Thursday, 28 November 2013

Kiitos.


Kun täällä maailmalla harhailee kyllin kauan, niin kalenteri alkaa täyttyä mitä kummallisimmista - ja ihanimmista - juhlapäivistä.  Meillä on skoolattu valonjuhlalle ja saatu vapareita paastonpäätökselle, on huomioitu Hanukat ja totta kai paikalliset heimosankarit. Siihen päälle vielä kotimaiset loppiaiset ja siskonpäivät, niin tämä elohan kuulosta yhdeltä silkalta ruusutanssilta. Eikä ainoastaan kuulosta, todellisuus on paljon ihmeellisempää;)

Totta kai ne kotoiset juhlat on kärkipaikalla, ja niistä pidetään lujasti kiinni. Lapsia aivopestään suomalaisuuteen koko ajan. Vaput, joulut, jussit, lippujuhlat, itsenäisyyspäivä, Agricolat, ja tietysti nimpparit – joka on muuten elävää perinnettä vain Suomessa.  Kaiken kukkuraksi vielä leivotaan asianmukaiset teemaherkut ja tilpehöörit ihan omin käsin. 
Tosin Runebergin tortut ovat yleensä K-18, kun niihin aina pulahtaa liikaa punssia. 

Yksi kaunneimmista maailmanjuhlista on kuitenkin Kiitospäivä. Kerran vuodessa kokoonnutaan yhteen pohtimaan kiitoksenaiheita ja jakamaan ne niiden tärkeimpien kanssa. Ja se kiitos sanotaan vielä ääneen. Oli se sitten äidin aherrus tai isän terveys, yrttitarha tai kissanpentu, niin miten kaunis onkaan ajatus hetken hiljentymisestä ja kiitoksen sanomisesta, yhdessä. Ilman uskonnon, kulttuurin tai kielen sidonnaisuuksia. Kiitos on globaali.

Meillä sanottiin tänään illalla kiitos. Oma listani on pitkä.  Kalakaveri pitää kärkipaikkaa vuodesta toiseen, tenavat siinä ihan samoilla, koskaan unohtamatta sitä rikkautta saada rakastaa ja olla rakastettu, perhe, ystävät, terveys ja tämä hetki juuri tässä. 
Höystettynä tulevilla suurilla seikkailuilla. Huih.

Pienen kiitoksen ehkä ansaitsisi myös uusi lipasto, joka tuli vastaan viikonlopun markkinoilla;). Mies luuli sitä autotallin uudeksi mutterikaapiksi, ja muksut taas keksivät siitä joulukalenterin josta löytyy lahjoja joka päivälle tammikuun puoleen väliin asti. Omasta mielestäni se on totaalisen psykedeeli kapistus, joka jotenkin vaan sopii tilanteeseen nyt ja now. 

Kiitos myös teistä tutut tuntemattomat. 
Virtuaaliystävät, jotka tekevät tästä hommasta ei ainoastaan mielekästä, mutta myös tärkeää. 

Jaana

Monday, 25 November 2013

Moonlighting




Meille on muuttanut paja. On vilskettä ja vilinää. Ja ilmassa on jo hiukan sesongin tuntua, tänä iltana ensi kertaa. Yhtään koristetta tai tonttua ei ole silkkipapareista esiin otettu, mutta tuoksuissa on jo vivahde kanelia ja vaniljaa. On kääritty paketteja ja etsitty kultanarut kaapeista. Ei, ei ihan vielä joulu, vaan meillä juhlitaan huomenna siskon synttäreitä. Pimut ottivat kakkuvuoron keittiössä, samalla kun itse taistelen tuulimyllyjen kanssa tässä olkkarin pöydän ääressä. Deadlines, deadlines, deadlines, loppuvuoden tuttua kaaosta. 

Onneksi on henkireikiä, joihin voi aina ajatuksissa livahtaa, kun alkaa virallinen ohjelma likaa vedättämään herneitä. 
Meneillään on pari maailman parasta juttua. 

Ensimmäiseksi Asante. Eli meidän ikioma yhdistys, kansalaisjärjestö, liittoutuma, klubi, miksi ikinä sitä halutaankaan kutsua:). Asante on viittä vaille valmis julkisuuteen. Virallisesti. Tässä hiotaan nettisivujen viimeisiä silauksia, turinoita ja kuvia, ja sitten Turun puolen ammattilaiset auttavat jymylanseerauksessa. Asantesta ollaan tekemässä sellaista ihmevekotinta, jolla siirretään suomalaista hyvää tahtoa tänne päiväntasaajan pienimmille, köyhimmille ja poisheitetyille. Ihana Asante. 

