Monday, 24 February 2014

Oh darling, let´s be adventurers


Vanhoja ei kannata liikaa verestellä ja tulevaisuuteen kurkottelusta voi vaikka kupsahtaa kuuseen. Onni tässä ja tänään, live in the moment, vai miten se meni? Kyllä tämän dreamteamin kanssa ollaan aika kivasti liimassa arjen höykytyksessä, isolla onnella ja harmaalla huumorilla.

Mutta, haaveita pitää olla ja niitä pitää hiukan jahdatakin. Sydäntä on hyvä seurata aina silloin tällöin, mullistuspäätöksiäkin kannattaa tehdä ja muutoshan on kuulemma parempi kuin kunnon loma. Kliseita vaikka muille jakoon, mutta totta moni sana. 

Meidän perheessä on viime aikoina tuijoteltu tähtiin ja tulevaisuuteen. On oltu raadollisen rehellisiä, punnittu sitä sun tätä ja kaikkea siitä väliltä, laskettu omia onnenkantamoisiamme ja päätetty uskaltaa olla maailman rohkeimpia. Ja universumin onnekkaimpia juuri siksi. Heinäkuussa meidän perheen osoitteeksi muuttuu keltainen rintamamiestalo Suomen Turussa.

Kotikatu, perhe ja juuret, paluumuutto ja ikuisen ikävän loppu. Say no more. 

Tiedän, tiedän - marraskuussa tulee räntää vaakasuoraan, takatalvi tappaa krookukset ja kaamos lihottaa, mutta meidän kerho on valmis. Meidän koko tähänastinen elämä pistetään siis mullin mallin kerta heitolla ja tuota pikaa. Jännittää, kutkuttaa; kikatukset ja ilonpurskahdukset ovat herkässä. Edessä on suunnaton muuttoruljanssi ja näitä kiemuroita puidaan tälläkin puolella vielä monesti ja pitkään - samalla kun funtsitaan blogille uutta otsikkoa;) ja suunnitellaan ne kaikkein ikimuistoisimmat safarit, once more. 

Tulipahan sanottua. Olo on onnellinen, huojentunut ja mielenrauha matkaeväänä. Matkalla kotiin. 

Friday, 21 February 2014

Labour pains. Almost over.


Tässä on käsillä kummallinen tilanne. Henkilökohtainen kummallinen tilanne. Mutta mukava. Ihana kerrassaan.

Suuri osa alkuvuotta on painettu verenmaku suussa, hiukan elottomana ja pakonsanelemana. Lapsilla on ollut läsnä myöhäinen ja kärttyinen äiti, ja miestä on mulkoillut sivutyynyltä kiukkuinen, kurttuinen, keski-ikäinen, uni-, ilo- ja blogivajeen kanssa kärvistelevä rouva. Mutta pian on kaikki toisin; ensi viikolla alkaa viiden viikon loma. Ensimmäinen loma monen monituiseen vuoteen - siis ikinä itseasiassa - jonka

a) vietän paikallani, kotona, kun kaikilla muilla on arki päällä;
 2) ei ole aikeita matkustaa yhtään minnekään, pyrähdyksiä ja kotimaanmatkailua kun ei lasketa;
3) kotiäitiyittä sydämen kyllyydestä, vihdoinkin!

No, ei nyt liikaa retostella tätäkään, tämä on firman henkilöstöpolitiikan sanelema juttu, sillä maaliskuun loppuun mennessä on poltettava vuosikausia rästissä roikkuneen lomapäivät. Rahana niitä ei saa, ja hukkaanhan ei moisia heitä hullukaan. Joten tässä ollaan viittä vaille lady of leisure. Eli ollaan melkein lomilla, jos jotenkin yritetään olla laskematta ensi viikkoa ja sen neljää päivää x kellonympäri plus, niin moinen ansaitsee papsut päähän ja kuplat perään, jo tänään.

Huusholli on puunattu, pöytä on katettu, ruusut aseteltu ja ilta voi alkaa. Jou;)

Saturday, 15 February 2014

Kävelyllä





Kiireitä. Sitähän meillä kaikilla, enemmän tai vähemmän. Ja yhtälailla tärkeitä, muutenhan eivät olisi kiireitä. Pieni lieska pakaran alla pitää ruodussa, joten en paasaa siitä sitten sen enempää - tai selittele omaa blogipaitsiotani. Itse asiaan: meidän safaririntamalla on ollut luvattoman hiljaista, ja sen huomaa kyllä siitä että viikonlopun kynnyksellä alkaa jalka vispaamaan ja mieli ajelehtimaan.
Tekee mieli nähdä ja nuuhkia. 

