Diner Dinner


Meidänkin perhe siirtyi kesäaikaan, tosin vasta ihan hiljan. Ei nukuta yhtään enempää tai yhtään vähempää ei, mutta syödään auringon valossa ja annetaan elämän jatkua vielä illallisen jälkeenkin.  Eli näinä päivinä dinneri tarjoillaan kasin sijaan jo seiskalta, about seitsemän kertaa viikossa. Valon kutsu, fillarin alla rapisevat soratiet, heräilevän lähimetsän houkutus ja koukutus plus kaiken maailman korttelikinkerit pitäisivät meidän tenavat ja teinit pihalla kaikki illat ja koko ajan. Yhdyn moiseen täysin rinnoin – mitä tahansa muuta kuin se iänikuinen kännykkä kädessä ja pädi toisessa. Portinpielessä notkuvat kaverit ja rullalautaröykkiö keittiön portailla on maailman parasta just nyt – ja mikään ei näytä vetävän vertoja iltahulmutteluille vielä dinnerin jälkeenkin.

Kokkailu ontätä nykyä pääsääntöisesti buurin konnolla, sillä arjen iltavuorolaisena olen kotona vasta kello ruoka. Sopii sekin. Silloin tällöin suodaan keittiövuorolaiselle vapari, ja ollaan otettu tavaksi piipahdella kortteliruokaloissa ja pikkubistroissa tässä oman kodin kulmilla. Painotus sanoilla oman kodin kulmilla – tarjoilun jälkeen lapset liukenevat omia aikojaan kaveriparven viemänä ja meille vanhoille sallitaan iltahetki ja iltadrinksu kahden kesken ennen kuin käsikynkätään kotiin iltauutisiksi. Kuulostaa niin kovasti herttaiselta ja keski-ikäiseltä, mutta mitä sitä suotta kultaamaan; kuin kotiruokaa jonkun toisen tekemänä, eteen kannettuna, kelpo seura ja kotikortteli. 

Tervetuloa arki, täällä taas valmiina ;)

Comments

  1. Minäkin täällä iloitsen teinien uusista ulkoharrastuksista! Padit nurkkaan hetkeksi ainakin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juuri niin! Olen ottanut ihan uuden roolin pädipoliisina, ja yritän tosissani laittaa lapsia pihalle aina kuin mahdollista... onneksi on illat pitkiä ja valoisia. Go my little ones, go!

      Delete
  2. Voi tätä tunnetta näissä sun tarinoissa! Ihania keväisiä (ja keski-ikäisiä) hetkiä teidän taivaan alle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, jotenkin ollaan kyllä joskus niin tavattoman tylsiä ja yltiötavallisia käsikynkkäläisiä;). Ihan suloista, hyvä näin;)

      Delete
  3. Mukava arjen ylistys välittyi postauksestasi! Mekin lomareissun jälkeen kaikella (keski-ikäisellä) elämäninnolla ylläpidetään tätä hienoa kesäelämäfiilistä! Ihana valo, lasi kuohista omassa baarissa (lue: parvekkeella, ks. postaus baarituolista) ja paras käsikynkkäkaveri vierellä ;)
    Kyllä kelpaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kelpaa ehdottomasti! Nyt kun vain saataisiin se kesä vielä käsille! Tämän aamun lumivalkoisuus veti kyllä hiukan hiljaiseksi... huoh!

      Delete

Post a Comment

Popular Posts