Friday, 31 October 2014

Jack the Man


Niin tässä on mennyt nelisen kuukautta ennen kuin tuntuu, että ollaan hiukan jo normirytmin reunassa kiinni. Se, että torstain dinneri otetaan suvereenisti Jalostajan tölkistä ja että perjantai tuntuu viikon viimeiseltä. Tavattoman hyvä näin.  Maanantaikaan ei ole mörkö, vaan kiva alku uudelle setille kivoja päiviä. Hyvin ovat asiat. 

Tosin on tämä sivilisaatio sen verran ottanut veronsa, että mitään huikeita harrastuksia tai järjestötoimintoja ei ole joukkoon eksynyt. Olin jo mielessäni buukannut valokuvauskurssit lokakuulle, espanjan alkeet marraskuulle, jumpat ja zumbat viikon alkuun-loppuun-ja-keskelle, sunnuntaimaalareihin takaisin, mannermaisia happy hours-sessioita elegantisti jokirantaan ja muuten vaan plääninä oli saavuttaa hoikka, heleä ja hyvinjärjestäytynyt naisihminen alta aika yksikön. Niinpä. Ollaan vielä visusti matkalla siihen autuuteen.

Sitten vielä sain velikullalta aktiivisuusrannekkeen. Sen sellaisen totuuden torven, jonka askelnäyttö mulkoilee illan suussa sohvan nurkkaan ja joka muistuttaa itsestäänselvyydestä nimeltään liian lyhyet yöunet. I know, I now.  Mutta – onneksi on Jack, meidän muru. Made in Kenya, born in Nairobi, lives in Turku. Kulkureiden kuningas. Rakastaa syksyn tuoksukavalkaadia, lehtikasoja, pitkiä lenkkejä ja sitä lattialämmitystä;). Koiraa viedään metsään, jokirantaan, polulle ja puistoon. Juu, pussin kanssa, ei huoli. Meillä kotona kaikuu jatkuva huhuilu - kuka vie Jackin pissalle? Äitihän vie. Ja ihan ilokseni vienkin. Lenkki saattaa olla pitkä tai ihan vaan korttelin mittainen, mutta joka päivä se on tapetilla. Aamulla, illalla ja siinä välissä.

Ja arvaatkas mitä - Jack on pelastus ja aktiivisuusranneke on antanut armahduksen. Olen kuvitellut olevani liikkumaton möykky, ilman omaa aikaa tai raitista ilmaa, mutta toisin on. Lenkkejä tehdään, askeleita piisaa ja tässä ollaankin diginäytön mukaan ihan virallisesti liikunnallisia;). Kerran näinkin. Tilanne kohenee entisestään, sillä meidän perheen pienin saapuu päiväntasaajalta rahtina ensi viikolla. Koirien pääluku tuplaantuu, rannekkeen selätys jatkuu.  

Mutta nyt - suloista viikonloppua kaikille. Lepoa ja liikuntaa, jou.  
                                                                    

Monday, 27 October 2014

rakkaudesta rapinaan

Taas on vierähtänyt päivä poikineen. Jokaisessa käännöksessä on jotain uutta, jotain niin tuttua.  Jäätyneet lätäköt vievät suoraan omille muinaisille koulumatkoille, syksyisen puiston tuoksu on kuin karkki, hautausmaan iltakynttilät saa sielun värisemään joka kerta ja monesta syystä, viima-vasemmalta-viima-takaa ei kaipane selityksiä, kello yhdeksän kahvitauko on arkiaamun bonus, lihapiirakka nakilla pisti naurattamaan prisman lounaskahvilassa, ne sukkahousut on edelleen selättämättä. Ja kellonsiirrosta tuli jetlag.

Näissä tunnelmissa olen tietysti varttunut, mutta niin ovat vuodet - ja vuosikymmenet, jaiks - ne myös autuaasti unhoon painaneet. Sitä ovat fiksummat sanoneet, että paluumuuton kulta-aikaa on se ensimmäinen vuosi. Silloin eletään vuoden kierto, sen kaamokset ja keväät, ja nostalgia nostattaa jos tahtoo välillä vilu latistaa muuton mielekkyyttä. Totta joka sana. Mikä ihana lokakuu tuiskuineen onkaan kohta takana, ja tuskin maltan odottaa marraskuun räntää ja sysipimeyttä. Saa tulla, olen valmis.

