Sunday, 30 May 2021

Etkot ja esipesu

 


Vanhoja postauksia selaillessa hiipi mieleen kaihoisasti kaikki ne ihanat juhlat ja karkelot, jotka olivat niin nivoutuneita Kenian vuosien tuoksintaan. Oli pihajuhlaa akaasian alla, oli pitkää katettua pöytää olohuoneessa valkeilla liinoilla. Välillä nostettiin maljaa teltan kupeessa horisontin jatkeena tai grillailtiin sametinpehmeässä illassa terassin sylissä ihan muuten vaan. Ei tarvittu suurta juhlaa, vain yhteisiä hetkiä, kepeää mieltä ja askelta. Hyvissä pardeissa on aina myös tanssittu - edes hiukan - ja naurettu, juteltu elon koko kirjoa ja jaettu hetkiä. Elämän eliksiiriä isolla kauhalla.
 
Suomeen muuton myötä otti arkivaihde ylivallan, ei ollut aikaa, taikaa ja harmiksi se tärkein eli juhlaväki uupui. Voihan sitä vaikka yksikseen pistää hipat pystyyn, mutta lähtökohtaisesti on kivampi kilistellä kollektiivisesti kuin yksinkaksin. Kutsukansaa hakiessa vierähti tovi jos toinenkin, ja samalla oivallettiin, että täkäläiseen juhlaetikettiin kuuluu suunnittelu, menyyt, buukkaukset, kutsut ja whatnots! Jes, totta kai näin toimitaan kun on kyseessä tilaisuus, jota halutaan virallisesti kruunata ja sen arvoisesti toimia. Mutta eikö ne spontaanit pihakinkerit ole ihan yhtä tärkeitä ja muistorikkaita? Mennään tunnelma edellä ja otetaan tilaisuudesta vaari. Nurkat saa hiukan repsottaa, aikatauluksi riittää päivämäärä, tarjoilut hoituu nyyttäreillä ja portista tupsahdetaan paikan päälle lapset, anopit, lemmikit liepeissä lepattaen ja kylmälaukut kolisten. Isäntä tarjoaa grillihiilet ja emäntä vaikka yösijan, mutta tapahtuman herkut ja tilpehöörit kukin tuo oman maun mukaisesti. 

Ensi viikonloppuna on meillä on kuitenkin tiedossa ehkä tämän astisen elämänkaaren tärkein juttu. Lauantaina kolme kiiltävää lyyraa asetellaan varovaisesti sydämen päälle, todistetaan isoja hetkiä meidän koko perheelle. Viime vuonna jouduttiin perumaan ensimmäiset juhlat kahteen kertaan, tänä vuonna ylioppilaita on kaksi lisää - joten tässä tehdään suvun historiaa pitämällä kolminkertaiset ylppärit. Ok, ok, vain perheen kesken, pihapiirissä ja porrastetusti, mutta juhlien joka tapauksessa. Virallisesti ja kutsujen saattamana. 

Ensi viikon juhlia silmällä pitäen on pihakalusteet tampattu, ruohikko ajeltu, pelakuut istuteltu ja pihapiiri on nätti kuin kukka. Niin nätti, että päätettiin pitää kenraaliharkat - extempore & impromptu. Etkot, nyyttärit, pihajuhlat, grillikestit ja kaikkea siltä väliltä, kotoisesti vanhaan malliin syöden hyvin ja paljon, loppuilta nuotion kajossa.  Samalla saatiin hyvä syy mallata pöydille turvavälit, esipestä lattiat, ja ripustella rimpsuvalot. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - ja kunnolla kun harjoitellaan, niin ensi lauantaina tehdään onnellisuuden historiaa.

 Sitä odotellessa. 

Saturday, 15 May 2021

Mihin me jäimmekään?



Ajattelen tässä yrittää palautua tänne ihan varovasti ja vaivihkaa, ihan kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan. Tämä on näppärä lainaus omalta itseltäni muutaman vuoden takaa. Viimeisen tekstin tekemisestä on kulunut melkein päivälleen viisi vuotta. Samassa rytkeessä on Suomessa vierähtänyt vuosia jo melkein seitsemän. Ihmisen ikä ja silmänräpäys samassa paketissa.  

Miksi tulla takaisin tänne blogin puolelle juuri nyt, onko jotain ihmeellistä kerrottavaa? Blogien sanotaan tekevän hiljaista - mutta varmaa kuolemaa - samalla kun oman elämän kerronta on siirtynyt 15 sekunnin klippeihin instan stooreihin. Joissa tätä nykyä näyttää olevan trendinä keski-ikäisten naisten yksintanssi. Onko turkulainen jokseenkin puutunut perhearki ketään kiinnostavaa? Onko tiedossa mahtavia mullistuksia, joita kannattaa ryhtyä pohjustamaan näin julkisesti ja salaperäisen ärsyttävästi. Voi kun, mutta kun ei. Ei mitään syytä, paitsi kirjata muistoja itselle ja oman bändin jäsenille. Jos joku muukin malttaa täällä niitä lukea, niin se on silkkaa iloa. 

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän ilahdun niistä omista muistoista ja kuvista, joita somen algoritmit sinnikkäästi tarjoilevat. Niitä putkahduksia jaetaan perheen pulinaryhmässä, niille nauretaan ja niistä jutellaan, ja ennen kaikkea niistä tulee hyvä mieli. Vuosien takaisia seikkailuja jees, mutta ihan tavallisia arjen juttuja ja kupruja. Ne jotka joutaa unohduksiin, jollei niitä kuvaa, kirjaa ja anna teknologian säilytellä ja muistutella sitten joskus. Viimeisen viiden vuoden osin tämä muistojen bulevardi on lyönyt tyhjää. Kaikissa tarjoilluissa muistoissa lapset ovat natiaisen kokoisia auringon paahtamia, me vanhemmat nuoria ja virkeitä, horisontti kaukana ja olo unenomainen. Mutta eletty on niiden päivien jälkeenkin. Kenties kovasti erinnäköistä, -tuntuista ja -oloista taivalta, mutta muistamisen ja muistojen arvoista yhtä kaikki. Siksi blogi. 

Aika suurreellisesti tässä taas aloitellaan, mutta toivottavasti julkaisusykli on kuitenkin puoltavuosikymmentä vilkkaampi. En osaa arvailla, mitä blogi tulee sisällään pitämään, mutta eiköhän sitä samaa oman mielen ja kielen kertomaa, tapahtumien tuoksintaa ja arjen tatamia. Ja haaveita, ehdottomasti haaveita. Viimeiset kolme kaamosta on koluttu itsesuggeroinnit, NLP:t ja terapiat, ja punaisena lankana tarjoiltu haaveiden ja tavoitteiden tiedostamista. Puhu, kerro ja kirjoita - silloin suunta on oikea, tai ainakin sinnepäin. Aha. Siksi blogi. 

Viime tapaaminen tapahtui terassilla. Kesäinen terassi on helppo ja huoleton paikka hoitaa myös yksi rendezvous vuosien tauon jälkeen. Hyvät asiat elämässä pysyvät, ja tässä yksi niistä - samoilla tunnelmilla ja rekvisiitalla, pakopaikka-bali-päiväntasaaja, vain ne pelargoniat uupuvat vielä. Vanha kansa väittää tätä päivämäärää vielä hallan hallitsemaksi. 

Ne sitten seuraavaksi. Tämähän oli kivaa, kauhusta huolimatta.