Sunday, 4 August 2013

Sunday Blues


Siinä se sitten oli. Se loma. Viisi viikkoa ihan parasta, ja tähän astisen elämäni pisin ikinä. Tähänhän voisi melkein tottua;). 

No mutta toisaalta, arjen myötä saatiin tänään koko kerho kokoon saman pöydän ääreen vihdoinkin - suomisisko saapui jo pari päivää sitten, ja vanhin poika palautui eilen kesänvietosta Etelä-Afrikasta. Ympäri mennään, yhteen tullaan. Eikä tässä mitään sen suurenpaa pahoinvointia ole huomisesta duunistakaan, sainhan hiukan alkumakua jo menneellä viikolla. Ja kyllähän se arki on koko elon selkäranka, eikö?

Hiukan oikein nauratti, kun hoksasin kaikki nämä meikäläisen kakkukuvat täällä blogin puolella. En ole siis missään mielessä mikään leipuri, mutta jokaisesta jokseenkin onnistuneesta väsäilystä otetaan totta kai kuvat ja pistetään julkiseen jakeluun. Tänään aamusta tuijottelin nippanappa happamaksi käyvää mustikkahilloa, josta piti jotain saada aikaiseksi. Blueberry Cheesecake of course! Improvisoitu alusta loppuun. Kelpo tuli, ja samalla huima ikävä niitä marjapensaita siellä kotisaaren kupeessa. Huoh. 

Eli tässä tämä, hyvä loma, hyvä arki. Näillä on kivä jatkaa. Toivottelen tässä samalla uudet lukijat sydämellisesti tervetulleiksi tänne kirjavaan hulinaan - ja kiittelen isosti kaikkia teitä, jotka olette kyydissä jaksaneet pysytellä. 

Nyt ryhdyn oikomaan viime viikojen rytmihäiriötä nukkumisieni osalta, ja hiippailemaan pikkuhiljaa kohti iltauutisia ja sieltä sitten suoraan uniin. 

Hyvää iltaa ja yötä ystävät. 

20 comments:

  1. Työniloa!
    Mulla sama viikon päästä, eli viides ja viimeinen lomaviikko lähtee ...

    ReplyDelete
  2. Jos ei olisi arkea ja aherrusta, niin lomakaan ei maistuisi lomalta. Siispä työniloa ja jaksamista seuraavan loman odotteluun! :)

    ReplyDelete
  3. Voi miten ihania kuvia ja tunnelmia! Loma loppui täälläkin ja hieman ahdisti tuo arki, mutta sait postauksesi myötä sen tuntumaan hieman paremmalta. Kiitos ja hyvää alkavaa viikkoa!

    ReplyDelete
  4. Hih, miulla loma on vasta edessäpäin! :) Mutta kyllähän se niin on, että ilman työtä loma ei tosiaankaan tuntuisi lomalta. Nyt kun on ollut töissä, niin se tuntuu ansaitulta ja voi hyvillä mielin vain olla. Lomaa odotellessa... Työniloa! :)Vivi Vinna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Fiksu ihminen, kun ottaa lomat vasta silloin kun muut jo palailevat;) Ja kiva, kun piipahdit ja jätit kommentin! Vastavierailulle ollaan tulossa ihan juuri nyt!

      Delete
  5. Leppoisaa alkua työviikolle - itselläni alkaa se viides lomaviikko just. Ja totta kirjoittelet - arki rytmittää eloa. Tuon piirakan saisin popsaistua aika vikkelään parempiin suihin - onneksi ei ole ulottuvilla;)

    ReplyDelete
  6. Ihan on kuin huippuravintolan lautaselta tuo sun juustokakkua! Yrtinlehdetkin kauniisti aseteltuna : )
    Just niin, arkea se suurin osa elämää on ja hyvä niin. Sitä kaipaan itsekin jo kovasti näin kesän
    loppupuolella. Viikon päästä täälläkin alkaa jo lasten koulu ja sitten mennään taas tukka putkella aamuisin ; )

    ReplyDelete
  7. Blogeissa saa luoda itsestään ihan juuri sellaisen kuvan, kun haluaa. Minä olin varma, että olet oikea jauhopeukalo ja pullantuoksuinen äiti:D.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, ja nyt vielä sen pullantuoksut lisäksi loihdin itsestäni kutojaihmeen;) Voi, voi, miten toista se realiteetti joskun onkaan;)

      Delete
  8. loma on loppu täälläkin, eikä yhtään harmita töihinkään meno.
    Ihania kuvia sinulla on aina täällä blogissasi ja nuo värit <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joskus oikein toivoo hiukan hillitympää palettia, mutta täällä suunnalla ei vain taida oikein onnistua... kun on värejä, niin on värejä. Kiitos kommentista, ihana!

      Delete
  9. Kaunis blogi sinulla - sitä kun ei ole koskaan elämässä liikaa, niin taidanpa hypätä lukijaksi :) Ja samat on olleet lomaltapaluutunnelmat täälläkin. Arjesta on hyvä osata nauttia myös!

    Terveiset Pilviltä, Villa Idurista

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Pilvi, ja itse tykkään Villa Idurista kovastikin! Tervetuloa tännekin!

      Delete
  10. Sinun blogisi teki minuun niin suuren vaikutuksen, että kirjoitin siitä omaan blogiini esittelyn ja lainasin myös postaukseen kuviasi :) Voit käydä kurkkaamassa postausta osoitteesta ihmeidentekijat.blogspot.fi. Kivaa työviikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih, ihan tuli viluväreet, ja ison ilon annoit päivääni. Ajatella miten kivalta tuntuu, kun saa näin mukavaa palautetta omille lirutuksille. Kiiiiitos! Ja tulen vierailulle juuri nyt! x

      Delete
  11. Tosi kivat kuvat. Tuo mustikkakakku on tosi herkullisen näköinen. Hienot kuvat kahvikuppi kädessäsi.
    Alkoi itselläkin kahvisuoni motkottamaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on melkein aina kahvikuppi kädessä, ja sitten niitä puolikuppeja löytyy ripoteltuna sieltä sun täältä... kiitos kommentista!

      Delete
  12. Ihania kuvia jälleen, pitää kommentoida siun tukka, että on nätti. Olen tuollaista ollut leikkaamassa koko kesän, siis pituuden puolesta, tuollaiset sivuhapsut jo onkin, mutta tukka puoleen selkään ja jotenkin vaan ei sitten muka....jne....kuvasi innoittamana taidan kuitenkin tilata sen parturin...

    ReplyDelete
  13. Kattelin sitten kuvia pitkän pätkän taaksepäin, on tainnut sullakin olla jossain vaiheessa pidempi tukka ;) ihanaa väriterapiaa tämä blogi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jup, olin kampaajalla loman aikana, ja neiti napsasi kaikki tapahapsut pois... eli kerrokset jäi, mutta takatukasta lähti varmaan toistakymmentä senttiä, se sellainen takaselkään ylettyvä hiirenhäntä lähti ja hyvä niin;)Siitä vaan, ja tuli tonni tuuheutta lisää!

      Delete