Avokonttori


Takana täysi duunipäivä. Pistettiin byroo pystyyn pihalle ja siihen rinnalle työpaikkaruokalakin vielä. Ja bonuksena kuopus oppi kutomaan. 

Olen tässä viime viikkoina ja kuukausina pyörinyt monenmoisissa pikkutyöpajoissa ja slummiverstaissa, istunut ja turissut kutojien, punojien, seppien ja kaikenmaailman taitureiden kanssa. Olen kahlannut mudassa ja eksynyt kujille, kantanut kotiin prototyyppejä ja mallikappaleita, muokannut uusia, repinyt hiuksia, hihkunut innosta, itkenyt ilosta, heittelyt pyyhkeitä kehiin, ja ennenkaikkea miettinyt päätäni puhki. 

Olen yrittänyt hahmotella haavettani, tai hulluuttani. Olen ihan tosissani loihtimassa sellaista unelmabrändiä, jossa täkäläinen artisaanitaito ja tekemisenilo sointuisi pohjoisen kauneudennälkään ja värimaailmaan. Totaalinen lausehirviö, mutta olematon business-minäni on vakuuttunut konseptin sukseesta. Tai lieneekö intohimo. Ei tässä mitään miljoonia mietitä, vaan ennenkaikkea ajatuksena on rakennella siltoja Nairobin slummien ja Turun torien välille, tehdä reiluakin reilumpaa kauppaa, antaa takakujien taiteilijoille ja unohdetuille sankarittarille mahdollisuus elantoon ja samalla laittaa tätä läkähdyttävää kauneutta jakoon. 

Saas nähdä tuleeko tästä mitään, mutta hauskaa on ollut. 
Matka jatkuu, nyt tosin oman pedin kautta - huomenna kun on siis ihan virallinen työpäivä. 

Gnite. Oman kullan kuvia. 

Comments

  1. Minä uskon sinuun ja kaikkeen siihen kauneuteen mitä tänne voisi tuoda ja millä saisi paljon hyvää aikaan! Haluaisin niin itsekin olla mukana luomassa tuollaista tarinaa. Olen siis käytettävissä mikäli apukäsiä kaivataan. Blogissani on sinulle tunnustus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet ihana! Nämä on just sellaisia unelmakommentteja - kiitos! Tarinalle on jo juoni luotu, nyt vaan pitää täyttää ne lukuisat aukot;) Oikein ihanaa viikkoa!

      Delete
  2. P.S. Upea tuo kori (sinivalkoisin raidoin), joka näkyy koiran ja tytön takana.

    ReplyDelete
  3. Unelmabrändi. Ihana sana. Saiskos verkkokaupankin, kun ei tule tuolla Turussa kovin usein liikuttua? Kiitos... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi mitä ihanuuskommentteja. Jes, verkkokauppa totta kai! ;)

      Delete
  4. Replies
    1. <3 se on vaan se tuhat rautaa jne, kunnes taas vikisen ja valittelen täällä julkisesti jostain ;D

      Delete
  5. Mielenkiinnolla odotan!
    Ai että, nuo värikylläiset korit ja viileän vaaleat, molemmat sopii tänne Pohjolaankin.
    Olen tuonut monet korit kotiin, Nairobista, Kitalesta, Kapenguriasta ja Lokitaungista. Niin kauniita, yksivärisiä ja värikkäitä.
    Ihanaa viikon alkua sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mutta kun nämä korit täällä ovat niiiiin herkullisia, joka lähtöön, joka värinä tai ilman värejä. Ja naisten punomia, ihan parasta!

      Delete
  6. Mikä ihana väripläjäys kuvissasi onkaan!♥ Nuo värit,jos mitkään, piristävät täällä kaukana pohjolassa:)
    Ideasi on hieno. Teet upeaa työtä siellä kaukana lämmössä.

    Mukavia työpäiviä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Hanne, katsellaan miten käy ja jospa tästä jotain saisi ihan oikeasti aikaiseksi - mutta aika innoissani kyllä olen;)

      Delete
  7. Mikä auringonpaiste ja mikä tavoite! Tsemppiä ja onnistumista täältä pakkasesta <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tsempit otetaan ilolla vastaan;) Ja eikö se aurinko pilkistele jo sielläkin suunnassa, pakkasen lomassa siis;)

      Delete
  8. Mahtavaa! Pian linkkiä sellaiseen reiluun kauppaan! Tsemppiä <3

    ReplyDelete
  9. Hitsipilli! :D
    Hieno juttu! Ja verkkokauppa sitten kans....tulleepi muuten hintaa jos Turun toreilta pitää hakee (tais sitten joku siellä joutuu juoksutytöksi :0 )
    Ilon kautta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä tiedän jo kuka on se joku :)

      Delete
    2. Ja minähän juoksen, ilolla ja rivakastikin vielä;)

      Delete
  10. Kyllä sä onnistut ♥
    Taas kerran upea kuvasarja...
    Mukavaa uuden viikon alkua ja työpäivää :)

    ReplyDelete
  11. Ihan mahtavaa! Sun brändille on laskeutumispaikka ihan varmana niin Turussa kuin Turun ulkopuolellakin :)
    Ja sinä päivänä, kun täällä voi tehdä hommia tuommoisen byroon äärellä, mä vaihdan ammattia ihan välittömästi!
    Terkkuja täältä, pakkasta tällä hetkellä -22... hrrr..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Katsellaan, mutta kyllä se haaveilu on ihan älyttömän kivaa! Ja onneksi saitte kunnon talven vihdoinkin, eikö? Blogit pullollaan maailman kauneimpia pakkaskuvia, huoh. x

      Delete
  12. Ihana blogi sinulla... löysin tieni tänne ja heti kirjauduin lukijaksi.
    Todella kauniita kuvia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kun tulit piipahdukselle, olen jo ihan vakkari siellä teidän kulmilla kaupungin laidalla;)

      Delete
  13. Sä oo niin uskomaton, aina sata lasissa ja silti hymy huulilla :-)
    Muistathan tuoda mukanasi tuota positiivisuuspölyä tänne Turun suunnalle!

    En malta odottaa, mitä ihanuuksia tuotkaan tullessasi...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja välillä revitään tukkaa ja purraan seinään - sitähän se on;) Yleensä kuitenkin häntä pystyssä, ja huiskitaan sinne tänne;) Katsellaan miten tässä touhussa tällä kertaa käy. Hyvin, I hope! ;)

      Delete
  14. Huimaavaa! Mahtava idis!
    Mitä ihmeitä nuo pienet "väärinpäin olevat juurakot" ovat? Vaikka kuinka tihrustin ja kuvaa suurensin, niin en saanut selvää :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi hauskaa, kun huomasit ne;) Ne on sellaisia pikkuruisia apinanleipäpuu-hommeleita, banaanikuidusta... meidän Anja oli ostanut ne kavereilleen, niihin voi ripustella koruja ja sormuksia.. kokoja joka lähtöön. Hauskoja ovat;)

      Delete
    2. Tuon idiksenhän voisi ehkä toteuttaa myös täällä kotimaassa, pitääkin ruveta tonkimaan juuria :-)

      Delete
  15. Vanha egyptiläinen sananlasku: ilman toivoa ihminen menehtyy, ilman unelmia kansat katoavat. Huippuidis... jäämme odottamaan kehitystä, täällä ainaskin yksi asiakas! Energiaa, valoa, hyvää virtaa viikkoon!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos, ja paluupostina roppakaupalla valoa ja aurinkoa sinne suuntaan!

      Delete
  16. Siellä te vaan pidätte avokonttoria ulkona...täällä pakkasessa tarvotaan..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mutta kyllä ne aurinkoiset pakkapäivät on melkein maailman parhaita, eikö? Isot terkut!

