Wednesday, 30 October 2013

Kanga matters.


Kovasti on ollut etnistä tämä blogitarinointi viime aikoina, mutta ei kai sitä voi väkisin muuksi muuttua;) 
Samoilla linjoilla pysytellään tänäänkin, mutta yritän sujauttaa joukkoon hitusen myös pelkistetympää otetta; löysin meiltä vihdoinkin valkoisen seinän taustaksi. Alakerran portaikosta, really;). 

Hotelli Havelin produktiolinja pukkaa tavaraa ja tekstiiliä, ei nyt millään yliäänivauhdilla, mutta tasaisella kylläkin. On mukava tulla kotiin duunista, ja mennä heti kurkkimaan studion puolelle, että mitä se Wanga on taas singerillään loihtinut päivän mittaan. 

Meidän suhde kukkii. Wanga on niin silminpistävän iloinen, kun on töitä joka päivälle. Ja itse olen valtavan onnellinen, että Wanga on niin onnellinen. Vaikkei niitä ompeluhommia nyt viikon joka päivälle edes ihan oikeasti piisaisi, niin aina on kuitenkin keksitty jotain saumattavaa. Välillä ihan suoranaisesti keksimällä keksitty. Kun on kasa kankaita, intoa, taituri ja aurinkoa – niin tuloksena voi olla vain iloisia ompeluita.

Viime viikon proggiksena on ollut africanapyyhkeitä;). Syötävän ihania pyyhkeitä, vaikka itse sanonkin. Tai voinhan ihan hyvin sanoa, kun en ole niitä itse tehnyt. Kannoin pakallisen paikallisia Kangoja kotiin viikonlopun markkinoilta ja löysin väreihin sointuvat froteet. On kirkkaita ja murrettuja, kauniita kaikki tyynni.  Ja loput voitte kai arvatakin. 

Eli meillä on nyt kasatolkulla valtavia, kirjavia, kauniita ja kukallisia kylpypyyhkeitä, joissa toinen puoli on painettua puuvillaa kaikkine rehevine etnokuvioineen ja toiselta puolelta löytyy pehmeä frotee. Kaikissa on tietenkin se Kangoihin kuuluva painoteksti,
useinmiten pieni runo tai rukous, swahiliksi. 

Olo on touhukas ja tuottelias. Ja kaikessa tässä innostuksesssani olen ihan hilkulla harkitsemassa blogiarvontaakin. Juu. Ajatuskin moisesta on aina kaatunut välimatkaan - ihan kirjaimellisesti - mutta meillä käy sen verran kova suihke täällä, että saisin ehkä pyyhepaketin kuriirina kotimaiseen postiin. Let´s see, mihin kaikkeen tässä vielä ryhtyykään;)

Näissä aatoksissa poistun takavasemmalle, ja ryhdyn keräilemään lapsiani yöpuulle. 
Saivat juuri kaikki virtuaalisuukot iskältä, joten otan tilanteesta vaarin ja kumoan kaikki peteihinsä kehräilemään. 

Hyvää yötä ystävät. 







Sunday, 27 October 2013

Me Naiset

Mitä tapahtuu, kun kaksi turkulaista naista päästetään irti Nairobissa? Paljon, lujaa ja kovaa. 

Saatiin ihana semiyllärivisiitti kotikaupungista - Tansanian kautta - ja nyt on viime kolmen päivän aikana maalattu kaupunkia punaiseksi, siniseksi, keltaiseksi ja pilkulliseksi. Ja maailmaa viirun verran paremmaksi.

Cityviikonlopun agenda oli vapaa mutta täysi. Tehtiin kaikki kiva maan ja taivaan väliltä, ja ennen kaikkea puhuttiin taukoamatta. Haisteltiin tuulia ja maisteltiin tuliaisia, käytiin tuperaamassa tukat ja färittämässä kynnet, hikoiltiin viikonloput ruuhkat ja huokailtiin kaupungin menyyt aasta ööhön. Koluttiin keskustan sokkeloiset kauppakojut ja liinakipsat, oltiin kakkuvuokakaupassa ja kanatorilla. Matkalta mukaan tarttui metritolkulla kankaita, helmiä, kongolainen naamari, ah - vanha tinalautanen ja muutama kauha. Plus pari kärryllistä vaippoja vauvoille.

Jokainen herkkulautanen ikuistettiin filmille ja jokaista valkkarilasillista ylistettiin vuolaasti.
Halattiin lapset ja tavattiin ystävät.


