me and my boots

Puolessa välissä hyvää viikkoa. Paras hetki käsillä, keittiön sohvalla, tenavat iltapuuhissa, iso maitokahvi ja telkkarista tulee mun ehdotonta top-tosi-teeveetä. Juu, tunnustan, tykkään seurata tätä tragikoomista presidenttikilpaa siellä kaukana lännessä. Joka debaatti on tähän mennessä katsottu, ja nyt meneillään tämä eilisen paneelin rääpiminen ja analyysi. Leipää ja sirkushuveja in deed.

Omaan arkeen on tullut viime viikkoina mukava uusi särmä. Entinen oma Bermudani eteni rutiininomaisesti kolmiolla duuni, lidukan leipäjono ja hellan edusta – kaikki tässä samoilla kulmilla, illasta iltaan. Mutta nyt viime viikkoina on iltavuoro tehty kaupan tiskin takana Turun ydinkeskustassa, ja miten ihana lisuke onkaan pörrätä kaupungin hämyssä töiden jälkeen. Tehdä kierros kanssakauppiaiden ovien raoissa sulkemisen aikoihin, kuulostella symboolisesti päivän saldot kynnyksen yli ja toivotella illan jatkot. Ja mikä parasta, kotimatka taittuu jalan. Tosin pakon sanelema juttu, sillä keskutassa parkkipaikan hakemisessa menisi ikä, ilta ja elanto. Joten olen heittäytynyt autottomaksi.

Kotimatkaa kertyisi kolmisen kilsaa ja risat noin varovasti arvattuna, suorinta ja valoisaa väylää. Mutta nämä iltapromenaadit ovat omia herkkuhetkiäni, tutkimusmatkoja pimeisiin puistoihin, mukulakivikujille, läpi sisäpihojen ja historian havinoiden – iltasumulla ja kiiltävällä asvaltilla. Jokiranta, Tähtitornin mäki, Vartiovuori, Vanha Suurtori, Kupittaan puisto, you name it, I know it. Mutkia matkassa, mitä enemmän sen parempi. Nuuskin iltaa, kurkin kaukaa ihmisten keittiöihin ja iltapuhteisiin telkkareiden sinisissä valoissa, nyökkäilen koirille, tervehdin tuntemattomia. Saa sataa, vällyä ylle, huppu korville ja rukkaset kyynäriin. Ensilumen myötä käsilaukusta kaivetaan kotimatkalle laamapaita. Ja laamahousut.

Nyt, telkkarin kandidaatit jääköön oman onnensa nojaan, suuntana sauna ja sitten kainalo. 

Gnite, good people.