Best food is shared food
Löysä ja laiskanpullea sunnuntaiaamu alkoi
sateella ja jaffalla. Eilinen ilta venähti, niinpä, mutta tulipahan kupu ja
sielu ruokittua kerta heitolla. Loppuillan desibelit kuitattiin afromusiikin
levyraadilla ja taisi mukaan eksyä Taiskan kuuman kostea Mombasakin. Helmien
helmi. Aamukahden Hullujussi ja Bingo Bango Bongo oli aivan lyömätön.
Ukalapukala keihäs.
Pyhäaamun aktiviteetit kulminoitui pesukoneiden
täyttöön ja hiljaisena plääninä oli ruokkia meidän herrantertut eilisillä
jämillä, ja me isommat siinä samassa imussa, mahdollisimman vähäeleisesti. Sitten soi puhelin. Hento ja sievä naisen ääni
pienellä murteella kysäisi jos ollaan kotosalla kolmen korvissa - hän kun
haluaisi tuoda meille ruokaa. Eihän näin
ihania puhelinsoittoja tehdä enää tällä vuosituhannella! Soitetaan yllättäen,
tarjotaan pyytämättä ja jaetaan iloa ihan noin vain.
Soittajaksi paljastui meidän neiti ykkösen sielunsiskon äiti; pikaisesti tavattukin, kun ollaan tyttöjen
menoja koordinoitu. Mutta tämän äidin herkuista on kyllä kuultu senkin edestä, monesti
ja isosti. Anjan ruokabriiffejä on aina kuunneltu buurin kanssa vesi kielellä,
sillä kurdikeittiö on osa meidän yhteistä lovestooria. Buurikullan kanssahan tavattiin,
seottiin ja lyötiin hynttyyt yhteen Kurdistanin kukkuloilla monenmonituista
kuunkiertoa sitten - ja aina kun nostalgia vie meidät takaisin niihin maagisiin
hetkiin, niin ruoka hiipii juttuun mukaan. Pohjoisen Irakin kulinaria on
taivaallista. Ruoka on rehellistä ja konstailematonta, oman sadon tarjontaa ja
sesongin parhaita. Slow cooking, home
baking, dream making. Parhaana mausteena syvä rakkaus ruokaan ja sen
jakamiseen.
Kolmelta meille tuotiin taivas. Eikä mitään muuta
kuin meidän ehdotonta unelmaa - vermicelliriisiä ja lammaspapupataa. Katettiin
pöytä, otettiin posliinihopeat, ja eripari kristallit. Meidän perhe, sateinen
sunnuntai, lahja-ateria ja ilmapiirinä hiljainen kiitollisuus. Bonuksena
makumatka meidän lemmen ensimetreille.
Pieni ele, suuri taika. Uskaltaisiko sitä yrittää joskus samaa?
Supas. Kiitos. Shukran.
Olipa kiva ylläri. Ja nyt sitten jäi vaivaamaan, että mitä te siellä Kurdistanissa... Sunnuntaina vetää viimeisiään ja pyykkikonekkin saa taas levätä pari päivää. Ps. Ei tarvitse meille uteliaille kaikkea kertoa! Mukavaa viikkoa!
ReplyDeleteHui, taas on viikko melkeinvierähtänyt;). Ja aina saa kysellä, niin pitääkin - eli siis oltiin molemmat Pohjois-Irakissa YK:n kriisiapuhommissa. Itselläni Kurdistanissa vierähti melkein kolme vuotta, buurikulta tuli vuoden jälkijunassa, mutta siellä kukkuloilla ulkonaliikkumiskiellon pauloissa tavattiin. And the rest is history;)
DeleteNiin kaunis ele :)
ReplyDeleteTavattoman kaunis, kotoinen ja koskettavakin. x
DeleteNo voi! Tiedän tunteen. Ihana ele. Ehkä joskus pääset "maksamaan" takaisin vaikka tässä ei kyllä ollut se tarkoitus!
ReplyDeleteTuli niin kiva mieli, että päätin taatusti laittaa hyvän ja herkun kiertoon!
DeleteNo ilmankos oli tutunnakoista!
ReplyDeleteMieheni(juutalaiset)vanhemmat ovat syntyjaan irakilaisia ja anopin keittiossa nayttaa ja tuoksuu juuri talta ja paljon muilta herkuilta!
Nyt seuraavana missiona on ottaa ja oppia näitä taivaallisia reseptejä!
DeleteOlikin niin tutunnaköista ruokaa etta arvelin olevan taalta jostain kulmilta, tuo lammaspapupata on mieheni bravuuri joten sita pitaakin alkaa pyytelemaan iltaruuaksi, nam!
ReplyDeleteJa nämä keittiön herkut ovat kuitenkin niin kotoisen oloisia, juuri sellaisella oikealla vivahteella!
DeleteHyvän mielen ateriassanne taisi olla tärkeimpänä lisämausteena ruoan valmistajan siihen sirottelema lämpö. Hyvä palaa aina takaisin, Jaana, jossain muodossa ja sopivassa tilanteessa. Kun antaa, niin saa.
ReplyDeleteNina
Oli taas muistutus, että miten tavattoman hyvän mielen saa - ja toivottavasti mukava oli molemminpuolista. Mukavaa viikonloppua!
DeleteOlipas hieno lahja....kukahan meille soittaisi ja toisi aterian..:D On nuo kuvasi vaan aina niin kauniita!
ReplyDeleteKiitos ja kovasti kaunista viikonvaihdetta!
DeleteMinä olin ruoan perusteella jo varma, että turkkilaisesta tai kurdeista oli kyse:). Ja kuulisin myös mielelläni, että miksi piti mennä Kurdistaniin rakastumaan?
ReplyDeleteSitä seutua, kovasti kaunista ja ihanat herkut... ja sinne Kurdistanin kukkuloille jäi kyllä puoli sydäntä, niin huikean ihanaa seutua ja ihmisistä puhumattakaan. Luvattiin tuoda jonain päivänä meidän lapset näytille ja visiitille, ja sitä vielä odotellaan;)
DeleteIhana yllätys - tuli tosi hyvä fiilis tästä postauksesta! Kaikkea hyvää syksyysi Jaana et al!
ReplyDeleteKiitos Jutta, roppakaupalla sitä samaa xxx
DeleteVitsit kun kuulostaa hyvälle!!!
ReplyDeleteMä olen saaanut olla kunnian aikas kauan sitten kurdiperheen vauvan maailmaantulossa aputätinä :) ja musta tuli hänen ns. kummitäti :) herkkää oli juu :) ja saatiin perheenä paljon hyviä ruokahetkiä heidän kanssa...nyttemmin ovat muuttaneet helsinkiin...
nuot sun kuvat on aina yhtä ihania!!! värit ja tunnelma <3
mukavaa alkavaa viikkoa koko teidän sortinsakille!!
Ooh, lähestulkoon uskomattoman ihanaa!
ReplyDelete