Nämä on näitä ulkopuolisia juttuja. Sisätiloissa olen hurahtanut siivoamiseen, ihanien kodinkoneiden tasaiseen huminaan ja pesuaineiden huumaaviin höyryihin. Kuulostaa juuri niin epäterveelliseltä, -eettiseltä kuin lieneekin, mutta totta on. Meidän entisessä elämässä koneet hoitivat vain pyykin, ja kaikki muut kotihommat hoideltiin käsipelein ja vähän sinne suuntaan, kyytipoikana saippua ja vimi. Kenian kodissa meidän suloiset rouvat tekivät parhaansa, mutta punaisen pölyn määrä oli rajaton, siivouksen standardit häilyviä ja välineenä vain harja. Pääpaino olikin sitten suussa sulavissa kotiruuissa ja prässätyissä kalsareissa. Nykyään taas ruokapuoli hoituu eineksillä, silitysrautaa ei ole, mutta siivotaan sitten senkin edestä, onneksi ja omin nokin. Imurointi on yksinkertaisesti ihanaa - unohtamatta yhtälöä musta koira ja valkoinen lattia. Mutta se murujen ja legojen rapina imuriin on voittamaton. Sitä oikein odottaa koska pääsee kotiin ottamaan päivän imurit. Ei mitään yltiöpäisyyttä, nurkka tai käytävä kerrallaan, pienillä päiväannoksilla. Sitten voi sytyttää ne kynttilät, laittaa pakastelasagnen uuniin, kuivurin päälle ja haikailla glögin perään.

Näillä mentiin tämäkin viikonloppu; puhtailla lattioilla, liekin loimussa taljoilla kellien, hämärän rajamailla. Saatiin onneksi askelkiintiöt täyteen, kun pistettiin pystyyn oman kerhon ex tempore lauantaitanssit. Tälle viikolle toivotaankin sitten nettiaktiivisuutta ja kameran käyttöä päiväsaikaan;)

Wednesday, 22 October 2014

Hallaa harjoitellen


Takana on viikoista lempein. Hyvää ja helppoa oloa, sellaisia tuttuja juttuja omiensa kanssa. Tässä ollaan vielä sen verran transitiotilassa näiden muuttojen myötä, että jokainen vieras- tai siskonpeti tuntuu heti omalta. Nyt oli tarjolla pehmeät pedit auringon alla ja uima-altaalla.
Äitiii, jäätäiskö me nyt tänne kokonaan… Niinpä.

Sinne kuitenkin painuivat etelän hellät tuulet kun vastassa oli hurrikaanin jämät. Lapsia naurattavat tyhjät puut ja jäinen nurmi. Aamun huurut ja iltojen nollakelit ovat eksotiikkaa kertoimella sata. Plazojen kuppiloista mentiinkin sitten suoraan kotituruille sukkahousuostoksille, ja tänään illalla pidettiin naisten kesken kotona naikkariharkkarit. Yritettiin kiskaista nailonit ylle ensimmäistä kertaa ikinä ja nipistelemättä. Allu ihmetteli. Siinä ylistettiin sukkahousujen lämpöhyötyjä mainiten ne poikienkin versiot - ne joista vain uupuvat ne jalkaterät. Ai niin kun legginssit vai? Ei ikinä. Katsellaan, katsellaan, routa ja porsas, niinhän se meni? Elsa on tunnetusti aina nokkela. Viimeisin valaistuminen oli autossa aamulla, kun tyttö ilmoitti, ettei ole muuten yhtään vilu kun jättää flanellipyjaman kouluvaatteiden alle. 

Kaikkein suurin yllätysrakkaus on kuitenkin lattialämmitys. Voi miten siinä on lasten ihana loikoilla posket parketissa. Ensin seisoskellaan pihalampun alla puhaltelemassa hengityshöyryja ja sitten kipinmiten lattian syliin kehräävän koiran viereen. Eli jos tässä elellään vuoden pimeimpiä ja viheliäisimpiä aikoja, niin eiköhän tästä selvitä. Kynttilöitä kehiin, hohkaavat lattiat, saunaa saunan perään, vilttiä viltin päälle ja samalla mieli halajaa jo niin kovasti jouluun. Onko glögin korkkaamiselle asetettu mitään laillista lanseerauspäivää? Tosin ennen sitä sesonkia pitäisi kai saada ne uupuvat taulut seinille, paperipinot mappeihin, esitellä eksyneet esineet paikoilleen ja viimeistellä tämä venähtänyt taloksi asettuminen. Glögin voimin sujuisi sutjakasti, I guess.  

Tuesday, 14 October 2014

Helinää ja Helskettä


Aika maistuu makealle, oliiville, kookosöljylle ja väkeväntummalle paahdolle. Tuoremehuissa on ehtoja appelsiinimöykkyjä, croissantit on melkein kuin Pariisista ja troppinen ukkosmyrsky vetää joka kerta sanattomaksi. Ja kulkukoiran pentua ei muuten tuoda Turkuun.

Sitä voisi kuvitella, että tällä kokoonpanolla olisi jo suurimmat stoorit kerrottu ja puitu, ja aika kuluisi niitä vanhoja verestellen. Nope, on saatu aikaan totisia - ja muutamia tavattoman keveitä - debatteja maailmaa ravistelevista aiheista. On rankattu Nobelien top ten, pohdittu Ukrainan separistien sielunmaisemaa, Katri-Helenan kalakaverin liikkeitä, kiistelty kiivaasti siitä onko luterilainen protestantti (siis totta kai on, alfa-protestantti itse asiassa), ja mikään pöytäkeskustelu meillä ei voi olla jakamatta ruokakuntaa rojalisteihin ja niitä syvästi kaihtaviin. Baby Jane on päässyt meidän kirjakriitikoiden hampaisiin ja grillin paikasta on saatu aikaan loputon kädenvääntö. On vilkuteltu entiselle kotimantereelle Gibraltarin salmen yli, ja taidettiin pistää talon säännötkin uusiksi, tosin  vain verbaalista ja voimassa ainoastaan toistaiseksi. 

Ja miksi kaikki tämä sananhelinä? Because we can. Koska meillä on aikaa. Aikaa jutella ne maat ja mannut. Koluta yksi aihe loppuun illan tunteina, vain jotta voidaan aloittaa samasta uudestaan heti aamukahvilla. Miksi marokkolaiset käsilaukut haisee vanhalta juustolta? Kaipa ne luolanaiset joivat valkkaria osana paleodiettiään, right? Taustahälynä on tietysti se iänikuinen kalabaliikki aiheesta canon vs nikon. Perheessä siis kolme fanaattista kamerankäyttäjää. Itse olen kuukauden takainen takinkääntäjä tässä kameradraamassa ja uusi nikon kaduttaa vielä toistaiseksi, kaikista palopuheista huolimatta.

Pitkä pöytä, pihvi ja punkku on buukattu joka.ilta.kasiksi rantabulevardille. Niin myös tänään.  Porukan pääluku on noussut eilisestä, joten tästä on hyvä jatkaa - uusilla aiheilla, samoilla selityksillä, taatulla kakofonialla;).

More to follow. Ole.

Sunday, 12 October 2014

Vamos a la safari


Perjantaisen yön aikana muuttui niin maisema kuin mittarilukematkin, ja samalla vaihdettiin montsarit läpyköiksi ja untsarit biksuiksi. Juu, juu, reissun päällä ollaan, safaria tämäkin. Mutta hei - tämä matka kumpuaa mitä mukavimmasta ajatelmasta: isoisä tahtoi lapsenlapsensa ikiomakseen koko viikoksi syysloman ja paluumuuton kunniaksi. Ja me isommat ollaan seurueessa vain siivellä, välillä lapsiamme siivoten ja huoltaen;).  

Suloista huomata miten sukupolvien on tavattoman helppoa skipata yksi siitä välistä, ja miten se puolintoisin tykkääminen on niin kovasti aitoa ja tärkeää isovanhempien ja lastenlasten kanssa. Me viralliset vanhemmat ollaan tässä yhtälössä sitä unohdettua sukupolvea, hyvä näin. Oih, kuvio sopii tähän hässäkkaaän vallan passelisti... tuntuu, että ilmassa on ollut viime aikoina liikaa äitiä hermot härdelissä ja iskäkin on yskiskellyt öitään elämänsä ensimmäisessä suomalaisessa syksyssä;). Nyt paistaa aurinko meille kaikille, allas on kuin kylpyamme, voi miten se loputon jäätelömäärä pakastimessa lyö aina vaan ällikällä ja muksujen ainut paras saunaseura on pappa. 

Jos on tenavilla kivaa, niin meillä sivustaseuraajilla on yhtä lailla mukavaa. Eilen vallattiin jo lauantaimarkkinat, ja jos mies on päättänyt elää koko viikon punaisella lihalla, itse ajattelin tutustua samaiseen viinitarjontaan. Tässä mennään ilman sen suurempia suunnitelmia, nuuskitaan tuulia, tuijotellaan merta ja horisonttia, ja ihan vaan ollaan. 

Kadotettua yhteisaikaa etsimässä, siinä se. Love.