoitamiseen yleensä tuhraantuu lauantai poikineen - pelkästään keskustaan meneminen on pinnistys jo sinällään, eikä vain ruuhkien takia, mutta sieltä löytyy aina kaikkea suunnittelematonta mukavaa. Anyways, se lista on edelleen pitkä ja odottaa tekijäänsä, sillä ihana eilinen vierähti nurmikolla kellien ja kevätpäivästa nauttien. 
 Näissä Kenian normimukavuuksissa on aina mukana ripaus kiistanalaisuutta - ja siitäkin juteltiin porukalla eilen keskellä kukkivaa puutarhaa vatsat täynnä herkkuja ja pullet lapset ympärillä juoksennellen. Pitää muistaa, että yli puolet meidän kanssakansalaisista elää absoluuttisessa köyhyydessä. Ilman mitään. Etniset kahakat kaukana pohjoisessa ottivat taas lisäuhreja menneellä viikolla. Samoilla seuduilla on kuivuus ja nälänhätä, juuri nyt. Tätä-oikeasti-tärkeää-listaa voisi jatkaa loputtomiin. Miten samaan maan kolkaan voikaan mahtua näin valtavasti ääriolosuhteita ja äärikohtaloita. Yltäkyllyydestä totaalisen selviytyskamppailuun.

Vaikka se kolikon kurjempi toinen puoli tuntuu kovin kaukaiselta kauniina kesäpäivänä, niin onneksi jokainen paikallaolija on asiasta kovin tietoinen - sillä kaikki ovat työnsäpuolesta yrittämässä muuttaa tilannetta ja saada aikaan himpan verran parempaa.

Kehitysyhteistyötä. Sitä se. Nämä työt lopu koskaan.

Vakavista jutuista huolimatta, suloista sunnuntaita kaikille. xxx. 

Thursday, 23 August 2012

Ryhtiä ja puhtia

Nyt tarvitaan kumpaakin. Tässä on viime viikot – jos ei jopa pari kuukautta – viiletelty pitkin peltoja ja niittyjä, tanssittu ja torkuttu, syöty ja hilluttu. Lomailtu ja seikkailtu. Arki on vihdoinkin tuonut elämän takaisin uomiinsa, ja rutiinit tuntuvat ihan kivalta piristykseltä kaiken semi-ryhdittömyyden jälkeen. Tosin pientä hataruutta on ilmassa aikaisten iltojen ja aamujen suhteen,  mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. 

Lomapowerilla on painettu hyvin ja pitkään, mutta arjessa jaksaminen tarvitsee aitoa tarmoa ja energiaa. Work hard, play hard. Ja jottei jäädä puolitiehen tässäkään hommassa, niin tänään on salikortti hankittu ja uusi mies elämään bongattu. Tai pitäisikö sanoa, että toinen mies. PT. Personal Trainer. Sellainen kahvinruskea lihaskimppu. Apua. Mä kuulostan ihan keski-ikäiseltä oppikirjatapaukselta; mamma palaa lomilta ja samantien haluaa häivyttää kaikki hyvän elämän riippeet vyötäröltä. Mutta ei tässä nyt muu auta, housut kinnaa ja kesä koputtaa ovelle. Ja PT otti haasteen vastaan, onneksi.


Kun on selkeät treffit salilla parikolme kertaa viikossa, niin sinne on mentävä. Ja sitä on kai uskottava, että ne tenavat tulevat toimeen sen hetken ilman äitiä, mies ilman vaimoa, pomo ilman pomotettavaa, kissat ilman rapsuttajaa, telkkari ilman kanavanvaihtajaa, sohva ilman lämmittäjää ja läppäri ilman naputtajaa. Se on sitten vain minä ja hiki, sauna ja allas. Vai pitäisikö sanoa sauna ja siideri :) Ollaan sentään meidän omalla klubilla, jossa on ihan jumalainen allaspaviljonki ja terassimenyy ihan hollilla.

Ensimmäiset tärskyt PT:n kanssa on siis huomenna klo 6. Ja illallistreffit kavereiden kanssa siinä altaan äärellä klo 8... lupaava aloitus tähän tuunaamisprojektiin.

No, kivaa pitää olla ja kyllä se kunto siitä kohenee ohella. Katsotaan kuin käy :).


Monday, 20 August 2012

Niin kaunis on maa

El Karama plains, Northern Laikipia District, Kenya, 18 - 20 elokuuta 2012.



Kolmetoista aikuista, neljätoista lasta, yhdeksän telttaa, kolme brunssia, kaksi pitkää illallista, satoja kilometrejä, kaksikymmentäviisi celciusta, kymmeniä elefantteja, pussitolkulla vaahtokarkkeja, satoja seeproja, tusina kissakalaa, monenmonta punaviiniä, linnunrata ja tähdenlennot, parit päivätorkut, kuusisataa valokuvaa ja yksi suihku. Ja liian vähän sanoja kuvailemaan sitä kaikkea.

Eikä ristinsielua mailla halmeilla. Ylhäistä yksinäisyyttä. 

Safareiden safari saatiin päätökseensä. Yksi kaikkien aikojen parhaimmista reissuista onnellisesti pulkassa.

Asante sana Kenya. xxx. 

Thursday, 16 August 2012

Arvatkaas mitä...

... meillä pakataan taas. Viime lauantaina ystäväjoukko teki puolilta öin päätöksen, jonka kuvittelin kaikkien hiljakseen unohtaneen. Öinen päätös uhkui intoa ja ystävyyttä, seikkailua ja hiukan rohkeuttakin. Kirkkaalla yötaivaalla ja hyvällä viinillä on tunnetusti kimmokevaikutus – on helppo hypätä oman turvavyöhykkeen ulkopuolelle ja uskoa uskallukseen. Tällä kertaa k uitenkin jokainen paikallaolija seisoo napakasti sanojensa takana ja huomenna alkaa matka. 


Karavaanillinen aikuisia ja lapsia lähtee neljän päivän reissulle, aika kauas. Niin kauas, että pitää menomatkalla nukkua tien varressa yksi yöJ. Meillä on koordinaatit rantaheinikkoon, johon olemme saaneet luvan laittaa leirin pystyyn. Ei, täällä ei päde jokamiehen oikeudet ja jokainen bush camp-diili pitää sumplia tilannekohtaisesti. Niin nytkin. Ollaan sovittu pläntistä savannilla joen rannassa. Tiettömän tien päässä.


Mukaan pitää ottaa kaikki: teltat, ruuat, juomat ja tykötarpeet, puskavessaa myöden. Mies askarteli kenttäsuihkunkin kuullessaan, että joen vesi on puhdasta ja pesunkestävää. Tavaraa on paljon. Olen joskus maininnut, että leirielämä on ihanaa – kunhan on mukana hyvät ruuat, viinit lasipullossa, untuvapeitot, telttavuode, pöytäliinat, safarituolit, ja kunnon kenttäkeittiö. Meillä on.

Intoa lisää se, että ollaan saatu mukaan ystäviä, jotka eivät ole ennen rohjenneet lähteä maistamaan sitä parasta Afrikkaa, vaikka ovat asuneet mantereella vuosia. Omalla teltalla, keskella huiken kaunista maisemaa, maileja lähimmästä asutuksesta, tähtitaivaan alla, leirinuotiolla, yön äänet ympärillä, satojen kiiluvien silmäparien tuijottelemana, savannin aamu-usvalla, dumbolaumat joenpenkalla siinä liki, ja me ihan pieninä vierailijoina kaiken tämän keskellä. Mikä onni, että mies - de facto isäntänä - on puoliammattilainen näissä hommissa, joten meillä on tiedossa täyden palvelun elämysmatka. Ihan omin ehdoin.

Tosin hiukan meitä hymyilytti, kun laskettiin karavaanin pääluku. 27 kaikenkaikkiaan.

Ystävät, linjat sulkeutuvat maanantaihin asti. Piipahdamme paratiisissa.

