Animal Planet

Ei ne muistikortin tuhat kuvaa ole kylliksi kertomaan safarin koko saldoa. Nappiin meni alusta loppuun – paitsi, että Sigma-Zuumi oli vetänyt sopimuksen irti ja huomasin vasta kotona suurimman osan kuvia olevan jotenkin kökköjä ja sotkuja. Se on pieni hätä se, pääasiana oli hengitellä lakeuksien tuulia, kyynelsilmissä ihailla sitä käsittämätöntä kauneutta, koskematonta avaruutta, olla ihan nokikkain onneksi-unisten urosleijonien kanssa, tuijotella heinikossa hiippailevia gepardeja, ja raivata tietä tuhatpäisten gnulaumojen läpi. 

Me nähtiin ihan melkein kaikki mitä savannilla saattaa, oli hyeenat ja bumbat, kaikki mahdolliset gazellit ja bambit, horisonttia miljoona kilometriä ja auringonlaskut kuin marsista. Oli naarasleijonat iltametsällä, apinalaumat dyykkaamassa meidän piknikin jämiä, ja totta kai huiket norsurouvat lapsineen, seeprat raitoineen ja pokkuroivia kirahviteinejä kolistelemassa kaulojaan. Joku kumma soidinmeno ehkä. Meidän pimut pitivät elukkalistaa takapenkillä numero 2, ja taisi vain uupua piileskelevä leopardi ja niin valittettavan harvinainen sarvikuono.

Joka reissulla on aina tarinansa, siis jonkin sortin haaveri. Tällä kertaa meidän pirssistä pimahti iskunvaimentimet puolessa välissä safaria. Tosin ei ihme, sillä off-road-höykytyksessä meiltä melkein irtosi munuaiset. Mutta mitäpä ei pikkuruisesta afrikkalaisesta kyläpahasesta löytyisi. No, munuaisia ei kysytty, mutta iskunvaimentaja löydettiin. Ja mekaanikko. Saatiin pelastettua myös pikkubussillinen venäläisiä turistirouvia, jotka olivat pulahtaneet akseleitaan myöden saviliejuun. Muuten oltiin kolmisen päivää autossa ja savanneilla ihan aamusta iltaan. Ajeltiin ja ihailtiin, naposteltiin luvattoman paljon herkkuja, puhuttiin taukoamatta ja nautittiin ne kokin askartelemat kenttälounaat hitaasti ja hartaasti. Autostahan ei saa, tai kannata, tulla ulos, joten saatiin kyllä viettää varsinaista laatuaikaa rintarinnan. Melkein kuin saunassa – kylki kyljessä ja kaikilla hiki;). Eli puitiin menneet ja tulevat, laulettiinkin hiukan ja oltiin enimmäkseen isosti iloisia. Mulla meni käämit vain paristi tenavien kanssa, ihan nopsaan vaan, kunnes taas törmättiin norsulaumaan ja oli parempi olla ihan hissunkissun. Juoma- ja pissatauot savanneilla oli tietysti must, mutta vain jos oli lyhyttä ruohoa ympärillä ja  iskä tarkastanut lähimaastot kiikareilla. No lions, go ahead and pee quickly.

Leiri oli  mukava, teltoissa hyttyshuntujen alla. Messiteltassa oli tietysti turisteja maailman joka kolkalta – ja safarien jälkipuinti kylmien juomien kanssa kuuluu kuvioihin;) Tosin, se suuri ja odoteltu gnuiden joenylitys jäi meiltä näkemättä. Vähän niinkuin veikkailinkin. Ajoitus ei meitä onnannut, muutama sata sarvipäätä oli kovasti jokeen aikomassa, mutta eivät uskaltaneet. Liian monta krokotiiliä ja liian monta puolimatkaan jäänyttä raatoa joenpenkoilla pistivät malttia matkaan. Nähtiin kyllä proluontokuvaajia ja televisioryhmiä sitten senkin edessä, oltiin kaikki samalla asialla. Ja kaikki yhtä haltioissamme Masai Marasta. Sellaista suurta savannisolidaarisuutta. 

Kotiin päästiin yhtenä kappaleena, pölyisinä ja onnellisina. Hyvä reissu ja mulla sormet syyhyää jo seuraavaa - saas nähdä saanko houkuteltua miehen moiseen jo ihan tuota pikaa. 

Tässä tämä. Kuvia tuli näytille ihan liikaa, I know, mutta olisi ollut lisääkin tarjolla. Hillitsin itseni onneksi;). Itse olen huokaillen lukenut teidän ihania kommenttejanne, ja todennut samalla että lucky me. Niin monesta syystä. 

Kiitos ja iloa iltaan jokaiseen.