Koko homma kuitenkin kulminoitui iltapäivään Mogran orpokodissa. Meille molemmille niin tuttu ja rakas. Isommille tytöille tuotiin kenkiä ja kolttuja, ja Mograperheen pienimmille leluja, ne kaksi kärryllistä vaippoja ja tietenkin Marianneja.  Hipsittiin savuiseen keittiöön maistelemaan rieskoja - raitakarkkeja vastaan;). Ja vauvalan vekarat ovat kuin meditaatiota. Eivät tiedä pienet paremmasta ja hymyt ei hyydy ikinä. Paitsi jos lasketaan sylistä ennen aikojaan. Istuttiin lattialla, halattiin ryhmissä ja sikinsokin, kaikkia ja koko ajan. Ihailtiin yhdessä uusinta tulokasta, pienen pientä pariviikkoista hylättyä prinsessaa. Ottaa niin syvältä. 

Mutta hei, me ollaanhan sovittu jo aikoja sitten, että Mograsta ei olla tekemässä nyyhkytarinaa vaan iloisten ihmisten panoksella rakennetaan himpan verran parempi maailma niille pienille ihmisille, jotka sen niin ansaitsevat. Kuviteltiin suloisen naaivisti alunperin, että hyvän kierto on piece of cake. Voih, ei ihan, no, no. Mutta ilon ja avun virallinen lanseeraus on viittä vaille valmis, joten pian kuuluu ja lujaa. 
Watch this space!


Loppupeleissä löysimme itsemme sitten viettämässä suvista sunnuntaita lempeässä jatsissa ja kevyellä buffetilla klubin pihanurmella. Lapset laskettiin altaaseen, me naiset päädyttiin varjon alle. Otettiin saldoa mukavasta viikonlopusta, ja juteltiin ohimennen Suomen säästä.  Molempien mielet ovat jo jouluvaihteella ja taisi olla äänissä ripaus ikävääkin. Sitten olikin jo aika isojen rutistusten ja sunnuntai-ilta tuntui heti himpan verran valjummalta tuplahyvästelyjen myötä. Mies oli lähetetty matkaan jo aamusta.

Nyt edessä melkein kolme viikkoa yksinhuoltajuutta. Huoh.


Tulipahan tekstiä. Totisesti iso kiitos kaikille, jotka tänne asti jaksoitte.

Talo naristelee jo nurkkiaan. Ovet sälpiin yks kaks ja omaan sänkyyn just nyt.
Kiitos tästä päivästä, se oli kiva.

Oman kullan kuvia. Very many;)

xxx

Thursday, 24 October 2013

Wild Love


Sallikaa safaria vielä kerran ja sitten palaudutaan taas takaisin kotinurkista tarinoimaan;).
Takaisin sohvalla ja tällä kertaa tuliaisina aimo jetlag, vaikkei varsinaista matka-aikaa kertynyt kuin muutama hassu tunti. 
Nukkutunteja sitäkin vähemmin.

Kyllä näytti Kenia taas sitä kaikkein kauneintaan. Päivä ykkönen ja kakkonen olivat kuin satukirjasta: meidän leiri akaasiametsikön aukiolla, horisonttia, aamukahvit ja brunssinakit kasteisella savannilla, päivät ajellen ja kuvaillen, illaksi takaisin leiriin ja gourmeet loihdittiin tulilla samalla kun kuunneltiin öisiä ääniä ja hörpittiin kuplia. Just perfect.

Päivä kolmonen toi tullessaan äksöniä. Siinä kun venyteltiin ja keiteltiin sumppeja aamukuudelta puolihämärissä, niin leirille tupsahti kaksi urosleijonaa. Leijonaveljekset tuijottelivat meitä verkkaisesti, enkä usko lainkaan, että katseissa oli mitään muuta kuin valjua ärsyyntymistä. Todettiin pian kuitenkin, että on parempi hipsiä autoihin ja usuttaa kaverukset savannille meitä härnäämästä. Näin tehtiin. Se sitten siitä, hymyiltiin ja saatiin vihdoinkin ne aamukahvit, hyvä alku hyvälle päivälle.

