cook.eat.love.laugh.



Humua ilmassa, takki tyhjänä ja tukka takussa. 
Loppuvuoden paniquet on hollilla, ja hoidettavana on miljoona-plus rästiä. Töissä deadlinet puristaa rintakehää, huusholli mullin mallin, tenavilla huimat loppusuorat koulussa, ja joulukin pitäisi saada ihan oikeasti pystyyn. Samalla on suru puserossa, kun näissä huiskeissa on netti jäänyt aivan auttamattomasti taka-alalle. Se on se oma aika, joka ensimmäisenä uhrataan kun pitää pyöritellä sitä suurta pyörää. Pahoittelut, varsinkin kun tänne on ihan ikävä. Mutta sitten iloisempiin asioihin, right?

Perinteitä kunnioittaen kokoonnuttiin porukalla viettämään joulua jo näin etukäteen, ja siihenhän hujahti parempi puolisko viikonlopusta. Kun ollaan kaikki kaukana omistamme, niin tarkan seulonnan;), lukemattomien safarien ja monen vuoden kasvun kulminoitumana on onnistuttu pistämääm pystyyn meidän ikioma selected family. Sekalainen seurakunta maailman monilta kolkilta, jota yhdistää tunteenpalo täkäläiseen eloon ja oloon, savannit ja seikkailut, perhe ja mutkattomuus.  Äärettömän tärkeitä ja rakkaita joka ikinen. Lauantaina oli pitkä pöytä koristeltuna ja herkut yhdessä pöytään kannettuna. Oli silkkimekkoja, punaisia paitoja, puheita ja lahjoja. Vaikka kerhon keski-ikä on juuri sitä, niin staminat löytyy kuin teineiltä.  Yllätettiin taas naapurit, kun jaksettiin aamutunneille.

Pyhäaamuna jätettiin kalpeat miehen kotiin lapsenlikoiksi kukin tahoillaan, ja otettiin lisäaikaa naisten kesken. Soulsistas in full action, varsinkin kun oltiin saatu taas puuttuva siskolenkki Bostonista mukaan. Menyynä ihka aitoa etelä-intialaista ja juttuina universaalit teemat lapsista miehiin, iloista suruihin, kivuista kolotuksiin;). Naurettiin ja itkettiin. Vaikka oli saatu mätettyä tonni currya ja orgaanista suklaata, niin olo oli höyhenen kevyt, kun ihana päivä vihdoinkin kääntyi iltaan ja hyvä viikonloppu saatiin pulkkaan.


Näiden hilujen myötä kukin perhekunta keskittyy perinteisiin ja jouluvalmisteluihin omilla tahoillaan, täällä tai muualla. On aika laittaa vaihdetta pykälää pienemmälle, katsella kotiinpäin ja pitää ne omimmat vielä himpan verran lähempänä. 

Ja loppuilta vietetään virtuaalisesti, vihdoinkin!

Until soon, I promise. 

Jaana

Comments

  1. Hahaa! Mä kaipailinkin sua jo, mietin että missäs se nyt luuhaa :) Mutta sullahan on ollu siellä kunnon hilut pystyssä! Reipas! Niin sitä pitää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Reippaina totta tosiaan. Huh. Onneksi tulee joulu, niin voi tämä syöminen ja herkuttelu hiukan helpata;)

      Delete
  2. Ystävien seura tekee niin hyvää silloin kun deadlinet ja vaatimukset puristavat rintakehää...juhlat näyttävät juuri sellaiselta kuin juhlat vain voivat parhaimmillaan olla!
    XX

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli kivaa, mutta nyt on ihana myös hiukan rauhoittua kotioloissakin;) Ollaan onnenkantamoisia, kun saadaan viettää joulua tuplasti! Suloisia aikoja myös sinne.

      Delete
  3. Ihanat kuvat täynnä elämää ja naurua <3
    Don't worry, täällä me pysytään, jaksetaan kyllä oottaa :) Ja taidetaan itse kukin olla yhtä hulinassa ja kiirettä kantapäässä tähän aikaan vuodesta, kun elämä pyörii hukattujen muistilistojen ja unohdettujen asioiden keskellä...
    Mukavia ja kiireettömiä joulukuun hetkiä sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa kuulla, että pysytään linjoilla, vaikka täällä päässä ollaankin joskus hiukan hunningolla;). Tänään on tehty joulusiivoa pitkän kaavan mukaan, ja voi vitsi kun tuli sellainen kunnon joulufiilis;) Samoja sinne oikein kovasti!