Toinen kova juttu on vasta mietintävaiheessa, mutta sopivasti värisyttävä. Kun hyvää tahtoa tulee pohjoisesta etelään, niin laitetaan paluupostina Suomeen kenialaista taitoa, kulttuuria ja käsityötä. Olen pari viikkoa kierrellyt paikallisia pajoja ja joulumarkkinoita haistellen ja etsiskellen mahdollisia kuningasajatuksia. Takana on tusinatolkulla teekuppeja pikkuruisissa takahuoneissa ja kioskeissa, rupattelua ja tutkailua. On hypistelty ja funtsittu. Kontakteja on taskut täynnä, ja taivas rajana. Haaveena löytää ne ruohonjuuritason tekijät ja taiturit, joita työllistämällä kohennetaan oloja täällä jumalanhylkäämissä slummeissa. Matka on vielä pitkä, mutta suunta on selvä. 

Wanga-vaatturi on tässäkin kansankynttilänä, sillä ensimmäiset Wangan ihanaiset pyyhkeet menee koemyyntiin täällä tällä viikolla. Testaillaan, testaillaan. Ja meillä olkkarissa on juuri sellainen sotku kuin kuvissa näkyy. Koepaloja ja kangaskasoja.  

Ja sitten kaiken tämän hauskanpidon sivussa pitäisi vielä ehtiä töissäkin käymään;)

Puhtia viikkoon siskot. Sitä tarvitaan;)

Jaana



Thursday, 21 November 2013

going to the bathroom




Viikko aloitettiin suloisesti vaippakasoilla, ja nyt lopetellaan hiukan banaalimmin yläkerran kylppäriin.
Ei kovin kauas kuitenkaan aiheesta liveten;)

Jokunen viikko sitten retostelin meidän kylppäreidän salamaremonttisuunnitelmista. Kahden kylppärin totaalinen retusointi; about kolme viikkoa. No, tässä ollaan vaiheessa edelleen. Lattiat, laatat ja muut keramiikat saatiin paikoilleen alta aika yksikön, mutta peilit ja koukut uupuvat edelleen. Oltiin sovittu remonttiryhmän kanssa, että meidän isäntä hoitelee sitten hienosäädöt ja viimeistelee tilpehöörit. Ei tosin puhuttu aikataulusta ei;). Siis miehen kanssa. Kyse on onneksi tenavien osastosta, joten peilien puute ei ole kovasti heilautellut meidän lasten oloa tai onnea. Ja märät pyyhket voi ihan hyvin säilyttää myttyinä lattialla. 

Niitä kuvia odotellessa laitan tulemaan parit otot meidän yläkerran tsydeemistä. Viime vuoden rempan myötä revittiin pois pronssiset (!!!) peilipaneelit seinistä, ja kammettiin pihalle avokaadoammeet ja muut karmeudet. Samalla löydettiin vanhat lankut lattiakerrosten alta. Ah. Ihanuus paljaille varpaille aamutokkurassa, tosin taatusti joka rakennustarkastajan painajainen kotipuolessa;). Olen nyt tuijotellut raakapuista lankkulattiaa toista vuotta aamuin illoin, pohtien laittaako vaha tai maali. Viime viikolla se sitten vihdoinkin tapahtui, ja maaliksi tuli siniharmaa täydellä kiillolla. Tehty mikä tehty. 

Ja jos maltoitte huomata suihkuseinän mosaiikkien kiemurat, niin niistä voi kiittää vain minua. Rempan laattamies ei ollut elämässään moista pikkulaattaa nähnytkään ja sössi koko homman aivan totaalisesti. Kaksi viikkoa siihen meni, kun ensin repelin ja sitten liimailin suihkunurkan kuuden neliön seinät kuntoon. Tehty mikä tehty. 

Ja pyyhepino on ikiomaa produktiota Hotelli Havelista a la Wanga. 

Viittä vaille viikonloppu, ihanaista sellaista. 

Jaana

Monday, 18 November 2013

Ihanuuksien vaipparalli


Nyt on ihan pakko laittaa muutama ilosanoma tänne jakoon. Oodi vaipoille. Kyllä!

Elsa-sisko aloitti viikonloppuna Kenian keikan, osana meidän perhettä, muksuille suomenkieltä avittaen, mutta myös Mogran orpokodissa aikaansa antaen (toim.huom. meillä on kotona nyt siis kaksi Elsaa, iso ja pieni:). Tätä keikkaa on kotimaassa valmisteltu pitkään ja kimpassa puntaroitu, että minkä sortin hyvää ja apua voisi tuoda tullessaan Mogran muksuille.

 Mogran vauvalan suurin menoerä on tietenkin kertakäyttövaipat. Näin on asiat, kun ei muuta vaipan virkaa ole olemassa. Kestovaippa paikallisittain on sama kuin kakkakalsarit, ja suomalaisista ekovaippaihanuuksista voi vain haaveilla. Tuumasta toimeen, ja muutaman ihanan suomalaisen naisen tarmolla on viime viikkojen aikana loihdittu omin käsin valtava röykkiö kunnon kotimaisia kestovaippoja, repertuaarille vauvoista taaperoihin. 

Tuli melkein itku, kun näki kaiken sen työn, ajan, taidon ja tykkäämisen, mitä on näihin vaippoihin ammennettu. Ja sitten kun vielä tietää, että näillä vaipoilla säästyy pitkän pitkä penni vauvalan olemattomia varoja. Yhtälö on unelma. 

Samalla hiukea muistutus, että omissa käsissä on valtava voima. 
Voima tehdä hyvää, antaa iloa, muuttaa maailmaa paremmaksi, yksi pieni ihminen kerrallaan. 
Näin tehdään myös kliseistä totta ja pidetään pikkupeput puhtaina. 

Asante! Kiitos! Melkein sanattomana. 

Jaana

Sunday, 17 November 2013

Sweet little moments


Takana monta päivää aivan linjatonta menoa. Ilmassa on ollut sosiaalisairastelua koko viikonlopun, ja jonka johdosta virtuaaliriennot ovat aina kärsijän osassa. Aidot pahoitteluni. Asiaa laitetaan hoidettavien listalle juuri nyt.

Vauhtiviikoloppu alkoi treffeillä Teron kanssa perjantai-iltana. Ihan samaan aikaan oli miehen estimated time of arrival. Harmittava tuplabuukkaus, mutta Tero vei voiton ja tanssilla mentiin. Saarinen tuli esittämään henkeäsalpaavan Hunt-soolonsa Nairobiin, sen vihoviimeisen kerran, ikinä. 174s esitys, Nairobin keskustan pikkuruisen kulttuurikeskuksen mustalla lavalla. Minä siinä etupenkissä, metri Teron varpaista. Olo oli kuin dueton toinen puolisko. Tässä levitoidaan vieläkin illan annista.

Elilen oltiin joulubasaarilla koko armias päivä ja illalla taas tanssittiin. Ilman Teroa,  ihan omin kintuin ja oman miehen kanssa. Saatiin illaki kokoon meidän maailman paras kerhollinen kavereita ja siitä porukasta ei virta tai viini lopu koskaan;). Tänään on pyöritty kotinurkissa, närpitty sipsejä aamupalaksi ja vastaanotettu vieraita. Saatiin aamukoneella meidän uusi ensi vuoden sisko kavereineen;). Ja siinähän on kylliksi syytä laittaa pöytä koreaksi pihapuun alle. Kannettiin kynttilät ja pöytälamput ulos, ruusut ja valkoinen liina. Istuttiin lämpöisessä illassa, turistiin ja juteltiin pitkälle pimeään. Syötiin parsaa ja pihviä, ja palan painikkeeksi kunnon kahvit.

Nyt painetaan puuta, ja keskitytään tulevaan arkeen. Mitä tuoneekaan tullessaan, mutta ainakin himpan verran aktiivisempaa oleskelua juuri täällä.

Gnite!

Jaana




Tuesday, 12 November 2013

Näkökulmia


Kuvailinpa tässä aikani kuluksi makkaria, joka aina vaan ammottaa tyhjyyttään. 
Miehen kotiutuminen venähtänee parilla päivällä, ja muksut melkein killed the messenger kun tuli aiheesta juttua nyt illan suussa. Samaan syssyyn marsut numero 11, 12 ja 13 siirtyivät autuaammille heinikoille - olivat raukat sen verran heiveröisiä penikoita - ja kaikkien geneettisten laskelmieni mukaisesti myös sisäsiittoisia. Sellaista pikku tiistaidraamaa tänään kotona, meillä. 

No, tyttölapset lohduteltiin uneen, pojankoltiaiset virnistyksiltään lahjottiin hiljaisiksi, ja tässä on hämärä ilta aivan itsekseni. Toin kasan töitä kotiin iltapuhteiksi, mutta kappas kun löysinkin itseni taas surffailemassa täällä linjoilla. On vaan niin hillittömän ihanaa haistella jouluntuoksuja, jotka huokuvat jo niin monenmonesta blogista. On koristeita, on reseptejä, kynttilöitä ja hyasintteja kuulemma odotellaan kovasti. Mulle joulu on vuoden ehdoton kohokohta ja tuskanpoikanen ikävineen nostelee jo päätään. Yleensä tämä tunnekaruselli kulminoituu itkunsekaisiin rosolleihin ja kyynellillä terästettyyn glögiin, viimeistään aatonaattona.
Ei nyt anneta periksi kuitenkaan ihan vielä;)

Nurinperin kun ollaan jokatapauksessa, niin käännetään tämänkin kolikon toinen puoli; tädää, meillä on viittä vaille keskikesä. Yösateita, auringon hellittelyä pitkin päivää, ja pikkuhiljaa hätytellään jo hellelukemia.  Näillä näpsyillä kannan korteni kekoon myös hiljan saamaani haasteeseen kodin uusista kuvakulmista. Harvemmin on varmaan makkari ollut esillä, joten tässä tämä buduaari. Yläkerrassa katon alla in deed. Ei ole jouluntuoksuista tupakeittiötä ei, vaan auringonsäteita ruutuikkunoista heti aamut´uimaan. Molempi parempi, eikö?;)

Ja takalaidalla se iso tyhjä sänky, johon kömmin juuri nyt;)

Lala salama, 

Jaana 

Saturday, 9 November 2013

Postcards from right here


Tikusta asiaa osa sata. Väliaikaisyksinhuoltajuutta takana just about kaksi viikkoa.
Pitkä viikko pulkassa, viikonloppu puolessa ja talo lähestulkoon tyhjä. Olotilana täysin abnormi, meillä ei ole pelkästään hiljaista, mutta rauhallistakin vielä. 

Olen hakenut jonkin sortin flowta koko viikon, mutta turhaan. Duuni ja flow ei tällä hetkellä sovi samaan lauseeseen;  viikon juoksut on ollut pelkkää hikeä ja verenmakua; ja aamukaste lätäkköä - sadekausi is back. Ajattelin sitten hakea edes hitusen sisäistä rauhaa nyt viikonlopun aikana, tosin eihän sekään etsimällä löydy. Onnistuin kuitenkin pitämään kalenterin melkein tyhjänä tänään ja hengaillut kotinurkissa tenavien seurassa, ja kameran kanssa. Kuvittelin pidempääkin symbioosia tälle päivälle, kunnes muistuttivat lukuisista sovituista yökyläilyistä. Kaikki oli kuulemma jo buukattu viime viikolla, suostumuksetkin olin muka antanut. Aha. Mokomat myöskin tietävät, että jos äiskälle soittaa kesken työpäivän, niin vastaus on aina jes. Pikkustrategioitsijoita kaikki tyynni.

Sinne katosivat yksitellen pussukoineen, ja paikalle jäivät Elsa, sisko ja minä. Meille kun ei lopultakaan herunut yhtään sleep-over kutsua tälle lauantaille. Mies siis Malawissa, suurin osia muksuista ympäriämpäri Nairobia, ja meillä kotona vain kaksi naista ja lapsi. Kokoonpanona toimiva ja varsin kelpo hyvään iltaan. Saunottiin naisten kesken, uitiin useasti, syötiin kokki-Katin kanacurryt, ja lopulta ollaan juuri tässä ja nyt.

Taustamusiikkina Sting, läppäri ja linjat auki - ja toimivat - sohva pehmeä, ulkona myrsky nostaa päätään. Siskon kanssa päädyttiin kirpeään ja eleganttiin extra bruttiin etelä-afrikasta. Elsa hurahti country-musiikkiin about kaksi tuntia sitten ja yrittää hillittömästi ladata K. Rogersin koko tuotantoa. The Gambler on soinut yhtäjaksoisesti tusinasti puhelimen kautta, ja Sting edelleen taustalla.  Jos vain vielä saisi kädenulottuville yhden helmeilevän, jaloaromisen ja täyteläisen etelä-afrikkalaisen ihan livenä, niin tilanne olisi ihan sataprosenttinen.
Mutta nyt on hyvä juuri näin.

Sisäinen rauha - checked. Flow - almost there. Ei huono saldo yhdelle lauantaille.
Kalakaveria on tosin aidosti ikävä, ja huomenna vietetäänkin isätöntä isänpäivää. Onneksi linjat on auki pohjoisesta etelään, ja kaikille rakkaille saadaan matkaan virtuaalisuukot.

Nyt pistetään linjat kiinni, sanotaan hyvät yöt, ja päästetään myös Kenny yöpuulle;)

xxx

Jaana