Kesä kuin korttitalo

Yksi hyvä henkäys ja pläänit plörinäksi.

Kesään satsataan, siitä haaveillaan ja suven viikonloput buukataan hetkille ja retkille. Koko kaamoksen kurjuus kuitataan sitten ihanilla kesäseikkailuilla ja purppuranpunaisilla iltaruskoilla, liplatuksella. Tai näin ainakin meidän piti. Takatalvi kynnettiin kesän kiilto silmissä ja grillin käryt mielessä. Kuinkas kävi. Samassa silmänräpäyksessä kun kesä virallisesti korkattiin, koulut kuitattiin, niin buurin polvi meni tuusannuuskaksi. Sata salamaa, yllätysleikkaus, kipsiä nivusista nilkkaan, ja suunnitellun viileän kesäjuoman sijaan käsissä onkin satakiloa ärtynyttä vuodepotilasta, around the clock. Okei, pistetäänpä tämäkin perspektiiviin, se on vain yksi polvi ja tässä vain yksi alkukesä, molempia piisaa ja loppupeleissä kaikki kuitenkin ihan mallillaan. Ja onneksi on sesonkia vielä käsillä, ja the grand tour on vielä odottamassa – ainakin periaatteessa ja jossain merkillisessä muodossa. More on that later.

Toisaalta tämä on aika hyvä muistutus itse kullekin, että tässä sangen tavallisessa, melko vaatimattomassa - joskin kiireisessä – menossa on jokaisella se kirjoittamaton paikka, oma rooli ja niin tavattoman tärkeä panos pitää paketti kasassa. Nyt sen huomaa on kun on kumppani kanttu vei ja käsiä vain kaksi, tenavia kolme, huusholli, normisorvi, puoti plus vanha jeeppi ja nurmikko. Mutta, pari kultakimpaletta on ihan liki, thänkgaad. Sellaisia kun ryntää apuun, jakaa vastuut ja tuplaa hartiat. Ollaan onnenkantamoisia, all I can say.

Suvi siis edelleen suloinen, joskin hiukan toisenlainen. Grillireseptit aina vaan kansien välissä, niitä selaillen ja kielen päässä melkein maistellen. Terassista on kehkeytynyt keidas ja oma pieni pakopaikka-bali-päiväntasaaja, tilanteesta riippuen, samalla kun suloisia tytönhupakkoja piisaa keittiössä – potilasta kun hemmotellaan jatkuvalla syötöllä kuivalihaa ja suklaakeksejä. Ja vaikka popcornia keskiyöllä. Muruja ja eineksiä loppuköörille. 

Perjantai klo 20

On viikon timanttisin hetki. Se momentti kun on saatu byroon pöytä puhtaaksi, kaupan ovet sälpeen, viikonlopun maidot kylmään, ja kukaan ei kaipaa, hätyytä tai muuten vaan härnää. Junnujen ohjelmat ja yökyläilyt on koordinoitu, ilma on leuto, talo hiljainen ja salaiselta sielultaan patalaiska-oma-itse saa valita juuri sen pehmeän nurkan jonne kaivautua koira reiteen liimautuneena.

Koti on linnani, joskin vietän loppupeleissä suhteellisen vähän aikaa kotona, hereillä. Jos aamun kaaosta ei lasketa ja arki-iltojen härdelit keskittyy akselille liesi, pyykkikone ja vuode, niin varsinainen kotiaika alkaa perjantaina kello kasi. Ja näitä hurmahetkiä varten olen loihtinut ja ripotellut muutamia koloja pitkin huushollia, juuri sellaisia kuohkeita ja kotoisia, joissa voi vaan olla ja hengitellä, mieluiten pitkällään. Keittiön sohva lienee lemppari, olkkarin lavea Lamu-vuode on toinen hyvä, mutta nyt sesongin ehdoton hitti on terassin kulmasohva. Buurikulta nikkaroi napakan laverin jämälaudoista ja voisin laittaa maistraatille muuttoilmoituksen kyseiseen nurkkaan. 

Rekvisiitasta sen verran, että tyynyistä uupuu vielä afrikkaprintit, kaiteiden pelakuut on vasta tilattu ja muutenkin terassi on jotenkin vielä raakile. Tavoite on kuitenkin se, että elämä valuu sisältä ulos ja päinvastoin läpi kesän - whatever the weather. Siksi askartelin bambuverhon seinämiksi, sillä parisen viikkoa sitten kulmasohvaa sai hakea rännän alta. Ja jos bambu kestää monsuunit, niin kaipa se kattaa yhden kotimaisen suvenkin. 

Siis tilanne on melkein perfect - jotenkin kun saisi vielä hollille pizzauunin ja merimaiseman,

 niin avot;). Eli terveiset terassilta, with love. 

Lady Vintage

Joskus voi yhden emännän ilo kulminoitua vanhaan fillariin – eikä tässä ole kyse mammonan haalimisesta vaan siitä täsmäfaktasta, että buuri osti pyörän lahjaksi, yllärinä ja juuri sellaisena jota olen mielessäni halajanut. Enkä ole edes ehtinyt näitä kyseisiä mielihaluja sen kummemmin sanoiksi pukea. Fillari oli kuulemma tullut jossain vastaan extempore, ja siinä ruosteista vintage ladya katsellessaan olin kai jotenkin hiipinyt miehen mieleen;). Joten siinä se, arkilahja, ihan ilman syytä - paitsi siitä palavasta syvästä rakkaudesta of course.

Pyörä korkattiin heti tyttöjen kanssa. Kori takatarakalle ja reissuun. Lähirantaan lasketeltiin loivaa alamäkeä tukka hulmuten. Vauhtia ja hurmaa.  Köllittiin ranta-auringossa, kikkailtiin pitkospuilla ja onneksi oli murua rinnan alla kun lähdettiin kyntämään sitä kilometrin loivaa ylämäkeä takaisin kotikortteliin. Ruosterouvalta uupuvat vaihteet ja muut vauhtivälineet, joten siinä rytkittiin reisilihaksilla – löytyivät vielä jostain hyvin syvältä, hädin tuskin.

Pitäisi vielä saada sellaiset virkatut pinnasuojat sateenkaaren väreissä ja sukkulan mallinen etulamppu;  kahden renkaan kesäeleganssi olisi just about perfect. 

Iloa viikonloppuun ja voimia viisuihin!

Shades on!

Voi valpuri, minkä ihanan ilman meille annoit. Kannettiin kaikki terassitilpehöörit paikoilleen, istuttiin aurinkonläikkään silmät kiinni ja tuli ihan mieleen kissanpäivät päiväntasaajalla. Tosin tällä hetkellä rankkasateet ovat ottaneen ylivallan entisillä kotikulmilla, tavattoman surullisia slummisortumia on seurailtu taivaskanavilta kuin myös eilisiä norsunluuroihuja Nairobin luonnonpuistossa. Sen verran on transitio vielä yllä, että meidän aamut alkaa ensin uutisilla Nairobista, sitten kuunnellaan miten maailma makaa ja lopulta vasta kotimaiset veisut.

Anyway, vappu oli kekkeriskaalalla mitattuna varsin laimea, mutta normimittarilla mitattuna mitä 

mukavin. Hyvän osan aattoa paistattelin päivää tiskin takana keskustan hulinoissa ja illaksi buukatut nyyttärit vaihtuikin koti-iltaan ja tyttöjen saunaan. Loppupeleissä iskemättömän ihanaa. Syvää hyvää unta kellon ympäri, aamuvenyttelyt pihalla pulujen kevätkurnuttelujen tahdissa ja vappupäivä jatkui vertaansa vailla. Naapurikorttelin tivoli hullaannutti junnut ja kavalkaadit, ja me vanhat rakennettiin piknik takapihalle – sain pidettyä buurin pois grilliltä ja keskittymään kerrankin vain olemiseen ja olennaiseen. Sellaista suloista kyljessä kyhnyttelyä ja kyyhkyttelyä, meilläkin ;)

Helteestä humaltuneena, hyvät yöt!

