Oh darling, let´s be adventurers
Vanhoja ei
kannata liikaa verestellä ja tulevaisuuteen kurkottelusta voi vaikka kupsahtaa
kuuseen. Onni tässä ja tänään, live
in the moment, vai miten se meni? Kyllä tämän dreamteamin kanssa ollaan
aika kivasti liimassa arjen höykytyksessä, isolla onnella ja harmaalla huumorilla.
Mutta,
haaveita pitää olla ja niitä pitää hiukan jahdatakin. Sydäntä on hyvä seurata
aina silloin tällöin, mullistuspäätöksiäkin kannattaa tehdä ja muutoshan on
kuulemma parempi kuin kunnon loma. Kliseita vaikka muille jakoon, mutta totta moni sana.
Meidän
perheessä on viime aikoina tuijoteltu tähtiin ja tulevaisuuteen. On oltu
raadollisen rehellisiä, punnittu sitä sun tätä ja kaikkea siitä väliltä,
laskettu omia onnenkantamoisiamme ja päätetty uskaltaa olla maailman
rohkeimpia. Ja universumin onnekkaimpia juuri siksi. Heinäkuussa meidän perheen
osoitteeksi muuttuu keltainen rintamamiestalo Suomen Turussa.
Kotikatu,
perhe ja juuret, paluumuutto ja ikuisen ikävän loppu. Say no more.
Tiedän, tiedän - marraskuussa tulee räntää vaakasuoraan, takatalvi tappaa krookukset ja kaamos lihottaa, mutta meidän kerho on valmis. Meidän koko tähänastinen elämä pistetään siis mullin mallin kerta heitolla ja tuota pikaa. Jännittää, kutkuttaa; kikatukset ja ilonpurskahdukset ovat herkässä. Edessä on suunnaton muuttoruljanssi ja näitä kiemuroita puidaan tälläkin puolella vielä monesti ja pitkään - samalla kun funtsitaan blogille uutta otsikkoa;) ja suunnitellaan ne kaikkein ikimuistoisimmat safarit, once more.
Tulipahan sanottua. Olo on onnellinen, huojentunut ja mielenrauha matkaeväänä. Matkalla kotiin.
Tervetuloa Kotiin! Aika jännästi vähän yksiin meni meidän postaukset tänä iltana... 😍
ReplyDeleteIloista on aina kiva kirjoitella ja laittaa mukavaa kiertoon. Kiitos!:)
DeleteIhanaa, pian ootte lähempänä ja saan tulla kylään Turkuun, saan siskot & veljen käymään täällä.... Ah, en malta odottaa! Halaus teille jokaiselle! X
ReplyDeleteVoi totta kai! Ja Anja huomasi vasta tänä aamuna, että missattiin sun nimppari! Apua, ei hiukan myöhäiset rutistukset meiltä kaikilta:)
DeleteVoi onnea!! Kananlihalla luin tämän postauksen ja yritin fiilistellä sun tuntemuksia... Veikkaan, että tuot akaasian tullessasi, nuo värit ja tunnelmat <3 Koti on siellä, missä sydän on, niinhän sitä sanotaan. Ja siellä, missä rakkaat on.
ReplyDeleteTervetuloa ja hei, kesä on ihan pian täällä!
Kiitos Ellis, jännät on paikat, intoa ilmassa ja sellaista syvää hyvää oloa:).. Ja Jes, kesä on käsillä ihan tuota pikaa!
DeleteVautsi - hurjan jannittavia aikoja elatte siella! Onnea muuttorumbaan ja "kotiutumiseen". Suomessahan on aivan mahtava elamanlaatu joten uskon etta elama lahtee siella kayntiin upeasti.
ReplyDeleteSuomi on koti ja meille on hurjan tärkeää, että muksut saavat kunnon tuntuman omasta kotimaastaan ... Siitä ihanasta! Ja kyllä on aika taltuttaa se puuduttava ikävä! Ihanaa!
DeleteVaikka tuleekin ikävä sun ihania safaripostauksia, niin ei voi muuta sanoa kuin tervetuloa kotiin! Pääsette vielä ehkä nippanappa fiilistelemään yötöntä yötä (: seuraavana kesänä nyt ainakin viimeistään! Ihania uutisia (:
ReplyDeleteVoi kiitos! Ja sitten ainakin on heti käsillä ne elokuun pehmeät illat, jos siis säät sattuvat sallimaan:)
DeleteJa bloggaamista et sitten lopeta, ethän? Vaihda nimeksi vaikka "Kotikouvun alta". Iso ja varmasti vähän vaikea päätös.Joskus pitää vaan riuhtaista itsensä irti ja antaa elämän viedä.