Iltäpäivästä riistanvartijat piipahtivat leirissä ilmoittamassa, että taitaa olla parilla läheisellä leijonalaumalla jonkinsortin ristiriitaa reviirien rajapyykeistä. Oltiin kyllä kuultu laumojen heittelevän solvauksia toisilleen, mutta moisen karjunnan todistelu kuuluu safarin kuin safarin toivelistalle, joten oltiin asiasta enemminkin innoissaan kun mitenkään hädissään. Mutta lo and behold - varsinainen extreme alkoi iltakasilta. Komea leijonapariskunta saapui säkkipimeydestä leirin liepeille. Ja jäivät. Juu. Loikoilivat siinä vessateltan vieressä tuijotellen meidän t-luupihvejä. Ne niistä puskapissoista tai pallopeleistä. 

Vaihtoehtoina oli nukkua autoissa tai jotenkin turvata selustat. Autoihin ei mahduttu, joten hoidettiin aseistetut rangerit paikalle. Ruokaa riitti kaikille ja otettiin parit extrailtahömpsyt hermoja rauhoittelemaan. Ilta oli edelleen kaunis ja täysikuu piti valoja yllä juuri sopivasti. Taikaa. 

Nukkumaankin mentiin, ei ehkä sitä syvintä levollisinta, mutta kuitenkin. Kunnes leiskahti lempi aamukolmelta. Leijonien siis. Parikunta oli hiippaillut vielä himpan lähemmäksi, ja ryhtyivät puuhaan. Eikä mitenkään hissunkissun, vaan kissaneiti kehräsi, keikaili ja kujerteli niin äänekkäästi, että teltanseinät tärisi. Uros oli yhtä mielissään ja voi sitä rakkauden karjuntaa. Me taas tuijoteltiin nailonkattoja miettien miten symbolista tämä turvallisuuden tunne loppujen lopuksi on, kun on parittelevat leijonat muutaman metrin päässä. Heh. 

Auringon noustessa hellästi hätyteltiin rakastavaiset vihdoin pusikon puolelle. Jossa hommat jatkui samalla hartaudella, mutta saatiin leiri takaisin omaksemmeOltiin kaikki jokseenkin nuokahtaneita koko eilinen, mutta syvällä sielunperukoissa me jokainen tiedettiin miten oltiin onnekkaita: saatiin todistaa sitä kaikkein ihmeellisintä luontoa, sen voimaa ja rakkautta:) 

Tässä taas kylliksi tätä tällä kertaa. Takaisin maan pinnalla ja arki rocks.

Ja tämä viimeinen tärähdys oli legenda jo syntyessään:

Sunday, 20 October 2013

safari anatomy


Nyt tulee päivitys akaasian alta, ihan kirjaimellisesti. Kirjoittelen tätä puun varjossa, kylmä drinksu hollilla, maisema salpaa henkeä just now, tenavat uima-altaassa ja kaikki ne parhaat kaverit ympärillä. Ollaan muutaman tunti Nairobista luoteeseen, neljän päivän telttakeikalla.

Yleensä ei ole linjat auki savannilla, mutta nyt meillä on safarin päivä 2 meneillään ja tultiin pesemään muksut pölyistä tänne lähitienoon hotellin uima-altaalle. Hiukan moraalitonta kenties, mutta kuumuus on armoton ja pölyt sen mukaiset – ja mikä ihanuus päästä maistamaan hiukan de luxea tämän kaiken suloisen leirielämän rinnalle.

Lähdettiin safarille eilen aamuhämärillä, koko kerhollinen, ja pistettiin leiri pystyyn lounasaikaan ja nyt on agendana päivätolkulla hyvää ruokaa, kylmiä drinksuja, käsittämättömiä täysiä kuita ja villin luonnon zuumailua totta kai. Tämän aamun saldona seitsemän sarvikuonoa, kaksi laumaa leijonia ja tuhansia sirosäärisigaselleja. Kuvia on niin tuhottomasti, että tulevat näytille vasta kunnon karsinnan jälkeen. 

Reissuun kun lähdetään, niin lähdetään kunnolla – mukana kannetaan kaikki pesuvesistä aamumuroihin, ja ne tuikitarpeellisuudet siihen väliin;).Tässä nopsa kavalkaadi snapshotteja tästä aamusta, suihkukaapista kenttäkeittiöön. Viimeinen kuva on visio, joka on silmien edessä juuri nyt. Illaksi lähdetään taas leirille, ja kuunnellaan lähilauman  metelöintiä keskiyöllä ja mietitään mitkä linssit otetaan mukaan huomiselle ajelulle. 

Nyt jo kutsutaan. Ja silloin mennään. Seuraavan kerran linjoilla vasta puolessa välissä viikkoa, ja sitten jutellaan lisää. Myöskin teidän ihanista kommenteista edelliseen postaukseen. 

Until then, stay well.