Sunday, 21 September 2014

puuhamaa


Yup, I did it. Viikko ja risat siihen meni. Jokainen kolli on auki ja tavarat leviteltynä ympäriämpäri. Keltainen rintsikka otti sovinnolla puolet, toinen mokoma on vielä autotallissa. Viime viikon hiippailin varmaan ärsytykseen asti lattiamiesten ympärillä ja perjantaina kolmelta vihdoinkin oli viimeinen lauta naputeltuna paikoilleen. Siltä istumalta raahasin - kirjaimellisesti - huonekalut olkkariin ja ripottelin rekvisiittaa sinne tänne. Eihän tämä ole missään nimessä se viimeinen ote tästä tilasta, mutta sain pahkasian seinälle ja sininen samettisohvakin mahtui mukaan, niin tästä on hyvä jatkaa. Tai aloittaa;)

On tullut pari kertaa kalakaveria ikävä, kun koputtelen koolausten paikkoja pora kourassa keittiön puolella;). Samalla käsittämätön määrä maailmaa matkannutta kippoa ja kulhoa hakee vielä vihoviimeistä lepopaikkaansa, lastenhuoneiden kaaokseen ei mahdu edes tonttu, pesukoneessa on kenialainen töpseli, kaasuliedestä uupuu kaasu ja terassin kurttuiset pakkauspaperit kaipaavat roskalavaa. Kylppäriin taas odotellaan vielä posliineja ja kaikki vaatteet ovat kasattuina saunan lauteille, aina vaan. Sellaista pullantouksusta ja skumpankuplista haaveilevaa elämän alkua siis täällä meillä. Suloista hela tiden. 

Ei olla vielä asetettu taloksi ei, mutta kovasti on jo taikaa ilmassa - missiona on saada koko koti kuntoon, kultsi kotiin ja koira kyytiin. Let´s say parissa viikossa. Mutta nyt petiin, meillä soi kellot aamuisin kakskyt yli kuusi. Huh ja hyvät yöt. xxx

Friday, 12 September 2014

I just got my life back...

... only to lose it again;)

Kontti ja sen 378 kollia tupsahti pihaan tiistaina. Siinä seisoi heti aamutuimaan puolenkorttelin mittainen keltainen rekka portin pielessä. Ehei rouva, eivät nämä tavarat autotalliin mahdu. Siitä alkoi sade, epätoivo ja riemu rinta rinnan. Siinä se elämä on, niissä sadoissa mytyissä, anonyymeissä ruskeissa pahvikolleissa, silmän kantamattomiin. Unelma poikineen. Ja olin luvannut löytää Elsalle klarinettinsa illaksi, jouluksi ehkä.

Noh, ensin täyttyi tuplatalli puolella konttia, ja toinen puolikas kannettiin suoraan olkkariin. Siihen olkkariin, jossa lattiatyöt alkavat maanantaina ja koko läänin pitäisi ammottaa tyhjyttään. Tässä on hiukan hämmennystä ilmassa, sillä olen onnistunut avaamaan lähes kaikki keittiöhilut, mutta niiden tarvitsemat vitriinit ja komerot on vielä täyteenahdetussa autotallissa. Jossain siellä perukoilla, I guess. Sama pätee peteihin, jotka on kaikki tuhannen osissa. Nekin pitäisi löytää ja askarrella kokonaisiksi ennenkuin päästään patjaostoksille. Unohdin pahus ottaa mitat purkuvaiheessa. Että sellaisia prinsessaprobleemoja täällä keltaisessa kodossa:). Kehräily on vienyt kuitenkin työvoiton ja vielä kun oppii käyttämään tiskikonetta, niin meillä kotona kaikki paremmin kuin hyvin.

Näistä maisemista on hankala napata estetiikan helmiä, mutta ainakin sellaista rehellista arjen kuvaa. Mukaanlukien tuo torkkukuva. Ei mikään lavastus, vaan ihan ehtaa itseään. Meidän tenavilla on karmea tapa joko kuvata - tai apua - videoida äiskän torkkuhetkiä. Sitä kun usein tujahtaa taju joko kännykkä tai kamera sylissä, niin loput sitten voikin arvata. Mutta ihan totuuden nimissä: tätä urakkaa on ajettu kellon ympäri. Ja tähän aikaan ensi viikolla on huusholli kunnossa ja veikkaan että taulutkin seinillä.
Olkkarin takaseinä huutelee jo sitä vihreää pahasikaluomusta;)

TGIF. Love to all. 

Saturday, 6 September 2014

The naked kitchen


Niinpä. Eihän keskeneräistä saisi näytellä herroille tai vieraille, mutta  jutun juuret on tässä odottelun hurmoksesssa jotenkuinkin niukat ja harvat. Ja kun on aikaakin käsillä, niin ryhdyin kuvailemaan keittiötä paljaana ja itseäni ihan vaatteet päällä. Sellaista halpaa huvia ja kyseenalaista palstan täytettä;)

Tämän keittiön filosofiana on pyhä yksinkertaisuus. Keittiössä on satsattu kolmeen ikivanhaan haaveeseen: keraamiseen altaaseen ikkunan edessä, kaasulieteen ja ruokakomeroon. Vesi juoksee jo valkoisella porsliinilla ikkunan edessä, kaasuja ja valoja vielä odotellaan. Tosin hiukan huolestuttaa ison veljen kikkailut ja saapa nähdä jos napsahtavat globaalit kaasuhanat kiinni, niin sitten elellään mikroeineksillä tämä talvi;). Ja keittiön todellinen arjenluksus on kuitenkin kunnon miehenmentävä ruokakomero, jonne voi kätkeä ne jauhopussit, makaroonit ja tonnikalat. Kipot ja kannut kelpuutellaan framille avohyllyille.

Takana on ikioma neljän päivän petsivahaurakka ja nyt kiiltää tammi. Vai lieneekö vahapetsi? Seinillä elfan metallitangot ja niistä roikkuu metritolkulla tammilevyä. Autotallista löytyi hiukea vanha verstaspöytä, johon laitoin kannen samasta tammesta, petsivahalla/vahapetsillä aina vaan. Pöydän laidat saavat vielä maalit, kunhan maltan.

Keittiön tyhjyys heittää häränpyllyt tiistaina. Silloin on ilmoitettu kontti saapuvaksi. Sitten hukutaankin mammonaan ihan kirjaimellisesti.

 Ja huomatkaa omenat, omista puista. Elämäni ensimmäiset. 

Monday, 1 September 2014

Taikasanat

Suuren muuton anatomia on raakaa työtä ja käytännön kimurantteja, aamusta iltaan;)... Miten vakuuttaa tenaville, että koulubussin päätepysäkki on itseasiassa Härkämäki eikä Hämähäkki, miten futismutsi nukkui treenien aikana niin sikeästi autossa että tarvittiin puolijoukkuetta ja valmentaja herättelyyn. Tai kun nippanappa selvisin tukehtumiselta siwan parkkipaikalla, kun ahmaisin ensimmäisen pantteripussini kertaheitolla.  Samalla Allun raudoista tipahti mutteri, ja kouluhuollon puhelinjonossa on jatkuvasti 17 soittajaa ennen omaani.  Pyykit on narulla toista viikkoa ja kenties homeessa, ja uutuutta hohkaavissa värisynkatuissa lenkkivaatteissa on vieläkin hintalaput.

Arjen romantiikkaa in deed. Samalla Nairobista satelee ihania örinä-soittoja, kun kavereille muistuu mieleen poissaolevat - ja sitten pistävät linjat kuumiksi iltamyöhään, kesken kokkareiden;).  Itse samanaikaisesti kotitalon pyykkituvassa. The chosen family in action, priceless!

Mutta sitten tuli myös postia, joka antoi hymyn huulille ja pisti sielun sykkyrään. Olivat porukalla askarrelleet mitä suloisimman muiston meille - sanapilvet! Ne sellaiset hyvänolon miellekartat, joihin kukin kavereista antoi sanan tai pari kuvailemaan a) meidän perhettä, b) mieskultaa, ja c) mua vielä viimeiseksi;).  Ja sitten wordcloud-sovellutuksen kautta kustakin sanasikermästä muodostuu pilvi, jossa sanojen koko määräytyy sen mukaan kuinka monta kertaa ne on mainittuna. Ah, mitä luettavaa. Rakkaustapetti! 

Totta tai ei, mutta siinäpä ovat;) - a, b ja c, juuri siinä järjestyksessä.