ReplyDeletePäätös on iso, mutta yllättävän helppo... Kenia on ollut meille paratiisi, mutta ei kuitenkaan kotimaa... Lähtö on ollut aina mukana meidän pläänissä, ja sitten vaan oli määrä päättää koska lähdön aika olisi oikea. Ja Se tuntui että nyt:)
DeletePaluumuuttajien kesä :)
ReplyDeleteTervetuloa vähintään neljään vuodenaikaan, todennäköisimmin kuuteen (alkutalvi ja takatalvi sinne normin lisäksi) - mahtaa teillä olla fiilikset !!
Wau!
Voi Pepi, naulankantaan, ne neljä vuoden aikaa kaikkine ihanuuksineen... Ja takapakkeineen:)
DeleteOi mahtavaa, ihan meni vilunväreet! Valtavan iso päätös, mutta mitään ei saa jos mistään ei luovu. Tai jotain sinnepäin : ) Voi vitsit, olen ollut muutenkin tänään pää ihan ulalla, joten en osaa kirjoittaa mitään järkevää, mutta tervetuloa kotiin! Ja kyllä se blogikin sitten uuden nimensä löytää : )
ReplyDeleteKiitos Päivi, kaikki onnistuu kunhan uskoo ja uskaltaa! Elämässä pitää välillä hypätä ulos normeista ja olla utelias. Ja hei, mehän tullaan kotiin! Kotiinpaluu onnistuu aina. Ja blogi jatkuu jes:)
DeleteHienoja uutisia! Keltainen puutalo on kuin onkin maailman paras paikka asua.
ReplyDeleteKiitos. Ja allekirjoitan sataprosenttisesti:)!
DeleteMinä arvasin... olenkin odottanut tätä postausta ;)) Tervetuloa ja kutkuttavaa elämänmuutosta!
ReplyDeleteNo ei varmaan ollut mikään tavaton yllätys, jos on vähänkään näitä mun täällä seurannut :) kutkuttava on juuri oikea ilmaus tähän tilanteeseen!
DeleteTulihan se sieltä! Nyt saa iloita ääneen joen poskella että saadaan mieluisa paluumuuttaja Turkuun!
ReplyDeleteEnsimmäinen etappi oli sanoa lähtöpäätös ääneen, ja kun sen laittaa vielä mustana valkoiselle - niin hommassa on jo tekemisen meininki:) pian ollaan totta tosiaan siellä joenposkessa, hei!
DeleteOnnea:D voin kuvitella, että olette innoissanne! Meidän paluumuutosta nyt aikalailla vuosi. Nyt vaan kamera laulamaan ja muistoja talteen. Tervetuloa kotiin. Odotan kuvia ja tunnelmia Turun kodista :D
ReplyDeleteJa arvaas vaan miten seurailun teidän suurta muuttoa, kun oma oli vasta ajatusasteella! Nyt hihat käärittyinä tuumasta toimeen, eihän tässä muu auta:)... Mutta mukavia juttuja on edessä, tonnitolkulla. Huh.
DeleteSamoissa tunnelmissa! Eiköhän se elämä kanna räntäsateessakin!
ReplyDeleteMitä, mitä, nyt tulen saman tien lukemaan viimeisimmät uutiset teidänkin puolelta. Suurta muutosta, I guess:)?. Great!! Räntä sinne tai tänne, eiköhän me pärjätä:)
DeleteLapsille on siis lennot varattu 29.6 ja me miehen kanssa lähdetään autolla 1.7. Kotka kutsuu ja viime kesänähän me ostettiin extemporeostoksena sieltä talo meren äärestä. Joten mikäs meillä paluumuuttajilla, kunhan vaan löydetään töitä! Niin, ja kamala Turkki-hamstraus menossa, sillä minulla on pitkä "tahdon ostaa ennen lähtöä"- lista. Joku viisaampi olisi aloittanut ostokset jo aikaisemmin, mutta katsotaan mitä viimetingassa kerkeää.
