Monday, 26 May 2014

Välittämistä


Täältä muuttolaatikoiden keskeltä on vaikeaa miettiä mitään kovinkaan tähdellistä kerrottavaa. Elämä on. Nukutaan patjoilla, syödään kertsikoista, eletään matkalaukusta. Ei ole kimppuja tai reseptejä, ei kemuja tai kinkereitä. Kaaos. Jokseenkin mukava sellainen vielä toistaiseksi. Lapset miettivät, että koko elosta ja menosta on tullut yksi suunnaton safari. Niinpä, nyt kun vain saisi nämä pakaasit pois silmistä ja kontin matkalle kohti kotia, niin olossa olisi ripaus enemmän riemua. Mutta tässä on vielä viimesäädöt muuttofirmojen kanssa. Yrittävät vetää nenästä väärää vaimoa.

Tänään kuitenkin rohkenen vilkuttelemaan tänne bloginkin puolelle, koska on iloisia asioita jaettavaksi.
Silmät vieläkin vetisinä, mutta olo köykäisenä. Vietin aamun Mogran Koululla Matharen Slummissa. Meidän mirkkujen Asante-yhdistyksen tähänastisesti suurin projekti kannettiin tänään sen iloiseen päätökseen. Mikkeliläisen Urpolan Koulun huikean rahankeräyksen ja Asanten jäsenmaksujen myötä saatiin hankittua slummikoululle 398 kappaletta koulukirjoja. Koulun ensimmäiset kirjat seitsemään vuoteen. Koulun ainoat oppikirjat. Perussetti matikkaa, enkkua, swahilia, ympäristöoppia, sanakirjat ja muutama kartta-atlas. Ei tietenkään omia opuksia joka veikalle, vaan parisenkymmentä per luokka, koko alakoululle. Jokainen kirja edelleenkin jaetaan monen muksun kesken, mutta nyt on sentään opille ainesta.

Miten voivatkaan ollan nakerot riemuissaan uusista kirjoista. Puhumattakaan opettajien hiljaisesta ilosta.
 Minä nöyränä ja hiukan itkuisena, sanansaattajana ja välikätenä.

Kiitos hyvät ihmiset, kiitos. 

Friday, 16 May 2014

hetkiä ja huokauksia


Ja perjantai-ilta. Talo naristelee nurkkiaan ja kaikuu tyhjyyttään. Koko puoti on purettu paloiksi, teipattu erikokoisiksi kimpuiksi, sullottu kymmeniin ruskeisiin nurkkakaupasta kierrätettyihin pahvilaatikoihin ja mustiin jätesäkkeihin, ja ripoteltu erinäisiin nurkkiin ullakolta kellariin. Tästä on romantiikka kaukana, sanon.  Vaikka kynsinauhat katosivat jo alkuviikosta ja reidet on mustelmilla yleisen törmäilyn myötä, niin kyllä pakkaaminen on terapeuttista. Paljon on elämää vilissyt silmien edessä. Tässä on itketty vuosikymmenen äitienpäiväkortit ja rakkauspiirustukset, tuijoteltu silmät ympärskäisinä kuvia kolmekymppisestä kalakaverikomistuksesta;), samalla kun ihmetelty niin siloista ja sirpsakkaa omaa itseäni vuosien takaa. Huokaus ja hihitys.

Välillä ajattelin olla myös fiksu. Kun pakataan, niin pakataan kunnolla, ja ajetaan kaikki kuvat ja dokumentit talteen pilveen. Ihan vaan varmuuden vuoksi, ja niinhän on kuulemma hyvänä tapana. Mutta - ja mistä lie johtunut - niin koko armas läppäri veti siinä silmänräpäyksessä herneet nenään ja kuoli. Ennen kuin yhtään pikseliä oli saatu talteen minnekkään. Painajainen silmät auki. Onneksi duunin ihanat it-sankarit saivat pelastettua muutaman tuhatta kuvaa ja ne elintärkeimmät koneelta. Kaikki muut meni ja katosi. Muutama päivä siihen meni, ja kyllä siinä hermostuksissani vannoin, että jos saan edes murto-osan kuvista takaisin kotiin, niin varmuuskopiot tehdään kaikesta, tuplasti ja heti. Sen lupauksen myötä olen parkkeeranut itseni tähän terassin divaaniin muuttohässäkän keskelle. Aikaahan tälläiseen lorvimiseen ei lainkaan olisi, mutta lupaus on lupaus. Tässä on kanavat auki pilveen jos toiseenkin, eikä tästä taideta ihan heti mihinkään liueta. Kun kuvauskohteet ovat jokseenkin kortilla, niin rouva itse ryhtyi poseeraamaan, mutta onneksi sai koirasta tarvittavaa karismaa ja lavastetta. 

Ja tiedän, suru-uutiset Keniasta jatkuvat. Miksi, miksi, miksi. Sydän on ruvella meidän toisen kotimaan puolesta, samalla kun kädet ristissä toivon turvaa ja rauhaa, niin hamalle tulevalle kuin meidän muutamalle hassulle viikollekin.

Give peace a chance. 

Thursday, 8 May 2014

ja kohta menee kissalta pianokin alta



Ystävät, täällä ollaan, vaikkakin vaiti.

Viimeiset pari viikkoa on sujunut hernerokkasumussa. Tiskiä on tyhjennetty duunin puolella, kun taas kotirintama on myllerretty mullin mallin. Päättymässä on pitkä ja kumpuinen polku YK:n leivissä. Onko maailma moisesta parempi, enpä tiedä, mutta on se sydän kuitenkin hiukan ruvella tämän episodin päättyessä. Paljon on tähän hankkeeseen ammenettu, toki myöskin saatu. Nyt on edessä kolmen viikon pakkausbreikki, sitten vielä viimeinen virallinen puristus kesäkuussa. Sen myötä suljetaan tämä ovi ja ura, ja aloitetaan alusta ja jotain ihan muuta. Hyvä näin. 
Kyllä sen sielussaan tietää, kun on aika. 

Ah, ja sitten kotipuolen juttuja, niitä tärkeimpiä. Totaaalinen inventaario - materian raaka rankkaaminen siis - on parasta terapiaa. Olo on puhdistus. Puolet talosta on paketissa valmiina kotimatkaan, toinen puoli hujan hajan ja muualle menossa. Turussa on sitten joulu ajoissa kun saadaan availla pakkauksia hiljaa ja hartaasti jo syyskuussa. Ajatella, pannut ja kaapit, piirongit ja kupit asetellaan vihdoinkin niiden vihoviimeiseen paikkaansa. Huoh.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin, että meidän kodin hengettärien jatkot on taattu. Otettaisiin molemmat rouvat mukaan Turkuun in a heartbeat, mutta taitaisi mennä kokki-Katilla suolat sekaisin ensimmäisessä räntäsateessa. Koska työjatkumo on meidän muuton kriittisin elementti, niin heitettiin homma häränpylleen ja minä itse asiassa haastattelin pidemmän kaavan mukaisesti mahdolliset tulevat työnantajat. Heh. Onnistunut strategia,  ja tänään meidän ikioma Eunice Nanny aloitti harjoittelemaan jo uuden super-perheen kanssa.  Meillä kaikilla itku puserossa edelleen, takana toistakymmentä vuotta saman katon alla. Kati siirtyy kesäkuussa meidän bestiksille, jes! 

Tälläinen kurkistus tänne kaaokseen. Ei ole kauniita kuvia tai eläviä kukkakimppuja. Vaikka eihän tälläiset sotkut ketään kiinnosta, mutta laitoin mukaan kuitenkin muutaman ihan vaan todistamaan, etten tässä ihan läpiä päähäni lätise;). Tässä on tosi kyseessä. Ja jos tässä postauksessa oli hiukan selityksen makua, niin lupaan tästedes olla kiusaamatta ylettömillä pakkaustarinoilla. Näillä nyt kuitenkin mennään ja ehkäpä viikonloppuna saisi jo jotain sievempää ja suloisempaa tänne jakoon. 

Nice to be back. Missed you.