Pizza Friday. On Wednesday.

Autuaita nämä arkipyhät, joita on onneksi ripoteltu tähän joulunjälkeiseen elämään. Ainakin yhden edestä, kiitos loppiainen. 

On taas se aika vuodesta, jolloin palstat pulputtavat ohjeita uuteen kepeään ja keveään, olotilan pitäisi olla roimasti reippaampi, tehokkuus todistetaan lukemalla äänikirjat tuplanopeudella, työn ohessa sivakoidaan ladut ja otetaan kantaa, hoidetaan kerhot ja hoidetaan kodit - omat ja karanteenit. Kaikki tämä oletusarvona. Samalla toinen ääni kuorossa julistaa downshiftaamista ja slowkokkaamista. Samaan hengenvetoon aidon rikkauden mittari onkin itseasiassa elämän leppoisuus ja vapaaehtoinen hitausliikehdintä, bikram ja tankkikellunta. Oma kantani on yksinkertainen, enkä missään mielessä suosi tai tuomitse kumpaakaan agendaa. Kukin tallaa tavallaan. 

Ajan ja resurssien rajat sanelevat hyvin tarkaan oman paikkani arjen myllerryksessä. Siihen ei - kummastakkaan syystä - kuulu turhia kuperkeikkoja. Ikioma Bermudan kolmioni kattaa napakasti kolmen kilometrin säteen, johon maahtuu koti, Lidl, kaksi työtä ja lähisali, rajoitusten puitteissa.  Satunnainen poikkeama reitiltä tapahtuu kohti Nauvon torppaa, talvella toisinaan ja kesällä viikottain. 

Yhteen kaavaan olemme tosin kangistuneet, ihan alusta ja hamaan tappiin asti: meillä on lämmin ruoka tarjolla joka päivä, ihan jokainen. Tavallista kotiruokaa, toisinaan eineksiä, usein tuikitavallista kana-jauheliha-akselilla. Grillataan usein, pyhäisin parempi kattaus. Usein syömme liian myöhään, illan suussa saman pöydän äärellä, toisinaan kattilalla käy kuhina kunkin omaan tahtiin. Kaikki käy, kuuluuhan huusholliin tällä hetkellä pelkkiä isoja ihmisiä omine aikatauluineen ja menoineen.  Äidin roolini ei siitä kuitenkaan kutistu, vaan kaikille nälkäisille löytyy murua joka päivä. Ja ruuan volyymille on myös löytynyt uusi tarkoitus - jos vaikka dinneri on kuitattu kavereiden kanssa raitilla, niin iltamyöhään kattilaa kaavitaan seuraavan päivään lounaaksi mukaan töihin. Onnea kaikki tyynni. 

Ok, tänään siis olo on perjantai - pitkän uuvuttavan viikon kulminaatio. Pizzakivi kuumaksi ja muonaa kansalle pellettäin, kuten niin usein. Paitsi että elämme kolmen työpäivän jälkeistä keskiviikkoa. Loppiaisen aattoa, joka tuntuu ruhtinaalliselta, auvoiselta ja niin hyvin ansaitulta. 

Ja mikä parasta - tänään saatiin kerho kokoon pöydän ympärille samalla kellon lyömällä. 

Pizzan taikaa.