DeleteVoi että, miten mahtavaa, ihanaa! Onnea!
ReplyDeleteVaikka kävimme vain pikkaisen kääntymässä lomalla, niin kotiinpaluun tunne on mahtava, voin vain kuvitella teidän tuntemuksia! Ja onhan teillä pehmeä lasku, kun tulette heinäkuussa :-)
Pakkaamista ja tavaroiden roudaamista, kaikesta muusta puhumattakaan, huh, on teillä iso rumba edessä!
Tervetuloa vaan koto-Suomeen!!
Menin niin sekaisin, että en muistanut sanoa, kuinka mahtava tuo ovi?pöytä on kuvissa! Saatko sen mahtumaan muuttokuormaan :-)
DeleteKiitos Rouva. Kyllä Koti on Koti vaikka tervassa pyörittäisi. Päätöksen myötä on sielunperukoihin tullut rauha ja ihana tietoisuus, että meidän muksut saavat vihdoinkin palan suomalaisuutta ja sen maailman tärkeimmän olon & tiedon kuuluvansa jonnekin. Juuret!
DeleteSuurenmoiset onnittelut uusien tuulien johdosta ja lämpimästi tervetuloa Suomeen. Pistetäänkin sitten sellainen kikattelevien kurttunaamojen blogikerho pystyyn! ;)
ReplyDeleteEhdottomasti:) ja kaikille sitten jäsenkortit totta kai:)
DeleteVoi, tunnistan tunteen. Tervetuloa takaisin kotimaan kamaralle! Toivottavasti bloggaus jatkuu keltaisesta rintamamiestalosta.
ReplyDeleteIhana tunne, eikö? Ja eihän tämä bloggaus voi mihinkään kadota, itsekin odottelen, että mitä Se keltainen talo tuo tullessaan:)
DeleteUskon tuohon, että muutos on parempi kuin kunnon loma! Toivottavasti jatkat kuitenkin bloggaamista, oli nimi sitten mikä hyvänsä.
ReplyDeleteIsommat elämänmuutokset (etenkin lasten kanssa) vaativat kyllä rohkeutta, mutta kun hetki on oikea ja mieli mukana seuraa muutoksesta varmasti paljon hyvää. Tervetuloa!
Voi kiitos... Lapsethan totta kai mielessä aina ja tällä kertaa Se muutoksen kantava voima ja syy. Tuntuu hyvältä ja sisulla pärjää aina:)
DeleteNyt se haave sitten toteutuu! Valtava muuttorumba edessä, haluat tuoda varmaan koko Afrikan mukanasi!
ReplyDeleteOnnea muuttoon, varmaan mahtavat fiilikset! Tervetuloa Suomeen!
Kiitos kiitos, Afrikka muuttaa Suomeen totta tosiaan:)
DeleteTäällä meni myös vilunväreet kehossa ja pala juuttui kurkkuun, voi olla mahtava tunne, kun on saanut tehtyä päätöksen, jota on kaivannut! Tervetuloa Suomeen, ja nauttikaahan Afrikasta vielä koko rahan ja ajan edestä!
ReplyDeleteVoih kiitos, täällä ollaan ja nautitaan ihan täysillä, samalla kun vatsanpohjassa kutittelee kaikki uudet metkut ja jutut! Matka jatkukoon;)
DeleteOnnea Suuren Päätöksen tehtyänne, loppu onkin pelkkää pakkaamista ja purkamista :). Hauskaa päästä seurailemaan kuinka Turku afrikkalaistuukaan kertarytinällä...
ReplyDeleteMulla on vielä muutaman ylläriässä hihassa, joista lisää tuonnenpana. Mutta kyllä, Afrikka muuttaa Turkuun totta tosiaan;)
DeleteJotain ässiä osasin odotellakin :). Ehkä niiden myötä myös muilla on mahdollisuus saada palasia Afrikkaa koteihinsa..?
Deletewau! näitä Afrikan juttuja on ollut kiva lukea. jään mielenkiinnolla odottamaan muuttorumbaa, sillä meillä on se edessä tässä ja nyt.
ReplyDeletetorstaina tulee muuttofirma ja ensi viikolla muutamme Kiinaan , Shanghaihin. . Ikävä tulee, mutta kohti uutta ja tuntematonta....
terveiset Malesian helteestä! t. Sari
Sitä se on se maailmalla sukkulointi, uusia tuulia ja konttien neliöitä nuuskiessa menee tovi jos toinenkin;) Oikein valtavat tsempit teidän tuleviin mullistoksiin... Shanghai on aika hiukea kotikaupungiksi, aivan huikea. Se on hiukan kuin Marsiin muuttaisi;) Odotellaan tunnelmia sieltäkin suunnasta;)
DeleteHei Jaana! Nyt se on sitten julkistettu ja tavallaan todellisempaa. Iso päätös ja iso muutos teidän perheelle. Ja varmasti helpotus, kun päätös on vuosien pohdinnan jälkeen tehty. Ottakaa kaikki irti viimeisistä kuukausista viehättävässä Kenian kodissanne ja safareilla upeilla Afrikan savanneilla. Minulla on onnekseni tuoreessa muistissa uskomattomat ja unohtumattomat elämykset noissa kauniissa maisemissa ja isojen ja pienempienkin eläinten keskellä. Tervetuloa kesällä koti-Suomeen! Marja
ReplyDeleteKiitos Marja - meidän to-do-lista safarien osalta on vielä valtavan pitkä;) ja huomenna muuten mennään takaisin sinne Enkipain leiriin viettämään Vishalinin 40v synttäreitä;) Eli samoja tunnelmia nuuskitaan taas tulevat parit päivät;) Isot halit teille kaikille, ja meillä vielä juttua piisaa <3
DeleteTerveiset sinne Enkipaihin kaikille meistä hyvää huolta pitäneille! Unohtumaton paikka. Pitäkää hauskaa ja onnittelut synttärisankarille! Marja
DeletePS. Meidän leijonakuninkaan kanssa eilen "puhuttiin" swahilia eli sieltä tulee komeesti JAMBO!
Mahtavaa, jotain tällaista olen aavistellut ja nyt se kävi toteen, onnea!
ReplyDeleteTervetuloa takaisin Turkuun!
Kirsi
Niinpä, ei varmaan tullut tämä muuttoilmoitus ihan puskista;) vihdoinkin se on totta! Kiitos, tullaan ilolla takaisin Turkuun!
DeleteTervetuloa kotiin♥
ReplyDeleteAjattele miten ihanaa on, kun on neljä vuodenaikaa...valoisat kesäillat, värikäs suksy, luminen talvi (ainakin joskus) ja uuden kavun, alku kevät!
Se on juuri se neljä vuodenaikaa, mitä luksusta, mitä tuttua mukavuutta;) Kiitos tervetulotoivotuksista, niitä tarvitaan ja hymyssäsuin vastaanotetaan;) Isot terkut!
DeleteHuikean kokoinen päätös! Ensi kertaa kai kommentoin, vaikka muutaman vuoden (?) olen jo henki salpaantuneena nauttinut kuvista ja tarinoista. Erityiskiitos siitä, että olet sytyttänyt kiinnostuksen koko maanosaa kohtaan; lomareissut on viime aikoina tehty siihen suuntaan, eikä ainuttakaan Afrikka-uutista tule nykyään sivuutettua. Pysyttelen kyllä lukijakunnassa muuton jälkeenkin; terkkuja Lausannesta! tv: Ginger
ReplyDeleteNämä on kyllä ihan parhaita palautetta - jos minun pienet jutut saavat edes hiukan eteenpäin ilosanomaa satumaisesta Afrikasta, niin tämä blogi on hommansa tehnyt:) Tulevat kuukaudet takaavat afrikkalaisen yliannostuksen, sen verran muutaman safarit on buukattu, joten täältä piisaa... ennenkuin teemaksi tulee Aurajoen rannat ja muu kotoinen exotiikka! ;)
Deletevau, nostan hattua, rohkea ja iso päätös! Tervetuloa kotikulmille ja avaamaan taas uusi jakso elämänkirjastanne! Siihen asti nautimme kenian väreistä blogisi kautta!
ReplyDeleteKiitos, jes, päätös on iso, mutta tuntuu oikealta juuri nyt. Kyllä tässä vielä muutamat raivoitkut ja irvistykset saadaan aikaiseksi, mutta the bigger picture is perfect!
