Monday, 16 February 2015

E niin kuin ilmansuunta


ja satamiljoonaa caesarsalaattia. Vaikka se kotimainen kello kuuden auringonkajo on ollut henkireikien kuningas viime aikoina, niin päätettiin paeta porukalla kunnon valohoitoon. Ah, ympärillä on ihana etelän yö ja jokainen päivä alkaa porotuksella. Sitten sujahdetaan shortseihin, päästetään talvivarpaat vapauteen, askarrellaan salaattia, napostellaan suklaata, jatketaan horisontin tuijotusta, kirjan hypistelyä ja nukahtelua, tilataan lisää salaattia ja eikä muuten valkoviiniä koskaan ennen puoltapäivää;).  Vaikken aurinkoa ihan iholle päästä, niin se aika mukava seuralainen päivän iloksi ja valoksi. Arska kun pakenee illan myötä, niin on yhtä mukavaa vetää untuvaa ylle ja kävellä turistivapaalla tyhjällä bulevardilla pitkien puiden katveessa.

Meidän loma-agenda on jokseenkin vähäeleinen mutta hyvänoloinen. On vaan tosi nastaa viettää aikaa näiden junnujen kanssa - vielä kun me vanhemmat ollaan ihan oikeasti about maailman parasta matkaseuraa. Kännykät on kortilla - ehdottomasti - annetaan aikaa leikille, huonolle musiikille ja huolettomuudelle. Sitä on helppo kääriytyä omaan aikuisten arkistressiin samalla kun selitellään lomantarvetta, mutta tenavilla on omat paineensa yhtälailla. Koulussa pärjätään joka hetki, treeneissä jaksetaan joka päivä, läksyjä painetaan joka ilta,  kotityölistoja tuunataan ja väsymystä purnataan, jatkuvasti. Nyt on aikaa olla ilman kommervenkkejä. Saa nukkua, nauraa ja maata jalat pystyssä riippukeinussa, melkein rajattomalla kokiskiintiöllä;).

Viikonloppuun mahtui myös Allun synttärit, pekonipitsoilla. Ikioma pikku prinssi, my Valentine for ever. En vieläkään tiedä miltä planeetalta moinen lahja meille tupsahti, mutta tämä poika näkee muut ja maailmansa sydämellä, kyllä. Rutisteltiin meidän 14-vuotias rusinaksi, mutta se rakkain puristus taisi olla papalla ja pojalla. Say no more. 

Sunday, 8 February 2015

vihdoinkin valoa, nipullinen kuvia ja häikäilemätön mainospläjäys.


Pahoittelut e-hiljaisuudesta. Ihan tosi. Olen pitänyt mölyjä mahassani ja yrittänyt keskittyä selättämään pimeän päivän yksi kerrallaan. Sisulla on menty, mutta kyllä pitää myöntämän, että on tämä kaamos hiukan pidempi, pimeämpi ja puuduttavampi kuin alkuperäisessä paluumuuttopläänissä oli selostettu. Huh. Harmaan paletti on ollut niin totaalista ja elo tuntuu välillä yhdeltä pitkältä mustavalkoiseltä kaitafilmiltä. Ei edes se päivän lyhykäisyys, mutta se auringottomuus. Vie mehut. Toissa viikolla suojasäällä olin jo tonkimassa kukkapenkkejä narsissinuppujen toivossa, kunnes naapuri varmensi ettei niitä ituja kannata ihan vielä odotella - kunhan saadaan ensin se kunnon talvi saapuvaksi. Siis mitä! Eikö tätä talveä olen jo kylliksi kynnetty. Kuulemma ei, talvi proper ja helmikuun hankikanto on vasta edessä. Apua.

Onneksi viikonlopun kelit - Lainasta huolimatta - antoivat vienon lupauksen tulevasta. Jospa meitä ei loppujen lopuksi ollakaan pimentoon pysyvästi dumpattu. Ihana valo. Kirkas ja kirpeä aurinko nostatti tunnelmia sata astetta heti. Varttia vaille iltakuuden iltakajokin on ihmeellistä ja päivän pituudesta on tullut oma henk.koht. iloindikaattorini. Jes. Valo antaa syyn pitää silmät auki, mielen valppaana ja kintut vilkkaina. 

Tässä kahden duunin labyrintissa ja kaikenkattavassa hämäryydessä on se oman ajan hakeminenkin jäänyt lapsipuolen asemaan. Mutta nyt viikonloppuna otin kamerani, kampsuni ja kuvasin kaupalla sydämeni kyllyydestä. Ei ihan pelkäästään valon ja ilon kyydittämänä, vaan on lieska pakaran alla: kaupan nettisivut on vakavasti ja ehdottomasti pass the deadline. Tässä osa sadosta, raakileita ja paljon vielä uupuu, mutta hiukan on edistystä ilmassa ja sen myötä riemua rinnan alla. 

Ja lopuksi vielä aivan maailman suurin rutistus kaikille kaupassa piipahtaneille - always yours, anytime and forever.  

Jaana