Tuesday, 6 July 2021

Pieni pyhiinvaellus


Kesä etenee kuin tornaado ja täällä pyöritään sen ytimessä. Lomista ei tällä haavaa vielä hajuakaan, mutta olen jotenkin oppinut ottamaan tilanteista ja viikonlopuista parhaat mehut irti. Ja samalla pohtinut omaa lomastrategiaani todeten, että ehken kaipaakaan yhtäjaksoista pitkää letkottelua vaan sellainen kiva sekoitus lempeitä viikonloppuja, helteisiä työpäiviä, valkeita arki-iltoja takapihalla ja muutamia pikkureissuja sinnetänne ripoteltuna tuntuu omalta juuri nyt. Samalla säästellen niitä lakisääteisiä syksyn sallimiin oikeisiin reissuihin, joita on vääjäämättä tulossa. Onneksi, uskaltaa kai jo sanoa. 

Viime vuosi on antanut ja ottanut isolla kauhalla. Jokaisella on oma korona-saldo, ja näin yleisesti arveltuna se taitaa olla lähtökohtaisesti miinuksella. On ollut huolta, surua, itkua ja haasteita - kaikille meille niin tuttuja juttuja, joten ei niistä sen enempää. Mutta kriisin keskellä ihmismieli on ohjeistettu myös etsimään ratkaisuja ja pilkahduksia paremmasta. Itseni löysin metsästä. Kasvuvuoteni vietin partiossa ja pahimmat teiniangstit kukistettin tarpomalla korvessa, vertaistukena iltanuotio, tähtitaivas ja useinmiten litimärkä survival-seurue.  Metsä jäi ihon alle. Olen sitäpaitsi satavarma, että suuri rakkauteni safareihin ja savanneihin istutettin juuri silloin.

Viime vuonna metsästä tuli se ystävä, jota saattoi lähteä tervehtimään ilman turvavälejä ja maskia, sai juosta suoraan syliin. Ja minähän juoksin. Ensin silloin tällöin, pian jo melkein päivittäin. Joskus vain lyhesti, toisinaan tuntitolkulla. Useinmiten kuitenkin seurana vain omat ajatukset ja koirat narun päässä. Whatever the weather. Ja kotiin tultiin aina mieli kirkkaana ja jokseenkin toiveikkaana, kaikesta huolimatta. Metsästä tuli temppeli ja tyyssija, omien haaveiden ja toiveiden pulsaattori.

Metsäretken evoluution seuraava vaihe on luonnikkaasti haave kunnon vaelluksesta, juuri niine nuotioineen ja kipeine koipineen. Kesä on lyhyt, on mökkihärdelit ja kutsuntoja moneen suuntaan, mutta viime viikonloppu päätettiin livahtaa Satakunnan erämaahan ja katsoa löytyykö meistä vielä eräjormaa. Houkuttelin miehen mukaan kaiken maailman romanttisilla lupauksilla, joihin buuri lankesi mennentullen.  

Otettiin suunnaksi Joutsijärven kierros, noin 30 kilsaa rehtiä metsää ja tannerta, lämmin järvi - sekä paljuna että juomalähteenä - ja onnekkaasti autiotupa yösuojana. Mukana mäkäräiset ja muut metsänpeikot, mutta reissu oli ihana. Muistoina arat olat ja kireät reidet. Tuliasina kepeä mieli ja odotus jo seuraavasti safarista näillä eväillä. Seuraakaan en vaihtaisi. 

2 comments: