Minä

Nyt tulee sitten minää tuutin täydeltä. Anteeksi etukäteen, apua, apua, nolonolo;) Vuosi on bloggailtu, ja olen aika nokkelasti pysytellyt osa-anonyyminä täällä ruudun takana. Sumeita kuvia kyllä vilahtelee, mutta siinä se. Nyt on kuitenkin hyllytettyjä haasteita sen verran, että heitetäänpä pakka pöydälle - leikkimielellä ja pilke silmäkulmassa, jooko? Kiitokset tästä uhkarohkeudesta menee Norjaan:). Sain litanian kivoja kysymyksiä kalamuijalta kliklik, johon päätin kuin päätinkin vastata.

Kyllä, olen yli 30v. Vuosia on mittarissa tasan 47, ei kriisejä, ihan olen sinut nahoissani ja vuosissani. Oma strategiani oli ensin suihkia siellä sun täällä, kammeta  matkaan nuorempi mies, hommata lapset hiukan vanhempana, ja elää lapsiperheen ruuhkia tässä keski-iän kynnyksellä. Lapsia on siunaantunut neljä, ihania joka iikka, ja onni on visusti mukana menossa.

Ammattina alunperin arkkitehti, tätä nykyä paperimyllyssä pyörivä virkamies. Kehitysyhteistyötä täällä Afrikan mantereella on takana nyt toistakymmentä vuotta, sitä ennen muutama vuosi vierähti kriisihommissa Kurdistanin kukkuloilla. Vaikken suunnitteluhommia puuhaakaan, niin nykytoimi liippaa läheltä. Alanvaihto? Kyllä, mielessä jatkuvasti. Olen täysipäiväsesti ja virallisesti muka parantanut maailmaa pari vuosikymmentä, nyt olisi kiva kääntää sivua:  jotain omaehtoisempaa, esteettisempää, pienempää, kodikkaampaa. Mutta onko rohkeutta hypätä tästä pyörästä, ja ryhtyä uusiin juttuihin? Toivottavasti. Suunnitelmia on jo skissillä;)

Tyttöhaaveena oli olla lääkäri auttaen pieniä mustia kärpässilmälapsia Afrikassa. Tosi on, kiitos Biafran. Aika nappiin, paitsi se lekuri-osio.

Ottamisen sijasta voisin antaa kotieläimiä niitä halajille. Nurkkiin on kertynyt kolme koiraa, kaksi kissaa, neljä kania, kaksi marsua ja apinat pihapuissa. Rakkaita kaikki, paitsi monkey-love on vielä työn alla. Mies kantaisi lisääkin, mutta rajansa kaikella. Sanoinkin, että jos tulee vielä yksikin koira tai nelijalkainen tähän huushollin, niin minä hankin vielä yhden piltin meidän kerhoon. Jotenkuten siis. Toistaiseksi eläin- ja lapsikiintiö siis vakio.

Harrastukset? Sorry, next time. Työ, lapset, perhe - siinä se pyhäkolmio, johon uppoaa tämän hetken aikakiintiöt. Peruskuntoa hoidetaan, ja jos sitä extra aikaa olisi, niin lisää valokuvauksen oppimista, käsitöitä, kirjoja, ja kaipaan niin kovasti ihan vaan kotona olemista. Tunnit kortilla.

Vaatemerkkejä ei kannata ottaa puheeksi näillä leveysasteilla, valikoimat nollissa. Sisustuksen suhteen taas haluaisin kotiin isommat ikkunat, sellaiset kotimaiset meganeliöt. Meillä on yltiöromanttiset ruutu-unelmat, mutta valoa tihkuu sisään niukasti. Tosin näillä helteillä pikkuikkunoilla on vankka rationaali. Ja kauniit ovat kyllä.

Mikä vesi? Ehdottomasti meri. Turun saaristo. Miljoonaihana ja ikiunelma.

Esiintymisen suhteen ei suuria angsteja, tosin ei suuria kicksejäkään. Osa duunia. Piste.

Olen onnellinen. Isolla kauhalla on annettu ja kädet ovat kyynäriä myöden ristissä juuri siksi. Meillä on tavallinen hyvä arkionni, terveyttä, rakkautta, työtä ja naurua. Helinää ja helskettä. Mutta haaveilla saa, ja haaveilla pitää;
kotikaupunki Turku. Sukulaiset. Juuret.

Tulipahan tekstiä, huh. Lauantai-ilta jatkuu tässä terassilla, korismatsi tytöt vs. pojat on meneillään, sauna ja grilli päällä. Oli kiva viettää muutama hetki näissä omissa maailmoissa: kannattaa napata aiheet harkintaan ja laittaa vastauksia jakoon. Iso kiitos kysymyksistä!

Mutta, mutta, kylliksi sanottu tällä haavaa.
Ihanaa iltaa kaikille.