Pitkä taival

 

Lauantai oli päivänä kirkas ja hieno. Lähdettiin matkalle. Heräteltiin hellästi lapset jo ennen aamunkajoa - uninutut vaihdettiin kahisevaan mustaan, tytöille koltut, pojille prässit. Eihän kokomusta lapsille sovi, muuttuvat silmissä kuin vakaviksi aikuisiksi, pienikokoisiksi isoiksi. Buurin takin pieluksissa välkkyi vielä edellisviikkoiset taikapölyt. Ei ollut puku pesulaan asti ehtinyt.

Vain tovi aiemmin oltiin juhlittu elämää edessä, nyt kokoonnuttiin toisaalle; yhdessä miettimään, hyvästelemään ja muistamaan elettyä elämää, pitkää taivalta, sen lempeää loppua. Molemmissa päivissä mukana seppeleitä, sanoja, rakkautta yli äyräiden.

Tulomatka taittui purppurataivaan alla, matkaseurana kurkiaurat ja iltavuorojen puimurit. Takapenkin tummat lapset nukahtivat yhteen suureen myttyyn, laihoja raajoja sikin sokin. Kotiportilla oli vastassa kuunsirppi, tuliaisina raskaat luomet, kuivat huulet ja poskipäiden surunorot.

Nuku hyvin, rakkain.