Wednesday, 23 September 2015

Pitkä taival

 
Lauantai oli päivänä kirkas ja hieno. Lähdettiin matkalle. Heräteltiin hellästi lapset jo ennen aamunkajoa - uninutut vaihdettiin kahisevaan mustaan, tytöille koltut, pojille prässit. Eihän kokomusta lapsille sovi, muuttuvat silmissä kuin vakaviksi aikuisiksi, pienikokoisiksi isoiksi. Buurin takin pieluksissa välkkyi vielä edellisviikkoiset taikapölyt. Ei ollut puku pesulaan asti ehtinyt.
Vain tovi aiemmin oltiin juhlittu elämää edessä, nyt kokoonnuttiin toisaalle; yhdessä miettimään, hyvästelemään ja muistamaan elettyä elämää, pitkää taivalta, sen lempeää loppua. Molemmissa päivissä mukana seppeleitä, sanoja, rakkautta yli äyräiden.
Tulomatka taittui purppurataivaan alla, matkaseurana kurkiaurat ja iltavuorojen puimurit. Takapenkin tummat lapset nukahtivat yhteen suureen myttyyn, laihoja raajoja sikin sokin. Kotiportilla oli vastassa kuunsirppi, tuliaisina raskaat luomet, kuivat huulet ja poskipäiden surunorot.
Nuku hyvin, rakkain.
 

Tuesday, 15 September 2015

Happily ever after

 

Intiaanikesä helmeili ylähuulella ja Campo Viejo ohuessa lasissa. Technicolor dreamcoat oli rohkeasti puettu ylle, raskaat rihkamat kaulalle ja baltsut jalkoihin.  Me tanssittiin viikonloppuna häitä; pitkällä kaavalla, satumaisella menyylla ja big bandin tahtiin. Kahden suuren suvun yhteenliitos, galaxin kaunein pariskunta, kavereineen, silmänkantamattomiin ja kokonaisen telakan täydeltä.
 
Sielu lepää nuorissa ja onnellisissa. Häissä hymyily ja myhäily on ehdottoman hyvää parisuhdeterapiaa - ei voi olla vaivihkaa valumatta sinne omiin onnen päiviin, niihin hetkiin kun luvattiin paljon, uskottiin lujasti ja haaveiltiin valtavasti. Nyt kun ollaan otettu melkein sukupolvellinen etumatkaa, tehty lapset ja matkat, talot ja velat, lähdetty, palattu ja yhdessä pitkään hengitelty, niin impromtu yhteinen silmänisku papin aamenen aikaan totally rocked my world;), aina vaan.
 
Ilta oli kuin morsian, syksyn kuulaus oli peruttu päiväksi, juhlaväki sai paistatella paahteessa, lehtosaaren lempeässä otteessa. Jutut ja tutut veivät niin mennessään, että kamerakaveri unohtui tyystin valkeiden liinojen helmojen alle. Muutama tuhru tuliaisina. Pikkuhiljaa pikkutakit joutivat tuolin selustoille ja kravatit kurttuina vaimojen käsilaukkuihin. Tanssin pyörteet, pieniä salaisuuksia ja loputtomia läpyjä. Lopputuoksinnoissa omat helyni rapisivat koko kirjossaan tanssiparketille ja loppuja keräiltiin vielä taksinkin lattialta, porukalla.
 
Hymyiltiin vielä aamullakin.
 
Onnea maailman ääriin asti.
 

Sunday, 6 September 2015

Best food is shared food

Löysä ja laiskanpullea sunnuntaiaamu alkoi sateella ja jaffalla. Eilinen ilta venähti, niinpä, mutta tulipahan kupu ja sielu ruokittua kerta heitolla. Loppuillan desibelit kuitattiin afromusiikin levyraadilla ja taisi mukaan eksyä Taiskan kuuman kostea Mombasakin. Helmien helmi. Aamukahden Hullujussi ja Bingo Bango Bongo oli aivan lyömätön. Ukalapukala keihäs.
Pyhäaamun aktiviteetit kulminoitui pesukoneiden täyttöön ja hiljaisena plääninä oli ruokkia meidän herrantertut eilisillä jämillä, ja me isommat siinä samassa imussa, mahdollisimman vähäeleisesti.  Sitten soi puhelin. Hento ja sievä naisen ääni pienellä murteella kysäisi jos ollaan kotosalla kolmen korvissa - hän kun haluaisi tuoda meille ruokaa.  Eihän näin ihania puhelinsoittoja tehdä enää tällä vuosituhannella! Soitetaan yllättäen, tarjotaan pyytämättä ja jaetaan iloa ihan noin vain.
Soittajaksi paljastui meidän neiti ykkösen sielunsiskon äiti; pikaisesti tavattukin, kun ollaan tyttöjen menoja koordinoitu. Mutta tämän äidin herkuista on kyllä kuultu senkin edestä, monesti ja isosti.  Anjan ruokabriiffejä  on aina kuunneltu buurin kanssa vesi kielellä, sillä kurdikeittiö on osa meidän yhteistä lovestooria. Buurikullan kanssahan tavattiin, seottiin ja lyötiin hynttyyt yhteen Kurdistanin kukkuloilla monenmonituista kuunkiertoa sitten - ja aina kun nostalgia vie meidät takaisin niihin maagisiin hetkiin, niin ruoka hiipii juttuun mukaan. Pohjoisen Irakin kulinaria on taivaallista. Ruoka on rehellistä ja konstailematonta, oman sadon tarjontaa ja sesongin parhaita.  Slow cooking, home baking, dream making. Parhaana mausteena syvä rakkaus ruokaan ja sen jakamiseen.
Kolmelta meille tuotiin taivas. Eikä mitään muuta kuin meidän ehdotonta unelmaa - vermicelliriisiä ja lammaspapupataa. Katettiin pöytä, otettiin posliinihopeat, ja eripari kristallit. Meidän perhe, sateinen sunnuntai, lahja-ateria ja ilmapiirinä hiljainen kiitollisuus. Bonuksena makumatka meidän lemmen ensimetreille.
Pieni ele, suuri taika. Uskaltaisiko sitä yrittää joskus samaa?
Supas. Kiitos. Shukran.

Saturday, 5 September 2015

Rannalla


Näillä kallioilla on eletty elämä -  hyvä sellainen ja meidän ensimmäinen suvi. Meillä on onni - tämä ranta on ystävä ja koti, ei uhka, ei reitti, vaan satama. Ranta, joka on meidän lasten riemu ja raiku, ei hauta. Näillä järkäleillä on torkuttu parhaat kesäkoomat, otettu aamusumpit meriusvassa, tainnutettu kaukokaipuuta horisonttiin haaveillen ja tanssittu kokon tahtiin yöttömässä yössä. Graniitti ja sen jäkälät ovat keikkuva pöytä ja heiluva pannun alus, niillä on istuttu kainaloissa, tuijoteltu tulen läpi, haettu yhteistä säveltä ja puitu syntejä syviä.  Parasta on keskipäivän aurinko, pikimusta hot dog  pään alla ja fat pacific ulapalla. Juu, viimeinen viisaus on käännöskoneen suoma vastine simpsakalle sanonnalle rasvatyyni. Saa kokeilla.
Viime viikonloppu oli kesänloppu. Viikossa on heittänyt pyllyt niin keli kuin mieli. Vain kuusi iltaa sitten syötiin juuri niillä kallioilla, juotiin kylmää valkeaa viiniä, tyttölauma kikatellen, saunottiin olan takaa ja sukellettiin Itämereen ilkosillaan. Yö nukuttiin aina vaan niillä samaisilla kallioilla, tähtivuoteen peiton alla, taivaan armoilla, elotulien hiilloksen hehkussa. Ilman huolta tai häivää.  Ja nyt - täällä ollaan kaupunkikeittiössä, vilttiin kietoutuneena, villasukat reisiin asti ja melkein teki mieli glögit keittää. Liekö meidän oma mikroilmasto, mutta täällä on vilu, viima ja tuoksuu syksy. Ja miten voi yht´äkkiä ranta tarkoittaa jotain niin muuta, maailman surullisinta ja sanatonta.
Syksy saa tulla. Lempeän kun saisi, sellaisen joka sallii grilli-iltoja pikkujouluun ja pitkän pöydän puun alla,  kynttilän kajon aamuin illoin, ilman hyrskynmyrskyjä. Jollei muuta, niin huomenna ainakin meillä on pitkä pöytä pihalla, kuuma grilli ja puolikas eteläistä mannerta puhumassa kielillä ja loihtimassa heimoruokia. Mamuja maailman ääristä, who else, why not & whatever the weather. Niinpä, se hyvä pieni maailma, yhteinen.  Meidän kaikki ja kaikkien. Meillä on asiat niin hemmetin hyvin, loppujen lopuksi, kuitenkin ja kaikesta huolimatta. Tässä ei puhuta mistään muusta kuin mahdollisuudesta rauhaan, rakkauteen ja tulevaisuuteen.  Ehkä voidaan heittää pieni korsi siihen yhteiseen kekoon. Ei saa luovuttaa, ikinä.
"… you have to understand, that no one puts their children in a boat unless the water is safer than the land."
~ Warsan Shire