Kånkenien kevätretki vol 2

Olen tässä pohtinut meidän perheen rutiineita - mitä ovat ne tunnemuistot, joita nämä junnut vievät joskus sitten mukanaan omaan aikuisuuteensa... juttuja, joita muistelevat pieni usva katseessa ja lämmin sävy äänessä - sellaisia lapsuuden kultamuruja, joista kerrotaan loruja ja legendoja, ja joita yritellään toistaa omassa jatkumossaan. 

Taatustikaan - tai toivottavasti - ei se kärttyinen ja kurttuinen arkiäiti jakamassa imurivuoroja, tai pilkkimässä sohvan nurkassa iltakasilta kaukosäädin kourassa. Miten olisi paha-poliisi-buuri-isä vahtimassa kotiintuloaikoja ja muistuttelemassa silmiin katsomisesta tai otsiksen pituudesta, aina? Noh, sopii sekin, mutta toivoisin niin, että siihen muistojen kultarantuun mahtuisi ainakin se, että meillä oli retkemme, sekä se, että meillä oli hetkemme. 

Nämä muksut ovat syntyneet reppu suussa, ja näitä poloisia on raahattu safarilta safarille syntymästä asti, sellaista rehtiä afrikkalaista lapsuutta, jossa takaluukkuun on sullottu teltat, vesikannut, makuupussit ja tenavat paljain varpain ja rupisin polvin. Matka alkaa portilta, päättyy portille. Suuren muuton myötä savannit vaihdettiin ulkoluotoon tai kaupunkipyrähdyksiin, retkien filosofian pysyessä kuitenkin ehdottoman samana; simppelisti, sopivasti seikkailua, silmät auki - ja reissuun aina kun rahat ja resurssit niin sallivat. 

Virsi kaunis, eli reput pakattuna ja nyt istutaan idän pikajunassa. Kånkenien kevätretki ottaa kurssiin Pietarin ihmeisiin. Tutusti matalalla profiililla, joulurinkat korkataan nyt ensikertaa ja jokainen kantaa oman kortensa ja kapsäkkinsä. Kunnon kengät, tumput ja pipo.  Aamujunalla läpi Karjalankannaksen kohti Pohjolan Venetsiaa. Kulttuurinnälkä kurnii ja yksinkertaisesti olen nyt jo korviani myöten rakastunut ajatukseen kulkea ja esitellä tätä kulttuurin kehtoa ja historian havinaa meidän heimolapsille - ja buurille tietysti.

Tämän pääsiäisen teemana siis borssia ja pronssipatsaita. Zdravstvuite!