      Delete
  4. Kyllä se vaan niin on että hyvien ystävien ja läheisten kanssa syntyy joulun tunnelmaa ,vaikka ei ole hanget korkeat nietokset :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ole hankia ei, eikä edes sukulaisia, mutta onneksi on niitä ystäviä - tosin kyllä se ihan aito ikävä nostelee kovasti päätään näinä joulun odottelun aikoina. Mutta kyllä tämä tästä, kun ei katso ikkunasta ulos, niin voisi melkein luulla olevansa vaikka siellä hankienkin keskellä;)

      Delete
  5. Ystävät♥
    Ja no hätä - eiköhän me kaikki tässä joulun alla jouduta vähän luistamaan täällä netin puolella;)
    Hyvää joulunodotustaaikaa sinne kauas - Turkuun tuli lumi pariksi päiväksi - taitaa sulaa saman tien...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se on se oma aika netillä, joka tuppaa olemaan kortilla näinä jouluisissa puuhailussa. Kone kulkee kyllä mukana kotonakin, mutta sieltä haetaan reseptiä tai muuta niksiä joulupuuhiin. Nyt kyllä makaan sohvalla jalat pystyssä, kone mahalla ja glögi vieressä, mutta vain hetken, talossa on tällä hetkellä yhdeksän nälkäistä itseni lisäksi. Huoh. Mutta ihanaa!

      Delete
  6. Ikävä oli, todellakin <3 On se hassua, miten voi kiintyä myös näin virtuaalisesti. Iloista jouluvalmistelua.
    Ps. Turku oli muuten niiiin ihana!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa virtuaalitykkäämistä, tiedän ihan tasan tarkkaan mistä juttelet;) Kiitos niiiin mukavasta kommentista. Ja Turku, se on AINA ihana. Mutta näin joulun alla varsinkin, ja tahtoisin niin nähdä ja kävellä sen uuden sillankin. Nauti ja isot terkut!

      Delete
  7. Voi mitä eloa ja iloa! On suuri rikkaus omistaa moinen ystäväjoukko <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, kyllä, ja onneksi ovat kaikki yhtälailla vinksallaan kuin meidän oma porukka;)

      Delete
  8. Miten elämäniloiset kuvat!! Rikkautta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pikkujouluja, pikkujouluja;) Niissä on aina hauskaa ja hullua, oli se sitten siellä tai täällä, eikö? ;D Mukavaa joulun odottelua sinne!

      Delete
  9. Mukavan rento tunnelma kuvissa, fiilis välittyy hienosti :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi vain alkuiltaa, jonka jälkeen kamerat meni visusti piiloon;)

      Delete
  10. Mahtava ystäväkööri teillä ja hieno perinne juhlia joulua porukalla jo vähän ennakkoon! Varmasti piristävä pysähdys kiireen keskellä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jes, tuplajoulut on ihana homma! Nyt on jo keskittyminen siiheen jouluun numero kaksi ja yritetään pitää stressit loitolla, yritetään, yritetään;)

      Delete
  11. Oi elämää <3 Tuostahan, jos mistä saa energiaa tuleviin koitoksiin !
    Mukavaa joulun odotusta!
    t.Kirsi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jup, patterit ladattuina ja kunnon joulufiilikset alkaa pikkuhiljaa hiipiä meidänkin suuntaan. Suloisia joulufiiliksiä myös sinne!

      Delete
  12. Ystävät on ihan parhaita - lähellä ja kaukana <3 Laskin, että meidän ystävyys täyttää ensi syksynä 40 vuotta, pitäiskö järjestää juhlat sen kunniaksi? Isot halaukset ja tsemppiä jouluvalmisteluihin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti ja sovittu. Ja luvattu! Meillä on siis kunnon juhlat tiedossa, sanotaanko syyskuun paikkeilla. Ihanaa!

      Delete
    2. Kuulostaa hyvältä! Varaan varmuuden vuoksi koko syyskuun :)

      Delete
  13. Kivasti koottu aikataulu, ensin kaikki yhdessä ja sitten vain naisten kesken, I like :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kimpassa kivan vietto on aina mukavaa, mutta kyllä se naisten kesken oleminen on ihan oma juttunsa. Meitä onnisti, kun saatiin sullottua samaan viikonloppuun molemmat;)

      Delete
  14. Kuulostaa aika loistavasta toiminnalta. Rauhallista joulua:)

    ReplyDelete
  15. Aivan ihanalta kuulostaa teidan pikkujoulut! Ja eihan se joulu tunnu ollenkaan niin hyvalta ja kouraise rintaa jos ei sita ennen joudu hieman paniikkiin! Taalla ainakin jo vahan panikoidaan kun tajuttiin just etta jouluun on aikaa alle 2 vkoa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, 12 päivää jouluun ja lista on sata metriä pitkä... ja loma alkaa vasta siinä viittä vaille aatto. Huh. Hihat vaan heilumaan, niin eiköhän se siitä;)

      Delete
  16. Olipas kivan kuuloinen viikonloppu! Kuvista oikein huokuu ilo :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ilo oli katossa ja desibelit sen mukaiset;)

      Delete
  17. Oikeita hyväntuulen kuvia :)

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts