Tuesday, 27 August 2013

Kello puoli seitsemän


Ensin ne tärkeimmät: viime postin kommenttivirta sai mielen nöyräksi ja nahan kananlihalle. Se oli oma pieni oodini kanssaihmiselle, ja sain vastineeksi ison vyöryn ja kauniin kaiun hyvänkierrättämisestä. Ja uskoakseni muutama nipullinen reilunkaupan ruusuja löysi tiensä mukaviin koteihin. Taas nähtiin, että pienelläkin pääsee pitkälle. Kiitos. 

Nonni, kun siitä arjesta on olen niin kovasti paukutellut ja pauhannut viime aikoina, niin let us walk the talk.
Pysytään asiauskollisina ja pistetään framille meidän perheen normi-tavallinen-rutiini-arki-ilta. Ei mitään yllätyksiä tai suurta estetiikkaa. H-hetkenä illallinen, mikäs muu. Ruoka on valmis ja pöytä katettuna kello puoli seiskalta, joka ilta, poikkeuksetta. Keittiön pöytä ja koko sakki sen ympärillä. Ilman mitään krumeluureja tai kommervenkkejä. Tai alkupaloja tai jälkkäreitä.

Iskän paikka on pöydän toisessa päässä, minä toisessa, ja joka tenavalla & siskolla on oma paikkansa. Meidän isojen hiljainen haave olisi päästä duunista kotiin illalliseen mennessä, joskus onnistuu, joskus ei. Yleensä sumplitaan, että toisella ainakin olisi tuuri. Tänään oli mun vuoro nauttia siitä parhaasta illallisseurasta, miestä odottaa sitten tyhjä keittiö ja kylmä ruoka - jos jotain on vielä jäljellä.

Vaikka meidän huushollin jatkuvana taustahälynä on uutiset jostain tuutista, niin kanavat ovat visusti kiinni kun ruokailu alkaa. Pestään kädet, tuoleilla ei keikuta ja sitten vasta aloitetaan, kun kaikilla on ruoka lautasella. Kokeillaan olla muutenkin jotenkuten fiksusti, jutellaan päivän ilot ja olot, suunnitellaan tulevat ja pohditaan joutavia. Edes se yksi yhteinen hetki per päivä. Jokainen korjaa lautasensa, siivoaa jälkensä, ja muksut kattavat tiskit - käsin, kyllä. Ja ilman kunnon kiitosta kukaan ei kyökistä poistu. Kiitoksen kohde on tietysti meidän Kati-kokki.

Katilla on vapaat kädet suunnitella ja valmistella ruuat viikon jokaiselle arki-illalle. Repertuaari on laaja, makaroonilaatikosta thai-curryyn, oma suosikkini on siskonmakkarasoppa ja kotitekoiset rieskat. Huoh. Tänään meitä odotti kuitenkin lasten ehdoton pop... possunkyljykset ugalilla, pinaattimuhennosta ja vihannekset kylminä ja kuumina. Ugali on paikallinen maissipuuromössö, joka ajaa riisin virkaa ja kuuluu syödä käsin. Rehellistä perusruokaa. Mutkatonta. Ja saa askerralla ohessa;)

Sellainen kurkistus tänne, mutkatonta in deed;).

Nyt zuumataan takaisin uutisiin ja kyllä ottaa Syyria sydämestä.

Iltahetkiä toivotellen. Pax.

33 comments:

  1. Arkea parhaimmillaan! Joskaan tuosta kodinhengettärestä olen kade, voisin tehdä "vaikka mitä", kunhan minun ei tarvitsisi keksiä joka päivä ruokaa ja tietty valmistaa sitä...
    Edellistä postausta en ehtinyt kommentoimaan, mutta näin jälkijunassa sanon, että onpa upeaa,kun huolehditte lähimmäisestä! Ja sivuseikkana tietty se, että kukkasesi on aina huippu-upeat, terveiset Yrjölle :-D

    ReplyDelete
  2. Piti vielä lisätä, että hauskaa, kun postailemme useasti yhtä aikaa, telepatiaa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! Telepatioaa - tai vihdoinkin se iltahetki, jonka saa viettää ihan niin kuin huvittaa - muu talo on jo hiljentynyt ainakin täällä päässä;)

      Delete
  3. Aah, tulee mieleen omat Aasian ajat ja kotihengettäret, aika mukavaa...päivän tärkein hetki yhdessäololle, siihen ei kiemuroita tarvita...
    Edellinen päivityksesi oli kyllä ihana!! Kukat olivat kauniita ja hiuksesi, wow, ottaisin ne vaikka heti itselleni ja mukavaa, että kukkakauppiaskin on saatu ns. jaloilleen (ihana teko). :-))
    xx

    ReplyDelete
  4. Löysin tässä kesän mittaan blogiisi Pastellimajan kommenttien kautta. Blogin nimi Live at N-town herätti kiinnostukseni, mitähän nimen takana piilee. Olen silloin tällöin käynyt "salaa" kurkkimassa, millaista arki on siellä eteläisellä pallonpuoliskolla. Itsellenihän Afrikan manner on käymätön paikka. Luettuani tämän postauksen ja maininnat Yrjöstä sai minut lukemaan edellisenkin jutun ja kommentoimaan ekan kerran. Sinä ja kaikki te, jotka kierrätitte hattua, olette kyllä tehneet kallisarvoista työtä. Teillä kaikilla on sydän paikallaan! Ja Yrjö on oikea Onnenpekka, kun hänen tielleen on siunaantunut niin paljon oikeita enkeleitä!!!!!!!

    Terveisin Pastellimajan Hannan Ritva-äiti Enosta

    Ps. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaista työtä sinä ja miehesi teette siellä Nairobissa
    Pss. Ja kuinka kauan olette niissä maisemissa olleet

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olipa kiva kommentti - ja kiva kun tulit piipahtamaan;). Täällä ollaan Nairobissa ja vuosia päiväntajaalla on jo toista kymmentä. Olen YK:n kehitys- ja kriisinhallintahommissa, alunperin arkkitehti Turusta. Tosin näinä päivinä aika kuluu byroon puolella, sillä neljän lapsen kanssa ei ihan kenttähommissa voi pyöriä. Mies on etelä-afrikasta, ja alunperin samoissa hommissa - tavattiin muutama vuosi sitten Irakin kukkuloilla jälleenrakennushommissa. Sieltä sitten taänne päiväntasaajalle. Nyt täällä oikein onnellisina, mutta kyllä meillä on kutkuttava koti-ikävä takaisin Turun suuntaan. Saapa nähdä, tulevia paluumuuttajia ollaan ehkä;). Mukavaa viikonloppua!

      Delete
  5. Mukava kurkistus arki-iltaan teillä siellä. Yhteinen ruokahetki on tärkeä. Siitä pidetään kiinni myös täällä :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi edes se yksi päivittäinen kimppahetki - ilman telkkaria;)

      Delete
  6. Replies
    1. Voi kiitos - arkeahan se elo suurimmaksi osaksi onneksi on. Ja arki on ihan sieltä parhaasta päästä;)

      Delete
  7. Nuo yhteiset hetket ovat niin tärkeitä... ihana arkinen postaus! :)
    Mukavaa viikon jatkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja onneksi on se viikko jo melkein pulkassa! Viikonloppuna voikin sitten laittaa arjen lyttyyn ja vaikka hiukan juhlia;)

      Delete
  8. Kodikas keittiö ja kodikas yhteinen hetki♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Omasta mielestä keittiönpöytä on yksi huushollin parhaista paikoista. Siinä on pistetty maailmaa paremmaksi ja pohdittu monta mutkaa suoraksi!

      Delete
  9. Niin parhautta arjessa nuo yhteiset dinnerit!

    Pakko kysyä: Oletkos sä lähtenyt aikoinasi rekka-autolla maailmalle kun äyttää niin kotimaiselta rouvan kattaus :) Sullahan on siellä enemmän Arabiaa kun Hämeenkadun tehtaanmyymälässä!

    Rouvan skandinaavisuus huokuu keittiössä vahvasti :)

    Hugs !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi voi, kontin kanssa tänne on tultu. On mukana häälähjat, kapiot ja Turkulaisia kirppislöytöjä vuosien varrelta, täällä kaikki. Ihan kaikki;)

      Delete
  10. Huomasinpa ensimmäistä kertaa, että olette raahanneet Suomesta samat lautaset kuin mitä minäkin. Ei ole Arabian voittanutta, vaikka eräs ystäväni juuri ennen ulkomaille muuttoa vaihtoikin Teemansa Taikaan valittaen, että Teemassa aterimien varret lipsahtavat liian helposti lautaselle... kukkua sanon minä. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kukkua sanon minä myös;) Kyllä Arabian kilut ja kalut on niitä kauneimpia, ja Teema niistä ihan kukka. Häälahjoja, kaikki rakkaita!

      Delete
  11. Rouva Kivitikka jo kirjoitti kaiken sen, mitä olisin itsekin kirjoittanut. Joten en nyt lähde kopioimaan, kun meni ajatukset niin yksiin tällä(kin) kertaa :)

    ReplyDelete
  12. Mie ihmettelin ihan samaa kuin Pikkutalon Sanna :0
    Sulla on ollut kunnon muuttokuorma sinnepäin :) - tuskin sä niitä kippo kerrallaan...

    Ihanaa tuo, että päivällisajasta pidetään kiinni, se alkaa olla monissa perheissä harvinaista herkkua nykyisin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sannalle liruttelikin jo, että siis kuorman kanssahan tänne on tultu silloin muutama vuosi sitten. Ja siis joka kippo ja kulho muutti mukana. Onneksi, näistähän on koti tehty... siis ainakin meidän huusholli;)

      Delete
  13. Ihan kuin meidän keittiössä silloin kun lapset oli koululaisia ja meillä oli ihana HILMA kotiapulaisena! Valkoiset kaapistot, ja uuni taustalla ja Arabian lautaset, nekin samaa! No, meidän pöytä ja tuolit oli puunvärisiä, teillä valkoisia, siinä yksi ero. Ja kun olin maksanut Hilman palkan ja työnanatjamaksut koko palkkani oli mennyt, miehen palkalla sitten muu eläminen. Siinä taitaa olla toinen ero sikäläiseen meininkiin.
    VE

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oikeassa olet - eihän tälläisiin kotihengetärluksuksiin olisi varaa missään muualla kuin täällä! Ja nykyäänhän muksut ovat jo sen verran isoja, ettei varsinaista lastenhoitoa enää tarvittaisi... mutta meidän ihana naiset ovat lapset kasvattaneet ja huushollin hoitaneet jo pitkään, eli ovat melkein perhettä - ja meillä pysyvät. Hyvä diili kaikille;)

      Delete
  14. Teilla on niin ihanaa, etta naiden sun juttujen jalkeen rima kirjoittaa omasta asjesta naapurissa on tosi korkealla. Varsinkin, kun meilla on tosi epahohdokasta - mies vetaa ruokansa seisaaltaan tai tv:n aaressa heti toista tullessaan, lapset poydan aaressa normiaikaan nannyn kanssa ja mina sitten joskus illalla jotain kylmia jamia....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä tästä on usein hohdot kaukana;) varsinkin, kun tulee iltämyöhään duunista, tyhjä keittiö, kylmät jämät, myksut nukkumassa... ja ihan rikkipoikki. Että sellaista sitäsamaa myös täällä, ihan normisti;) Siltikin on kiva pitää rutiineista kiinni juuri lastenkin vuoksi;)

      Delete
  15. Näiden kuvien myötä taas se totuus tulee: arki ja tavallinen, ihana, yhteinen oleminen on ihanaa... parasta!
    Kukka-Yrjön tarina oli liikuttava!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yhteinen aikahan on kultaakin kalliinpaa - vaikkakin sitä saa usein hakemalla hakea, mutta on joka hetken väärtti! Mukavaa viikonloppua sinne!

      Delete
  16. Kivaa että pidät yhteisistä ruokailuista huolen. Täällä Suomessa se meinaa lipsua, tullaan kotiin kuka milloinkin ja tv pauhaa koko ajan...
    Mä en tottunut koskaan tuohon ugaliin. Onko pinaattimuhennos samaa kuin sukumawiik?
    Tunnelmallista viikonloppua sinne Teeman kera!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jup, pinaatti on just se sukuma;) Enkä itsekkään ole mikään iso ugalin ystävä, mutta lapset ovat siihen tottuneet vauvasta asti - joten ugali rocks! Oikein mukavaa viikonloppua myös sinne!

      Delete
    2. Haha, meilla myos esikoinen vetaa mielummin poshoa (siis ugalia) kuin esim. makaroonilaatikkoa... Sen suurta herkkua on myos paikaliset (ehka teillakin?) ruuat cassava&beans, matoke&g-nut sauce etc. Ma en oikein jaksa syoda noista mitaan...

      Delete
  17. Piti kömpiä tänne vielä uudestaan, kun tuli mieleen maissiparsakaalikeittoa keitellessä, että kuinkahan se ugali oikein syntyisi? En rupea kuikuilemaan ohjetta mistään, koska sellaisella reseptilla kannattaa tehdä, jolla lapsetkin syö.

    ReplyDelete