DeleteAaaa, ihanaa!! :) Lisää tästä aiheesta siis kohtapuoliin, onpa hyvä ajoitus visiitille! :)
ReplyDeleteNiinpä - loistavalla ajoituksella teidän reissu siis;) Aiheesta lisää ja paljon tuota pikaa;)
DeleteNo eipä tosiaan mitään ihan pieniä päätöksiä. Kuulostaa ihan superihanalta ja niin kivaa kuin kuulumisia onkin ollut Akaasian alta lukea, niin yhtä mieluusti seuraan niitä myös keltaiselta rintamamiestalolta.
ReplyDeleteTervetuloa takaisin tänne ehkä maailman parhaaseen kolkkaan :)
Piste. Näin on. Ja suunnaton kiitos tsempeistä;)
DeleteTätä olenkin ounastellut jo pitkään. Tervetuloa takaisin kotikunnaille! Nautin kirjoitustyylistäsi tavattomasti, toivottavasti jatkat bloggailua Suomessakin!
ReplyDelete-Eevuski
Kiitos Eevuski, kiitos! Ja blogi ei katoa minnekään, tiedä vaikka tästä vasta vielä vauhti kiihtyisikin;)
DeleteVoi mahdoton, täällä tuli kylmät väreet ja tippa silmään postausta lukiessa! Jokseenkin herkässä olotilassa...
ReplyDeleteIso muutos edessä ja varmasti vaatii paljon sekä ajatustyötä että sitä käytännön työtä. Nyt täytyykin sitten oikein ahmia (olen kyllä tehnyt niin tähänkin asti) näitä sun Kenia-postauksia ja imeä kaikki herkut muistiin. Toivottavasti jatkat bloggailua täällä koti-Suomessakin! :)
Herkkyyttä ilmassa siellä sun täällä;) tulevista ajoista on tulossa itkuntuhruiset, tiedän sen nyt jo;) tulevat safarit ja retket kuvataan ja raportoidaan ihan taatusti, joten täältä piisaa näillä aineksilla ennenkuin aloitellaan uusilla eväillä kotipuolessa;)
DeleteVallan kutkuttava uutinen! Päätöksen tekeminen on ollut varmaan vaikeaa, mutta nyt uteliain mielin uutta kohti!
ReplyDeleteUskon, että sukulaisesi ja ystäväsi täällä Turussa ovat asiasta enemmän kuin innoissaan!
Keltainen rintamamiestalo kuulostaa niiiin idylliseltä, jään odottelemaan postauksia omenapuiden katveesta :-)
Jepulis, matka jatkuu omppupuiden katveessa, mutta onneksi on vielä aikaa nauttia näistäkin maisemista. Kiva antaa muutokselle hiukan aikaa imeytyä kunnolla:)
DeleteSuuria muutoksia edessä. Onnea muuton valmisteluun! En osaa kuvitella miltä teistä tuntuu (meilläkin odotellaan muuttopäätöstä mutta kaikesta päätellen ollaan taas ja edelleen matkalla jonnekin uuteen ja vieraaseen) mutta arvaan, että erinomaisen hyvältä! Kiinnostavaa kuulla miten muuttovalmistelut etenee ja miltä elämä Suomessa maistuu. Toivottavasti blogi ei pääty muuttoon.
ReplyDeleteNiinpä, teillä muuttopuuhat on osana eloa myöskin, tosin muuttona muualle.. Ne on kaikki jänniä juttuja ja kaikki ajallaan, eikö? Isot terkut sinne ja täällä odotellaan tietoa teidän seuraavasta suunnasta:)
DeleteHerttinen sentään! Tervetuloa tuhannesti - vaikka turkulainen en olekaan;) Luulenpa, että te olette päätöstä aika hyvin haudutelleet, joten eiköhän se oikea tällä haavaa ole. Joskus on vaan elämässä aikoja, että on hyvä olla kotona. Ja tulla kotiin♥
ReplyDeleteHerttinen on kuule lipsahtanut meikäläiseltäkin muutaman kerran viime aikoina, ja tulee taatusti lipsahtelemaan monesti ennen heinäkuuta. Huh ja hei, mutta kotiin on Aina hyvä tulla. Aina.
DeleteTervetuloa kotiin! <3 Iso halaus Mirjolta
ReplyDeleteKiitos Mirjo. Isot takaisin paluupostina <3
DeleteTervetuloa Turkuun! Toivottelee Naantalissa asuva ikuinen turkulainen.
