Sunday, 6 September 2015

Best food is shared food

Löysä ja laiskanpullea sunnuntaiaamu alkoi sateella ja jaffalla. Eilinen ilta venähti, niinpä, mutta tulipahan kupu ja sielu ruokittua kerta heitolla. Loppuillan desibelit kuitattiin afromusiikin levyraadilla ja taisi mukaan eksyä Taiskan kuuman kostea Mombasakin. Helmien helmi. Aamukahden Hullujussi ja Bingo Bango Bongo oli aivan lyömätön. Ukalapukala keihäs.
Pyhäaamun aktiviteetit kulminoitui pesukoneiden täyttöön ja hiljaisena plääninä oli ruokkia meidän herrantertut eilisillä jämillä, ja me isommat siinä samassa imussa, mahdollisimman vähäeleisesti.  Sitten soi puhelin. Hento ja sievä naisen ääni pienellä murteella kysäisi jos ollaan kotosalla kolmen korvissa - hän kun haluaisi tuoda meille ruokaa.  Eihän näin ihania puhelinsoittoja tehdä enää tällä vuosituhannella! Soitetaan yllättäen, tarjotaan pyytämättä ja jaetaan iloa ihan noin vain.
Soittajaksi paljastui meidän neiti ykkösen sielunsiskon äiti; pikaisesti tavattukin, kun ollaan tyttöjen menoja koordinoitu. Mutta tämän äidin herkuista on kyllä kuultu senkin edestä, monesti ja isosti.  Anjan ruokabriiffejä  on aina kuunneltu buurin kanssa vesi kielellä, sillä kurdikeittiö on osa meidän yhteistä lovestooria. Buurikullan kanssahan tavattiin, seottiin ja lyötiin hynttyyt yhteen Kurdistanin kukkuloilla monenmonituista kuunkiertoa sitten - ja aina kun nostalgia vie meidät takaisin niihin maagisiin hetkiin, niin ruoka hiipii juttuun mukaan. Pohjoisen Irakin kulinaria on taivaallista. Ruoka on rehellistä ja konstailematonta, oman sadon tarjontaa ja sesongin parhaita.  Slow cooking, home baking, dream making. Parhaana mausteena syvä rakkaus ruokaan ja sen jakamiseen.
Kolmelta meille tuotiin taivas. Eikä mitään muuta kuin meidän ehdotonta unelmaa - vermicelliriisiä ja lammaspapupataa. Katettiin pöytä, otettiin posliinihopeat, ja eripari kristallit. Meidän perhe, sateinen sunnuntai, lahja-ateria ja ilmapiirinä hiljainen kiitollisuus. Bonuksena makumatka meidän lemmen ensimetreille.
Pieni ele, suuri taika. Uskaltaisiko sitä yrittää joskus samaa?
Supas. Kiitos. Shukran.

20 comments:

  1. Olipa kiva ylläri. Ja nyt sitten jäi vaivaamaan, että mitä te siellä Kurdistanissa... Sunnuntaina vetää viimeisiään ja pyykkikonekkin saa taas levätä pari päivää. Ps. Ei tarvitse meille uteliaille kaikkea kertoa! Mukavaa viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hui, taas on viikko melkeinvierähtänyt;). Ja aina saa kysellä, niin pitääkin - eli siis oltiin molemmat Pohjois-Irakissa YK:n kriisiapuhommissa. Itselläni Kurdistanissa vierähti melkein kolme vuotta, buurikulta tuli vuoden jälkijunassa, mutta siellä kukkuloilla ulkonaliikkumiskiellon pauloissa tavattiin. And the rest is history;)

      Delete
  2. Replies
    1. Tavattoman kaunis, kotoinen ja koskettavakin. x

      Delete
  3. No voi! Tiedän tunteen. Ihana ele. Ehkä joskus pääset "maksamaan" takaisin vaikka tässä ei kyllä ollut se tarkoitus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuli niin kiva mieli, että päätin taatusti laittaa hyvän ja herkun kiertoon!

      Delete
  4. No ilmankos oli tutunnakoista!
    Mieheni(juutalaiset)vanhemmat ovat syntyjaan irakilaisia ja anopin keittiossa nayttaa ja tuoksuu juuri talta ja paljon muilta herkuilta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt seuraavana missiona on ottaa ja oppia näitä taivaallisia reseptejä!

      Delete
  5. Olikin niin tutunnaköista ruokaa etta arvelin olevan taalta jostain kulmilta, tuo lammaspapupata on mieheni bravuuri joten sita pitaakin alkaa pyytelemaan iltaruuaksi, nam!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja nämä keittiön herkut ovat kuitenkin niin kotoisen oloisia, juuri sellaisella oikealla vivahteella!

      Delete
  6. Hyvän mielen ateriassanne taisi olla tärkeimpänä lisämausteena ruoan valmistajan siihen sirottelema lämpö. Hyvä palaa aina takaisin, Jaana, jossain muodossa ja sopivassa tilanteessa. Kun antaa, niin saa.
    Nina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli taas muistutus, että miten tavattoman hyvän mielen saa - ja toivottavasti mukava oli molemminpuolista. Mukavaa viikonloppua!

      Delete
  7. Olipas hieno lahja....kukahan meille soittaisi ja toisi aterian..:D On nuo kuvasi vaan aina niin kauniita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ja kovasti kaunista viikonvaihdetta!

      Delete
  8. Minä olin ruoan perusteella jo varma, että turkkilaisesta tai kurdeista oli kyse:). Ja kuulisin myös mielelläni, että miksi piti mennä Kurdistaniin rakastumaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitä seutua, kovasti kaunista ja ihanat herkut... ja sinne Kurdistanin kukkuloille jäi kyllä puoli sydäntä, niin huikean ihanaa seutua ja ihmisistä puhumattakaan. Luvattiin tuoda jonain päivänä meidän lapset näytille ja visiitille, ja sitä vielä odotellaan;)

      Delete
  9. Ihana yllätys - tuli tosi hyvä fiilis tästä postauksesta! Kaikkea hyvää syksyysi Jaana et al!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jutta, roppakaupalla sitä samaa xxx

      Delete
  10. Vitsit kun kuulostaa hyvälle!!!
    Mä olen saaanut olla kunnian aikas kauan sitten kurdiperheen vauvan maailmaantulossa aputätinä :) ja musta tuli hänen ns. kummitäti :) herkkää oli juu :) ja saatiin perheenä paljon hyviä ruokahetkiä heidän kanssa...nyttemmin ovat muuttaneet helsinkiin...
    nuot sun kuvat on aina yhtä ihania!!! värit ja tunnelma <3
    mukavaa alkavaa viikkoa koko teidän sortinsakille!!

    ReplyDelete
  11. Ooh, lähestulkoon uskomattoman ihanaa!

    ReplyDelete