Joten tarpeesta toimeen. Onneksi Nairobin metropolissa piisaa haisteltavaa. Olen muutamana lauantaina nipistänyt aamut ihan itselleni. Ei, en ole livahtanut salonkiin, kirjapinoon tai sohvannurkkaan, vaan lähtenyt hortoilemaan. Sinne sun tänne, ilman suuntimaa, arvoesineitä tai edes kunnon kameraa. Kameran uupuminen harmittaa tietysti, mutta omin nokkineni järkkärin kanssa hiippailu kaupungin takakujilla ei ole välttämättä fiksua, tai edes terveellistä. Onneksi on Lumia, sen lyömätön Nokia Pro Cam ja about miljoona pixeliä. Tässä nämä.

Hortoilu kannattaa aina. Ja kun höpisee samalla itsekseen, niin juttuseuraakin ilmestyy alta aika yksikön. Tänään sain kuppipuurot aamiaiseksi slummikoulussa ja lounas oli jaettu papumuhennos leskirouvien ompelupajassa. Polunvarsien putiikeista olisin ottanut joka etnokankaan kotiini ja kalamarkkinoiden ödöörit on vieläkin paidassa kiinni;)

Mutta koska tänään edessä lauantaitassit naisseurassa - ilman kalakaveria siis - niin lienee parasta aloittaa valmistelut suihkun kautta;)

Mukavia toivotellen,

Jaana x

Sunday, 9 February 2014

Tea for the Tillerman


Meidän viikon teemana on ollut paksu sade, sellainen taivaalta hitaasti valuva, melkein kuin kankea sumu.
Nurmi nauttii, me muut vähemmän. Mielen ja sielun on vienyt työ päivä päivän jälkeen, ja iltojen hämärähetket on vietetty puolikoomassa, pikkustressissä ja muussa aivan turhassa.

Onneksi on näitä viikonvaihteita sentään silloin tällöin - liian harvakseen to my liking - mutta näillä on ihan vinha perusta ihmisen hyvinvointiin ja olemiseniloon. Tällä kertaa ei rahkeet riittäneet sen suurempiin peijaisiin, mutta meillä on muuten pörrätty hyvissä merkeissä. Hyviin merkkeihin kuuluu ehdottomasti sunnuntaiaamujen kollektiivinen laiskottelu, oranssi brunssi ja melkein rajattomasti ruisleipää. Rohkea teko reissumiehen osalta, sillä jokainen siivu on yleensä numeroitu ja arkistoitu pakastimen ylähylle, strictly for mum. Mutta tänään on avoimien pakastimien päivä ja ruista jokaiselle. Tämän uhrautumisen arvon voi täysin ymmärtää vain ulkosuomalaiset, kaukana.
Ja suunnaton kiitos muuten niitä rukiita tänne kantaneille.

Samalla on ammennettu junioreille hiukan folkrockin historiikkia ja soitettu Cat Stevensin koko tuotantoa, monesti ja lujaa. Sitä uudempaakin Yusufia. Jotkut niistä kolahtaa aina vaan ja syvältä. Oih mitä nostalgiaa, eikä edes nyt niin kamalan kaukaa. Paristi on tullut vastaan miehen kanssa synkronisoitu pysähdys ja hymyilevä tuijotus, kadonneena sinne jonnekin alkuvuosien etsintäaikoihin. Mikä mäihä, että löydettiin sieltä toisemme;)

Ja onneksi on pyhä vasta puolessa.
Ensin kunnon venytykset, koirat lenkille ja illan menyy haetaankin Intiasta.

PS. Tytöt pyysivät varmistamaan, että mainitsen cococcinot, ettei kukaan vaan luule meidän lasten kahvia ryystävän. Huh, niinpä. Done.

Monday, 3 February 2014

Forever Youngs


Oi voi, oltiin taas muka niin nuoria ja komeita, kun pistettiin pöytä pitkäksi tähtitaivaan alle. 
Mukana ne nearest & dearest, kourallinen tärkeitä. Ja äänekkäitä;) Ruokapuoli meillä on jo vakiintunut kekkerimenyy - lihat grilliltä, isot salaatit, valkosipuliperunat ja muutamat kasvistilpehöörit intialaisesti, take away. Eikä ole muuten mitään ihanampaa, kun seuraavana aamuna kauhoa sieni-curryn jämiä suoraan jääkaapista tai kylmää grillikylkeä rieskan välissä rullalla. Hyvien juhlien ehdottomia bonuksia, the day after;)

Naisten kanssa puitiin kilot ja kurvit, miehet puolestaan pelasivat tulevat finaalit ja play-offsit, rugbysta Sochiin. Yhdessä loppuillan kunniaksi tehtiin huimat safarisuunnitelmat, joten näillä näkymillä ollaan tien päällä loppukuusta. Samalla kokoonpanolla, ja jokseenkin samalla ruokalistalla, uskoisin. 

Näitä hyviä hetkiä tarvitaan totta tosiaan. Duunin puolella on tällä haavaa hommat hiukan pahvista, joten fokuksena on mieluummin mukavat jutut ja tulevien viikkojen humut. Ja yritän taas hoidella tämän virtuaalielämänkin ajan tasalle;)

Näillä tunnelmilla, hännät pystyyn ja hyvät unet. 

Jxxx