Toisenlainen torstai

Torstain toivo on hakoteillä ja on hiukan takki tyhjänä. Ja talo tuntuu ontolta, iskä-pappa lähti Turkuun ja sellainen riivaava koti-ikävä nostaa päätään. Kaipa tässä muilla mailla majailussa on sellainen jatkuva alavire mukana, varsinkin kun sille antaa luvan tulla. Ja joskus se tulee ihan luvattakin. Eihän tälläsistä asioista saisi valittaa, saatika näin julkisesti ruikuttaa  - kun kaikki on kuitenkin niin älyttömän hyvin - mutta kun on ikävä niin on ikävä. Talossa on ollut sellaista oikeaa taikaa viime päivinä - tenavat ovat helisseet ja silmät loisteessa puuhanneet ja pelanneet isoisän kanssa. Niinpä, niin normia niin monelle, mutta sellaista suuren luokan harvinaista luksusta meille. Sukupolvissa on satua ja suunnatonta rikkautta, se on taas kertaalleen nähty. Ja ihan samaa serkuissa ja muissa - ovat mielissä sankareina ja bestiksinä, monen iltahetken viimeinen nootti, ja aamukampojen jatkuva kohde. 

Sitten kun taas kesällä nähdään. 

Tässä pistää miettimään, että vuosien takaiset ikiomat uravalinnat ja se palava itsekeskeinen kaukokaipuu (joka on muuten aivan humpuukia, omalla kohdallani, näin jälkiviisaana) eivät hoksanneet miettiä asioita näin pitkälle – mikä onkaan se kolikon toinen puoli, jos ja kun siitä maailmalle menosta tuleekin pysyvämpi olotila: perhe kaukana, sukulaiset kaukana, juuret kaukana, mökki, meri, kotikatu, kauppatori, kympin uutiset, mämmi, pommac, joulurauha, juhannus, aamulehti, hautausmaa, niittykukat, suvivirsi, ruska, vahverot ja laavu, kaikki liian kaukana. Tähän pitäisi nyt töräyttää se marraskuun loska, maaliskuun takatalvi, kaamos ja kunnallispolitiikka - but so what, niitäkin on ikävä. Koti. 

No, huomenna on taas iloinen päivä ja pää höyryssä funtsitaan reissuja ja kekkereitä, no hätä tai huolenhäivä. Mutta uskon ja tiedän, että se vire on ottamassa meistä kaikista tiukempaa otetta pikku hiljaa. Puheissa vilahtaa entistä useammin sitten-kun, eikä enää se varovainen sitten-jos-joskus... höystettynä sellaisella vienolla hymyllä ja utuisella katseella;). Jokaisen potentiaalisen paluumuuttajan mantra, I guess. 

Mutta, jotta tästäkin torstaista jäisi jotain käteen, niin joka rakoon sopii juustokakku. Kermainen, höllyvä ja suussasulava. Nyt natinat mäkeen ja kakkua. Ja miettimään oodia Afrikalle seuraavaksi postaukseksi;)

Ja kammassa tällä haavaa hampaita 84.