Suomen mestarit

Viikon herkkuhetki on käsillä juuri tässä ja nyt: perjantai-ilta ilman yhtään hurlumheitä.

Kerho on saanut viikon pulkkaan kukin tahollaan ja nyt hyrrätään kotona vailla sen kummempaa agendaa, harvinaista. Estraadina koko telkkarihuoneen kattava siskonpeti - kollektiivista köllöttelyä, kokkiohjelmaa, blogirästien hoitelua... ja yritetään tässä ohessa synkronisoida ajatuksia ja lähiviikkojen pläänejäkin, kun ollaan kalakaverin kanssa satuttu samalle sohvalle, samalle tajunnantasolle, ilman kiirettä ja ilman varsinaista bedtime deadlineä;). Tosin, rauha ja aika ovat ohikiitävää, sillä huomenna ollaan taas täydessä äksönissä aamukasista eteenpäin. On harkkoja, orpista, parit synttärit, muutama slummipaltsu ja pitäisi täydentää keittiön ylä- ja kylmäkaapitkin jossain välissä;).
Sitä tavallista ja sopivaa.

Tässä kun elellään tälläisessä transitiovaiheessa ja kahden mantereen välimaastossa, niin on alkanut katsella ja haistella täkäläisiä arkihetkiä himpan verran tarkemmin. Painaa mieleen mistä olikaan ne hyvät tavalliset normipäivät tehty. Turussa arki tullaan tuunaamaan sikäläisten tsydeemien ympärille, täällä toistellaan toisenlaisia rutiineja tämän hetken ehdoilla.

Yksi tärkeimmistä on ehdottomasti ollut meidän tenavien jokapäiväiset suomentunnit. Kuusi viime vuotta on panostettu systemaattisesti suomen kieleen (erikseen ja pienellä alkukirjaimella, kyllä) ja kielioppiin, puhetaitoon ja kielen kiemuroihin. Ihanat isosiskot kukin kerrallaan ovat ottaneet härkää sarvista ja antaneet meidän lapsille lahjoista parhaan - äidinkielen. Eikä mikään pikkujuttu, kun miettii lähtötilannetta, jossa ainoa kotimainen kielikello on ollut paljon-poissaoleva-äiti. Koko muu universumi on lapsille englantilainen; isänkieli, koulukieli, kotikieli, kaverikieli, kirjakieli, harrastuskieli, kaikki. Mutta tsädää - tänään meidän lapset puhuvat unissaankin suomeksi.
Say no more, ja äidin sydän laulaa.

Tilannetajuisesti Agricolalle lämmin ajatus ja meille muille muksat viikonloput.