Sunnuntain saldo

En sano sanaakaan säästä - kaikki lienee jo sanottu niin somessa kuin monessä mielessä. Nämä on niitä keväisen kelin kepposia ihan parhaasta päästä. 

Palataan pyhätunnelmiin. Annoin eilen itselleni sunnuntain isolla ässällä. Päätin jättää kaikki loputtomat to-do-listat omiin oloihin ja ottaa nollat. Venytellä hitaasti isossa tyhjässä sängyssä, odottaa buurilta elonmerkkiä kaukomailta, syödä kerrankin kunnon aamiaisen, jättää sängyt petaamatta ja tukan harjaamatta, slow cooking, olla läsnä ja paimennella pilttejä erinäisiin treeneihin, matseihin - ja ah, partioparaatiin. Siellä väentungoksessa itkeskelin sitten räntäsateen kanssa kilpaa kun näin lippumeren ja oman tytön sinisissä. Huoh. Pikkupatriootin nostalgia.

Tunnekuohut jatkui toisessa ääripäässä ja iltapäivän kärvistelinkin jo matkakuumeessa, kovassa ja kuumassa sellaisessa. Sitä on ihan oma juttunsa haaveilla päiväntasaajasta ja trooppisista drinksuista kuin tehdä jotain konkreettista asian eteen. Paitsi kun illan suussa tuijottelin lumen kynsissä rypistyneitä terassin kesäkukkia, niin siirryin toiveesta toimeen. Meillä on juhannuksena hiki, se on nyt taattu. Sellaista semi-sponttaania säätelyä, mutta tulipahan tehtyä; illan paras sointu oli matkalippuja raksuttava printteri.  

Diner Dinner

Meidänkin perhe siirtyi kesäaikaan, tosin vasta ihan hiljan. Ei nukuta yhtään enempää tai yhtään vähempää ei, mutta syödään auringon valossa ja annetaan elämän jatkua vielä illallisen jälkeenkin.  Eli näinä päivinä dinneri tarjoillaan kasin sijaan jo seiskalta, about seitsemän kertaa viikossa. Valon kutsu, fillarin alla rapisevat soratiet, heräilevän lähimetsän houkutus ja koukutus plus kaiken maailman korttelikinkerit pitäisivät meidän tenavat ja teinit pihalla kaikki illat ja koko ajan. Yhdyn moiseen täysin rinnoin – mitä tahansa muuta kuin se iänikuinen kännykkä kädessä ja pädi toisessa. Portinpielessä notkuvat kaverit ja rullalautaröykkiö keittiön portailla on maailman parasta just nyt – ja mikään ei näytä vetävän vertoja iltahulmutteluille vielä dinnerin jälkeenkin.

Kokkailu ontätä nykyä pääsääntöisesti buurin konnolla, sillä arjen iltavuorolaisena olen kotona vasta kello ruoka. Sopii sekin. Silloin tällöin suodaan keittiövuorolaiselle vapari, ja ollaan otettu tavaksi piipahdella kortteliruokaloissa ja pikkubistroissa tässä oman kodin kulmilla. Painotus sanoilla oman kodin kulmilla – tarjoilun jälkeen lapset liukenevat omia aikojaan kaveriparven viemänä ja meille vanhoille sallitaan iltahetki ja iltadrinksu kahden kesken ennen kuin käsikynkätään kotiin iltauutisiksi. Kuulostaa niin kovasti herttaiselta ja keski-ikäiseltä, mutta mitä sitä suotta kultaamaan; kuin kotiruokaa jonkun toisen tekemänä, eteen kannettuna, kelpo seura ja kotikortteli. 

Tervetuloa arki, täällä taas valmiina ;)

Babushka, batjuska ja pikkubabat

Rinkat korkattiin ja Pietari koluttiin, ja nyt on kulttuurinälkä kukistettu ja vatsat pulleina, ainakin hetkeksi. On siinä aika ihmeellinen keidas ihan kivenheiton päässä. Meillä ainakin on sellainen mielikuva, että maisemanvaihtoon tarvitaan piipahdus yläilmoissa, taxfree-kärryt ja sitten koneesta laskeutuessa vastaan pöllähtää uudet tuulet ja tuoksut. Tällä kertaa ei ehtinyt kuin hiukan junassa torkahtaa kun jo oltiin asema Finljandskilla Pietarin ytimessä, samat pilvet taivaalla, sama tuuli tukassa - kuitenkin kaikki niin toista. 

Neljän päivän tuoksinnoissa ehdittiin paljon. Kerrankin olin malttanut suunnitella retken agendaa ja menyytä noin pääpiirteittäin jo etukäteen, joten oli perussuuntimat jotakuinkin kunnossa. Itse tykkäisin aloittaa reissun haahuillen ja maamerkkejä hapuillen, mutta nyt ajattelin lunastaa matkaoppaan roolin oikein kunnolla - tenaviakin silmällä pitäen - jotta reissusta saataisin irti parhaat palat ilman turhia mutkia. Kotiläksyt kannatti; nähtiin kaikki hotspotit, plus paljon muuta. 

Verikirkon ulkokuori on huikea näky joka vinkkelistä, mutta sisus on kerrassaan mykistävä...seinillä koko raamatun historia mosaiikkisarjakuvina, lapsia lempeästi lainaten. Palatsiaukion 8 hehtaaria rullalautoja, hevoskärryjä ja jonglöörejä oli ihan pop. Talvipalatsin turkoosi fasaadi jatkui silmän kantamattomiin, kuten myös Eremitaasin jonot. Ohi. Pietarin kirkon pylväistä puhuttiin pitkään ja Nevsky Prospekt kuljettiin päästä päähän. Vaikka metropoletitkin tulivat tutuiksi niin kahdet kengät käveltiin säpäleiksi. Miniatyyrimuseo oli ehdoton ihmetys, toisaalta Fabergen munat nähtiin vain käytävältä kurkkien. Tsaarin kesäpalatsi kultasaleineen herätti meissä kaikissa pienen kuninkaallisen ja meripihkahuone ansaitsee paikkansa maailman ihmeiden joukossa. Tosin bussimatkalla tsaarin mökille nähtiin myös ripaus karua Venäjää; loputtomia betonilähiöitä harmaan kaikissa sävyissä. Neuvostohistoria muutenkin nosteli päätään siellä sun täällä, mutta sehän antoi vain pikantin lisäsävyn loputtomiin massimodutteihin ja louisvuittoneihin.

Ruoka vei miehen ja mielen mennessään – kruusialainen keittiö ja venäläisiä herkkuja aamusta iltaan. Dolmat ja vorschmackit, blinit ja babat, lampaat ja ankat, borssit ja seljankat. Taas niin tuttua, kuitenkin niin toista. Viimeisenä päivänä otin oman hetken ja livahdin yksikseni Frida Kahlon näyttelyyn. Tenavat saivat valita missä lepuuttelisivat sillä välin hetken jalkojaan buurin kanssa, jotain pientä mutustellen. Sitä ei tarvinnut kauaa pohtia: ensin mäkkäriin burgerille ja jälkkäriksi starbucksin suklaakeksit. Well, say no more.

Kerrassaan kiva reissu. Ehdottoman mukavaa matkaseuraa. Aurinkoa yllinkyllin, nähtävää maan ääriin asti, ei reikää kukkarossa eikä jetlagia arkea kiusaamassa. Paitsi onneksi on jo melkein viikonloppu;)