Monday, 25 April 2016

Sunnuntain saldo


En sano sanaakaan säästä - kaikki lienee jo sanottu niin somessa kuin monessä mielessä. Nämä on niitä keväisen kelin kepposia ihan parhaasta päästä. 

Palataan pyhätunnelmiin. Annoin eilen itselleni sunnuntain isolla ässällä. Päätin jättää kaikki loputtomat to-do-listat omiin oloihin ja ottaa nollat. Venytellä hitaasti isossa tyhjässä sängyssä, odottaa buurilta elonmerkkiä kaukomailta, syödä kerrankin kunnon aamiaisen, jättää sängyt petaamatta ja tukan harjaamatta, slow cooking, olla läsnä ja paimennella pilttejä erinäisiin treeneihin, matseihin - ja ah, partioparaatiin. Siellä väentungoksessa itkeskelin sitten räntäsateen kanssa kilpaa kun näin lippumeren ja oman tytön sinisissä. Huoh. Pikkupatriootin nostalgia.

Tunnekuohut jatkui toisessa ääripäässä ja iltapäivän kärvistelinkin jo matkakuumeessa, kovassa ja kuumassa sellaisessa. Sitä on ihan oma juttunsa haaveilla päiväntasaajasta ja trooppisista drinksuista kuin tehdä jotain konkreettista asian eteen. Paitsi kun illan suussa tuijottelin lumen kynsissä rypistyneitä terassin kesäkukkia, niin siirryin toiveesta toimeen. Meillä on juhannuksena hiki, se on nyt taattu. Sellaista semi-sponttaania säätelyä, mutta tulipahan tehtyä; illan paras sointu oli matkalippuja raksuttava printteri.  

Sunday, 17 April 2016

Diner Dinner


Meidänkin perhe siirtyi kesäaikaan, tosin vasta ihan hiljan. Ei nukuta yhtään enempää tai yhtään vähempää ei, mutta syödään auringon valossa ja annetaan elämän jatkua vielä illallisen jälkeenkin.  Eli näinä päivinä dinneri tarjoillaan kasin sijaan jo seiskalta, about seitsemän kertaa viikossa. Valon kutsu, fillarin alla rapisevat soratiet, heräilevän lähimetsän houkutus ja koukutus plus kaiken maailman korttelikinkerit pitäisivät meidän tenavat ja teinit pihalla kaikki illat ja koko ajan. Yhdyn moiseen täysin rinnoin – mitä tahansa muuta kuin se iänikuinen kännykkä kädessä ja pädi toisessa. Portinpielessä notkuvat kaverit ja rullalautaröykkiö keittiön portailla on maailman parasta just nyt – ja mikään ei näytä vetävän vertoja iltahulmutteluille vielä dinnerin jälkeenkin.

Kokkailu ontätä nykyä pääsääntöisesti buurin konnolla, sillä arjen iltavuorolaisena olen kotona vasta kello ruoka. Sopii sekin. Silloin tällöin suodaan keittiövuorolaiselle vapari, ja ollaan otettu tavaksi piipahdella kortteliruokaloissa ja pikkubistroissa tässä oman kodin kulmilla. Painotus sanoilla oman kodin kulmilla – tarjoilun jälkeen lapset liukenevat omia aikojaan kaveriparven viemänä ja meille vanhoille sallitaan iltahetki ja iltadrinksu kahden kesken ennen kuin käsikynkätään kotiin iltauutisiksi. Kuulostaa niin kovasti herttaiselta ja keski-ikäiseltä, mutta mitä sitä suotta kultaamaan; kuin kotiruokaa jonkun toisen tekemänä, eteen kannettuna, kelpo seura ja kotikortteli. 

Tervetuloa arki, täällä taas valmiina ;)