ReplyDeleteKotiinpaluu on ihanaa, mutta sen kääntöpuoli on kulttuurishokki. Kun asuimme ulkomailla, kaikki halusivat tavata meitä lomilla. Kun palasimme kotisuomeen, ihmiset olivat tottuneet elämään arkeaan ilman meitä. Sopeutuminen vaati töitä.
Niin se on, ja rantautumisessa on monta mutkaa vielä edessä - ja se arjen raadollisuus ihan taatusti myöskin vetää välillä maton jalkojen alta. Mutta luotan toisaalta siihen, että vaikka ollaan oltu poissaolevia niin hurjan pitkään, niin samalla siteet ja suhteet kotiin on tiukat ja lämpimät - joten eiköhän niillä päästä porskuttamaan ne alkumetrit ihan kunnialla;) Töitä se touhu vaatii, ihan totta...
DeleteAivan mahtavaa! Tervetuloa koko konkkaronkka kotikulmille, kaikki on lähellä Pappa, Siwa ja sukulaiset sekä ystävät! Nauttikaa nyt siellä viimeisistä kuukausista ja tsemppiä kaikille pakkaus- ja muuttopuuhiin! Terkuin ja halauksin Sanna
ReplyDeleteJes, Siwa on fanituslistan ihan kärkipäässä;) tai ennenkaikkea se Siwaan meneminen ja tuleminen ilman vahtia - mikä mieletön vapaus! Nyt me nautitaan ihan totta tosiaan, ja sitten koko konkkaronkka hyppää kotimaankoneeseen taskussa vain menolippu. Ah!
DeleteKuulostaa hyvältä :)
ReplyDeleteEikö? ;) ja tuntuu hyvältä myöskin!
DeleteOi oi oi, kotia kohti <3 Aikansa kutakin - vai miten se tämäkin sananlasku meneekään. Joka tapauksessa mahtavaa, että pystytte kuuntelemaan sydäntä ja uskallatte tehdä mullistavia muutoksia. Tsemppiä! :)
ReplyDeleteMullistuksia totta tosiaan ja sydänhän tässä on kipparin paikalla! Ja mulla on kyllä sellainen tutina, että onhan se paluumuutto jotenkin luonnikkaamman tuntuinen verrattuna niihin lähtöpuuhiin kotoa pois... eli täältä tullaan <3
DeleteTervetuloa Suomeen! Ehkä vihdoinkin voidaan päivittää kuulumisia livenä :) Missäspäin Turkua tuo keltainen talo tönöttää??
ReplyDeleteLivenä jes pliis! Ja torppa on kuule siinä ikioman kotitalon naapurissa - eli voisikohan sitä enemmän juurilleen edes palata;)
DeleteKotikulmille siis todellakin :)
DeleteTervetuloa Suomeen ! Mukava on ollut seurata afrikan "seikkailuakin" mutta kiva on päästä kurkistaan keltaiseen taloonkin ;) ehkä ..
ReplyDeleteKiitos! Ja meidän seikkailut jatkuu vielä tovin täälläkin pallonpuoliskolla ennekuin keltainen kotiarki ottaa vallan;) Ja sitten alkaa uusi kappale keltaisesta talosta;)
DeleteOnnea uusille tuulille! Blogihan voisi jatkaa vaikka "Kuusen alta" -nimisenä ;) ?
ReplyDeleteKiitos, ja uusia tuulia tarvitaan aina, eikö? Kuusen alla, koivun katveessa, katajassa, voih, pitää vaan valita se nasevin;)
DeleteOon kyllä niin intopiukassa, täpinöissä happy, ennenkaikkea onnellinen teidän puolesta! Multa heruu kyllä kaikenmoinen tuki ja apu, lastenkaitsemisesta (apua mitä kaitsemista ne isot enää tarvii<3) parhaisiin menovinkkeihin ;) Tekin autoitte mua sopeutumaan ja viihtymään niin nyt on meikäläisen vuoro! Niin suuresti odottelen teitä!!! -Inkkusysteri
ReplyDeleteOi, hui ja wau miten jännittäviä uutisia!!! Tervetuloa kotiin :)
ReplyDeleteJännittäviä aikoja elelette nyt tästä eteenpäin! Toivon teille kaikkea mahdollista hyvää! Toivottavasti saamme lukea edelleen sitten elämästä Suomessa paluumuuttajan silmin :).
ReplyDelete