Tuesday, 14 August 2012

Matalaa mukavaa lentoa

Hups, se koko-mega-arki tuli oikein rytinällä ja nurkan takaa. Sitä olin jotenkin taas niin keskittynyt tähän omaan duunikärvistelyyn viime aikoina, että tämän viikon koulurutiineiden, läksyjen ja harrastusten kirjo iski kuin vasen suora.  Tässä sitä taas ollaan, suloisen arjen labyrintissä. Viime viikko venyteltiin vielä lomien jälkimainingeissa, mutta nyt ollaan arjen reunassa kiinni niin tosissaan kuin ikinä mahdollista. 


Pikku pilkahdus meidän bändin normitiistai-iltaan:

1.  Jokaisella neljällä muksulla metri läksyjä.

2. Molemmilla tytöillä on myös kouluesitelmät tällä viikolla. Prepattiin kumpaakin, kaikilla erikoistehosteilla.

3. Poikien ensimmäiset tutkielmat on määrä palauttaa perjantaina. Tutkimusassari paikalla, totta kai.

4. Toisen pojan ihkauusi vaskisoitin ja ensimmäiset trumpettiharkat. Perheen hätäkokous päätti, että seuraavat harkat hoidetaan alimmassa kerroksessa, maan alla, ikkunat kiinni.

5. Kuulin lapsilta töiden jälkeen, että meillä on uusi koira. Tarkastin väitteen; kyllä, pihalla on uusi susikoira, tosin en vielä tiedä kenen. Tai mikä on koiran nimi. Kaunis on. 

6. Kitaratunnit alkoivat lauantaina, ja läksyjä harjoiteltu tänä iltana. Rokkivaihteella.

7. Siskon suomentunnilla kerrattiin kuukausia ja kellonaikoja. Permanent marker on white board.

8.. Afrikan tähden kesäliigan finaalit meneillään. Tytöt ottivat marmorikuulamatsit siinä ohessa. Ja toinen askarteli Robin-fanitus-julisteen.

9. Pikkuviivytyksiä pimujen nukkumaanmenon kanssa. Iltasatu ja sata pehmolelua. Pehmeää laskua ihan kirjaimellisesti.

10. Miehellä on duunin iltameno. Pitää muistaa kysyä siitä koirasta sitten aamulla. 

11. Meikäläinen on juossut lakerikengät jalassa, duunin tunnistelätkät kaulassa ja kylmä kahvi kädessä koko illan. Hyötyliikuntaa kotioloissa. 

Nyt on talo hiljaisena, pari duunihommaan vielä alta pois, huilataan ja valmiina huomiseen. 

Hetkeäkään en vaihtaisi pois. Onnenmyyränä xxx. 


Sunday, 12 August 2012

Jälkipyykki


Grilli. Barbeque. Braai. BBQ. Barbie. Ruokaa tulilla. 

Meidän perheen normiruokailua, ja miehen ehdoton intohimo – ja kansallisharrastus. Kun olin saanut torstaina puunattua terassin käyttökuntoon, niin mies sai ajatuksen kutsua muutaman kaverin grillailemaan ja viettämään iltaa. Juu, niitä kavereita tuli 35. Oli grilli kuumana ja limpparit kylminä. Mukana tuli ihana lauma tenavia ja viimeinen kimppakorismatsi alkoi aamuyhdeltä, isot vs. pienet. Juniorit veivät voiton kotiin, kerta kerralta:)

Nostetiin myös mitalimalja - eilen saatiin olympiapronssi sukuun. Aika kova juttu. 





Tänään ollaan koko porukan voimin siivottu  ja kierrätetty eilisiä grilliherkkuja. Tytöistä polvi paranee, ja pimut ottivat grillin haltuun ihan keskenään. Lämmitettyjä lampaansuikaleita, suklaakakunjämiä ja mansikoita. On rapsuteltu steariinia pöytäliinoista ja jännättiin miesten maratoonia. Kenialle kaksi mitalia.

Illanhuippuna spaissarit:). Suhinasunnuntai pulkassa ja arki armas nurkan takana. 

xxx

Thursday, 9 August 2012

Terassi talviteloilta


Talvi on taittumassa, ja nyt pöllyytellään pihakaluja iskukuntoon. Talvi ja talvi, siis se viirun verran viluisampi vuodenaika jolloin mittarinlukemat matsaavat Suomen suven huippulukuja. Kaikki on siis suhteellista. Ja paljon on muuten myös asenteesta kiinni: samoilla celciuksilla kotilomilla tarkenee pikkupikkuvetimissä, ja nyt näillä leveysasteilla on puolestaan toppina takki ja kintuissa villasukat:)


Anyways, kevättä ja helteitä kohti ollaan kovaa vauhtia matkalla, ja on ehdottomasti aika saada terassi kuntoon. Onko mitään lohdullisempaa arkiaamussa, kun juoda sumpit ulkona - tai puolestaan duunin jälkeen skypetellä pimeässä sametti-illassa tähtien alla?

Laitetiin hihat heilumaan, on tampattu ja pyyhitty, on pesty ja puunattu, välillä huilattu. Hyvää kohti ollaan matkalla, huomenna vielä kukat ja kimput, kirjavat Kurdistanin kilimit lattialle kun afrikkalaiset kankaat on jo katossa - ja avot, johan on saatu koko maailman väriskaala pläjäytettyä yhdelle verannalle;). Hei, maassa maan tavalla, ja meidän maassa homman nimi on syvät värit, suuret kuviot. Ja paljon sitä kaikkea. Tosin kotimainen minimalisti-minä nostaa päätään aina silloin tällöin, tuloksena armoton sisäseinien valkaisu ja maalailu. Ja miehen marina.

Tässä sitä ollaan jokatapauksessa, punaisella sohvalla, punaisessa paidassa, rehevää ja räikeää, puhdasta ja raikasta. Tästä on hyvä lähteä laittamaan ajatuksia tulevan viikonlopun tohinoihin. Taas tapahtuu, ja perästä kuuluu.

Torstaintoivotuksia kaikille. xxx.

Tuesday, 7 August 2012

Raksha Bandhan - siskolta veljelle

On onnenkantamoinen olla osa kulttuurien sekamelskaa. Meidän lähipiiristä löytyy rotuja, uskontoja, kieliä ja tapoja joka lähtöön. Meidät on kutsuttu viettämään monia tuikitärkeitä juttuja,  aina mukana ripaus mielenkiintoa ja roimasti kunnioitusta; on juhlittu viiden päivän ja tuhannen vieraan häitä, kiitelty jumalia kookospähkinöitä polttamalla, ajeltu vauvan ensitukka valtamereen ripoteltavaksi ja metsästetty kuunsirppiä paaston päätökseksi.

Samalla tapaa meillä on ollut ilo jakaa omia metkujamme tuttujen iloksi ja hämmennykseksi – on selitetty saunat&vihdat, on vakuuteltu joulupukista, kuvailtu mämmiä, siunailtu vappumarsseja ja -farsseja, on kuusenkoristelut ja koivuilla koristelu, juhannuskokot ja lentävät porot. 

Monet meistä täällä on muukalaisia vieraalla maalla, ja meillä kaikilla täällä on sama risti (tai sirppi) kannettavana – ei ole lähiperhettä ja sukulaisia todistamassa ja jakamassa niitä tärkeimpiä juhlia tai traditioita. Silloin otetaan apuun the chosen family, valittu perhe. Ne lähimmät ja rakkaimmat paikan päällä. 

Meidän perheen pojilla oli hiljan ilo ja kunnia olla Raksha Bandhan-hinduseremonian keskipisteessä. Kerran vuodessa hindusiskot osoittavat kunnioitusta ja rakkautta veljilleen sitomalla punaisen koristenarun veljen oikeaan ranteeseen. Täydenkuun tienoilla. Siskon solmiessa narua, veljet puolestaan lupautuvat huolehtimaan ja suojelemaan siskoaan ajan hamaan loppuun asti. Pienen ja lämpöisen tradition päätteeksi, sisko painaa punaisen bindimerkin veljen otsaan ja tarjoaa intialaisen riisikarkin. 

Meidän molemmat pojat saivat narun ja merkin meidän parhaiden kavereiden sulosiipityttäriltä, ja oma mies sai saman tyttöjen äidiltä.

Narut kuluvat ja tipahtavat ranteista aikanaan, ansaittu sisaruus ei milloinkaan.