picnic

Jos henkisen jetlagin pituus on suoraan verrannollinen loman mukavuuteen, niin tämän viisauden mittarilla meidän reissu oli kymppi plus. Tässä vieläkin hiukan kärvistellään pienen paluumuuton kourissa, yksi viikko arkea on tuntunut kolmelta. Osaaltaan on omakin syy, sillä loma-ahneuksissani buukkaan paluulennon aina viimeisen päivän viimeiselle tunnille – joten kotiin vasta tullaan muutamaa tuntia ennen arjen alkua. Tässä sitten pyöritään päivätolkulla likapyykit nurkissa, pussit silmillä, kamat kadoksissa ja odotellen sitä viikonloppua, kun voi taas hetken hengittää ja kunnolla palautua. Eli näillä sävelillä hoidettiin osa tätä viikonvaihdetta – pyykkirumbaa lauantaina heti aamusta, matkalaukut takaisin autotallin hyllylle ja sen myötä saatiin taas kunnon ryhti ja rytmi taas tähän eloon. Huoh.

Viikonloppu meni siis varsin vähäeleisesti. Pieniä liikkeitä, hitaita käänteitä. Kaupalla oli taas tosi kivaa eilen, hyllyjä hämmennellen ja tuntitolkulla turisten – välillä juniorit piipahtavat kavereineen moikkaamassa ja kolikoita kerjäämässä ;), sieltä kipinkapin kotiin, villasukkaa, murua rinnan alle ja pressanvaaleja. Juu, edelleen hiukan hurahtaneena tähän tragikoomiseen tosi-teeveehen rapakon takaa. Sori. Sauna. Kotona hyrrääminen on vaan aika kivaa, niin tavallista, niin oleellista.

Tänään hiippailin ulos jo heti aamusta, kamera kaulassa, hetki ihan itsekseen. Olen askarrellut meidän varastolle oman pienen kammioni, jossa saan levitellä tavaroita ja leikkiä linsseillä. Siellä hääräilin ja hyräilin, valonsäteitä ammentaen, kunnes yht’äkkiä buurikulta tupsahtaa paikalle, koputtamatta, muikeasti hymyillen ja muovipussi rennosti kädessä rapisten. Arvatkaa mitä - pussissa kaksi termarimukillista lattea, pekonit ja munat. Siihen me leviteltiin picnic varaston betonilattialle, maisteltiin hitaasti maailman parasta lattea ja kirkkaankeltaista munakokkelia. On se. Ikioma. Onneksi.

United in our difference.