      Delete
  17. Mietin ihan samaa kuin Rouva Kivitikka - mitä ovat nuo pienet puut? Ihanasti lämmittää noi sun kuvat täällä pakkasessa, onneksi sentään täälläkin paistaa aurinko! Halaukset!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kerroinkin jo Rouva T:lle, että ovat sellaisin miniatyyri-baobao-puita, joihin voi ripustella koruja ja muita killuttimia. Ovat ihan oikeasti kivoja! Happihypelkää ja nauttikaa, ihanaa aurinkoa siellä ja täällä. Halit!

      Delete
  18. Hei, heti ostaisin noita koreja, laukkuja ja mitä-lie-virityksiä :) joten postimyynti vaan pystyyn siellä Turkuses :) Tiina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Perfect! Näistä jos jostain nousee inspikset korkeuksiin! Jes!

      Delete
  19. Minä kyllä odotan täysillä niitä tuotteita - eikä mulla ole mitään sitä vastaan, jos mä joudun ne ihan Turusta asti hakemaan. Mutta noita värejä ja iloa tänne kaivataan!
    Ja sitten voidaan olkkariin sisustaa tuollainen kotikonttuuri ja kuvitella olevamme jossain lämpimässä. Ilmalämpöpumpun humina taustalla.
    Oikein hyvää viikkoa sinulle sinne, sinä tehotyttö!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lämpöpumpun huminassa, ihana! Terkut sinne, ja kiitos kun pysyt reissussa mukana, katsellaan katsellaan, täältä tullaan elämä;)

      Delete
  20. Loistoidea tuoda noita ihanuuksia meillekin! Onneksi sisko asuu Turussa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Fiksu sisko, Turku on maailman paras;) Isot terkut ja kiitos kommentista!

      Delete
  21. Hyvä idea! Mutta saisikohan niitä muuallekin päin Euroopassa kuin vain Suomeen:-) Tai tilailen niitä sitten Turun kautta.Jännityksellä odotan että mitä tulossa...-Anne

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja jokainen päivä on pullollaan innostusta tämän tiimoilta;) Katsellaan, katsellaan...

      Delete
  22. Aaah, ihanaa aurinkoa ja kesää kuvissasi! Paljon onnea ja tsemppia brandin rakentamiseen! Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saapa nähdä miten käy, mutta hauskaa on.. ja ei ainakaan tekemisen puutetta, trust me;) Ja täällähän näistä sitten ensimmäisenä toitotellaan joka tapauksessa;)

      Delete
  23. olen aika uusi lukijasi ja ihailen erilaista tapaasi kirjoittaa. Oletteko asuneet kauan siellä kaukana? entä oletteko palaamassa suomeen? onko miehesi myös siellä hommissa, jos saan kysyä niin mitä käytännössä teette. Luin vain jotain byroosta...
    Lisa Lauttasaaresta

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aina sykähdyttää, kun tänne löytyy uutta väkeä! Tervetuloa oikein olan takaa;) ja kivat kysymykset, joista voisin kirjoitella vaikka kokonaisen päivän tai kaksi. Nairobi on ollut kotina toistakymmentä vuotta, itse olen YK:lla kehitysapuhommissa ja mieheni duunit liippaa samaa siivua privaattipuolella. Paluumuutto on suurin haaveemme, ja sitä mietitään koko ajan, päät puhki;). Katsellaan, katsellaan, silläkin saralla;) Isot terkut!

      Delete
  24. Täältä ilmaantuu yksi ostaja lisää. Nykyään mietin aika tarkkaan mitä kotiini ostan (paremminkin virta on poispäin), mutta sinun suunnitelmassasi yhdistyy kauneus ja eettisyys niin hienosti, että voi hyvällä omalla tunnolla ostaa. Joten verkkopuotia pystyyn vain :)

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts