Wednesday, 14 August 2013

Naisasiaa


Pysytään hetki vielä viikonlopun safaritunnelmissa, mutta katsellaanpa asioita hiukan toiselta vinkkeliltä. 
Jutellaan äideistä, siskoista, tyttäristä, naisista. Ja koruista. 

Joka reissulla tapaa myös savannien ja kylien naisia, totta kai. Joskus enemmän, toisinaan vähemmän, mutta naiset ovat aina vahvasti läsnä.  Siinä kun maaseudun miehet usein tutkiskelevat vieraita valkonaamoja kauempaa – paitsi mekaanikot;) - niin rouvat rohkenevat juttusille ja poikkeuksetta tupsahtavat auton viereen siristelemään silmiään ja myymään omatekoista tilpehööriä jos jonkinmoista. Vilkaisu takapenkin lapsilaumaan saa yleensä aikaiseksi ison ymmärtävän hymyn, puolin toisin.  Juuri niin kävi taas viikonloppuna. Siinä kun muu porukka hääräsi auton kimpussa, otin hetken masainaisten kanssa. Tuijoteltiin toisiamme, kikateltiin, juteltiin tolkuttomasti ilman yhteistä kieltä ja tehtiin kauppaa koruista, pidettiin kädestä. Kyllä kannatti. Ja pisti miettimään taas kerran.

Naisia ja äitejä, ihan kuin minä itse, mutta maailman kokoinen rako välissä. Meillä kaikilla on perheet, on puuhat, on ilot, onnet, vastuut ja vaikeudet. Samalla kun meikäläinen veuhkaa muka kiireessään byroon, kaupan ja kampaajan välillä ruuhkavuosissani, nämä naiset rakentavat ja huoltavat saviset kotinsa, lypsävät lehmät, laiduntavatkin, hoitavat lukuisat lapset ja vanhukset, keräävät polttopuut, kantavat vedet kilometrien takaa, pesevät, pyykkäävät, tekevät ruuat, jakavat miehensä kanssavaimojen kanssa, hyysäävät, palvelevat, ja pitävät pystyssä koko kylän sosiaalisen verkoston ja hyvinvoinnin.  Savannilla paahtavan auringon alla. Ensimmäisenä ylös, viimeisenä petiin, joka päivä. Tietenkin palkatta, masainaiset eivät omista mitään. Kaikki kuuluu miehelle; talo, karja ja maa.

Mutta: naiset saavat pitää ansionsa maidon myynnistä, ja saavat pitää pienet tulonsa korukaupasta. Vaikka tyttäriensä koulutukseen, siihen niin maailman kaikkein tärkeimpään. Ja mitä tavatonta taitoa ja kauneutta niissä koruissa onkaan. Detaljit, värit, mallit, kaikki ikivanhaa kulttuuriperimää. Käsintehty.

Mulla on jo jonkin aikaa kytenyt halu ja ajatus aloittaa jotain pientä, mutta mullistavaa. Kääriä hihat ja tehdä totista hyvää & kaunista naisten kesken.  Mahdollisuudet ovat rajattomat aksellilla fuusiodesign, kädentaidot ja reiluakin reilumpi kaupanteko. Pistetään kaunis kiertoon, sellaisella win-win-win-meiningillä. Kontaktit parissa masaiyhteisössä ovat jo kytemässä, ja syksyn mittaan olisi tarkoitus siirtyä tuumasta toimeen. 

This could be a start of something very special;)

Perästä kuuluu satavarmasti, wish me luck!



26 comments:

  1. Todella upeita koruja ja ihania värejä! Varmasti menisi kaupaksi ;)

    ReplyDelete
  2. Upeita koruja...olen valmis ostamaan...:)

    ReplyDelete
  3. Niin kaunista. Siispä odotellaan, mitä Akaasian alta kajahtaa :).

    ReplyDelete
  4. On vaan todettava että kaunista ja taidokasta ! Onnea suunnitelmillesi ! :)

    ReplyDelete
  5. Hieno homma, siispä odotellaan :D

    ReplyDelete
  6. Ihanan kauniita koruja ja miten pienistä helmistä tehtyjä! Ja taitavaa!
    Toivottavasti saat toimimaan sen, mitä suunnittelet :-)

    ReplyDelete
  7. Wish you luck! The very best.
    Mielestäni Outi on rakentanut hienon konseptin. Varmaan tunnetkin jo? www.mums.fi
    Naisissa on voima.

    ReplyDelete
  8. Mahtavaa! Onnea matkaan, taas niin tärkeän ja ison asian puolesta <3
    Ja nuo korut, ne ei kyllä ole pelkkiä koruja. Niissä kantaa mukanaan kokonaista maailmaa, monta tuhatta tarinaa...

    ReplyDelete
  9. Sydämellä ajateltu idea! Onnea matkaan - ja korut ovat todella kauniita - niinkuin Ellis mainitsi, eivät pelkkiä koruja♥

    ReplyDelete
  10. Olipas kauniisti kirjotettu! Miten voikaan maailmaan mahtua niin paljon erilaista, erilaisuutta, kaunista!
    Masait ovat kyllä upea heimo, jotenkin ylväitä! :)

    ReplyDelete
  11. Arvaan jo, mitä suunnittelet ja toivon sinulle onnea matkaan :)

    ReplyDelete
  12. Hieno kirjoitus ja miten värikylläiset kuvat. Miten monta tapaa onkaan täällä pallon päällä taivaltaa, äitinä ja naisena...

    ReplyDelete
  13. Voin vain yhtyä ylläolevien kommentteihin, upeita naisia ja käsitöitä. Kauniita kuvia ja värejä!
    Onnea sinulle suunnitelmiisi :)

    ReplyDelete
  14. Kuulolla ollaan projektisi suhteen. Tuollainen auttaminen on parasta.

    ReplyDelete
  15. Pysäyttävä, ajatuksia herättävä, suurella sydämellä kirjoitettu postaus <3.
    Maailma ympärilläsi on niin kovin erilainen verrattuna elämään täällä yltäkylläisyyden keskellä.
    Nuo korut ovat kerta kaikkiaan kauniita, kaikkine sateenkaaren väreineen.
    Onnea ja menestystä tulevaan projektiisi, ollaan hengessä mukana.

    ReplyDelete
  16. Ylväitä naisia ja todella hienoja koruja! Hengessä mukana ollaan täälläkin sun projektin suhteen!
    T. Kirsi

    ReplyDelete
  17. Tukea ja kannustusta myos taalta projektiin. Lupaudun ostamaan korun sitten kun niita on saatavilla! Ja vaikka tyttarillenikin omat.

    ReplyDelete
  18. Todella kauniita koruja ja kaunis ajatus. Toivotan paljon onnea ja menestystä projektiinne! Sitä niin toivoisi, että naisten asema paranisi. :) Ps. Afrikasta tuli mieleen... Katsoin ehkä noin pari vuotta sitten Espanjassa sellaista tosi-tv:tä kuin Perdidos en la tribu (vaikken muuten edes tosi-tv:stä välitä, mutta tämä oli poikkeus). Siinä muutama espanjalainen perhe matkusti eri puolille maailmaa ja sitten elivät yhden kuukauden ajan heimon parissa. Yksi heimo oli Afrikasta! En muista mikä heimo oli kyseessä, mutta oli todella mielenkiintoista nähdä miten länsimaalaiset hyviin oloihin tottuneet joutuvat keskelle erämaata, keskelle ei mitään, keskelle heimon elämää. :) Ja sitten tuli toinen kausi, jossa muutama näistä heimojen jäsenistä pääsi Espanjaan, keskelle kaupunkia. :)Se oli mielenkiintoista! Vivi Vinna

    ReplyDelete
  19. Best of luck. Stunning post live the jewellry the colours and of course the wonderful women

    ReplyDelete
  20. Jess, tästä tykkään!!! Onnea suunnitelmiin.

    ReplyDelete
  21. Mielenkiintoista, jään innolla odottamaan! Ihmisellä pitää aina olla jokin pieni tai suurempi suunnitelma vireillä. Parasta se on juurikin silloin, jos suunnitelma kohdistuu johonkin auttamiseen. Kuten lapseni tässä eräänä päivänä sanoi, että eikö jokainen ihminen maailmassa, jolla on asiat hyvin, voisi auttaa ainakin yhtä ihmistä, kenellä ei ole asiat yhtä hyvin. Puhtia suunitelmallesi ;-)

    ReplyDelete
  22. Oletko seurannut Minen tarinaa Turkista? Hän tukee pientä köyhää kylää jossakin päin Eurooppaa ja tilasin häneltä kaksi kaunista käsikorua. Niin uniikkeja ja nättejä, että kysymyksiä tulvii kun kuljen ne ranteissani :) Tuntuu mukavalta auttaa ja iloita pienistä teoista. T. Angelina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pistä ihmeessä tuulemaan ja toteuta unelma, joka varmasti menestyy. Blogisi on niin ihana ja värikylläinen ja elämää täynnä, että tulen aina hyvälle tuulelle sitä lukiessani. Halit! Anne-Maria

      Delete