Sunday, 30 November 2014

pikkujoulun pastellit

Voi että, kun tykkään just tällaisista päivistä. Maailman parasta nollaelostelua kotona. Hyräillen eilisen Roxettekeikan säveliä, toipuillen iltamyöhän pikkujouluiluista, torttuja pyöritellen ja ilman kiirettä yhtään mihinkään. Edes sänkyjä petaamaan, niin kun näkyy;)...Sauna on päällä ja kohta lähdetään koko kerhon voimin tarpomaan Halisten rantoja, säkkipimeässä. 

Joulu on visusti asettunut uomiinsa - tosin ehdottomasti enemmän henkimaailman kuin rekvisiitan puolella. Koristeet on vielä pakkauslaatikoissa autotallissa, jossain siellä syvällä.  Ja kun tässä kun ympärilleni vilkuilen, niin meidän huushollin värimaailma vetää nyt enemmään kyllä vapun suuntaan kun keskitalven valonjuhlaan. Kovasti on pehmeitä pastelleja tarjolla, liiankin kanssa - varsinkin kun joulumarkkinoilta tarttui mukaan parit vauvanhuoneeseen passelit raitatyynyt. Mutta kun vauvoja ei enää löydy, niin siinä ovat tyynyt framilla olkkarin taljoilla. Ihan ovat suloiset, ja ah niin keväiset;) 

Joulua kuitenkin odotellaan, ihan sydämen pohjasta. Meikäläisestä on kuoriutunut varsinainen jouluintrovertti, sillä ei ole mitään mieltä hivelevämpää kuin pyöriä yksikseen lauantaisen kaupungin jouluhumussa, ilman kiirettä tai agendaa. Juuri kuin eilen. Huuhailin itsekseni siellä sun täällä, pysähdyin kuoroa kuuntelemaan, otin glögin kun glögiltä tuntui, huokailin koristeita, kirkon kuusen kauneutta, markkinoilla kävin lämpimikseni juttelemassa, ja joen rannassa yksin kulkemassa. Tämän sielunrauhan takana piilee fakta, että kaikki lahjat on jo hankittu ja aaton menyy tilattu. Kyllä. Aika ihmeellistä. 

Aion pysyä sanoissani ja keskittyä olennaiseen. Nauttia ja rauhoittua, rutisella koiria, rakastaa läheisiä ja poltella kynttilöitä. Siinä ne tärkeimmät. Mutta nyt, saappaan jalkaan ja ulos. 

Suloisuutta kaikille. 

30 comments:

  1. Hyvältä näyttää teidän elämä! Nauttikaa täydellä sydämellä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä mennään, sitä suloista itseään;). Ja nautitaan, jes!

      Delete
  2. Ihanaa joulunalusaikaa sinne.Nautitaan tunnelmista ja tuoksuista <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih, tänään tuli ensimmäinen hyasintti kotiin! Ensimmäinen moneen, moneen vuoteen! Melkein vei mielen mennessään;)

      Delete
  3. Ihana rauhaa ja kiireettömyyttä tihkuva postaus <3 Mä haluan kanssa tuon seesteisen mielenrauhan, jossa lahjat on hankittu ja kaikki reilassa. Heti. Kiitos. No, jotain meilläkin tänään tehtiin joulun eteen... kirjoitettiin pitkät muistilistat. Alku sekin ;)
    Rauhaisaa ja ihanaa joulunodotusta sinne rannoille ja keltaiseen rintsikkaan! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kunnon muistilistat on kaiken a ja o. Siitä se alkaa, ja kunnon pläänillä on hommat jo puoliksi tehty;) Suloista joulun odottelua myös sinne!

      Delete
  4. Oi,kuvailet tuota joulutunnelmaa niin,etta saat minut ihan kateelliseksi!
    En myoskaan lakkaa ihastelemasta tuota teidan sisustusta.Kuin olisi Afrikka tuotu Suomeen ja hyvalla maulla.
    Meidan porukat on kayneet(paitsi mina)usein Afrikassa ja isallani on paljon kaikkea Afrikkaan liittyvaa esinetta.Arvaa etta saikahdin,kun kesalla varastossa pengoin jotain ja kasiini tarttui jotain karheaa,mutta liukasta.Se oli valtavan pitka kaarmeennahka ja se levisi siihen jalkojeni juureen Kylla kiljuin...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt nopsaan piipahdus sinne varastolle ja noutamaan pala Afrikkaa... ehkä ei käärmeennahka, mutta jotain muuta vähemmän liukasta:) Isot terkut!

      Delete
  5. Täydellinen sunnuntai ja tunnelmat kohdillaan. Pyöriminen joulutunnelmaisessa kaupungissa ihan yksin on yksi minunkin nautinnoistani joka vuosi. Ollaan aistit auki ja iloitaan arjen pienimmistäkin asioista. Ps. Voi suloisuutta tuota koiran ilmettä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitä oikein taas odottaa viikonloppua ja hetken rauhaa hyrrätä kaupungilla, vaikka hetki vain. Ja mua oikein nauratti meidän Retun ilme, ei ihan onnellisimmillaan, I guess;)

      Delete
  6. Joulun ajatusta parhaimmillaan!
    Nautitaan täysillä :-)

    ReplyDelete
  7. Kaikesta huolimatta kuvistasi huokuu joulun tunnelma hyvin vahvasti ja sanoistasi kuvastuu joulun odotus...sitä täälläkin odotetaan. Oikein ihania hetkiä sinne!
    XX

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Päivi, roppatolkulla sitä samaa sinne teidän perheelle - ja tervetuloa takaisin kotiin!

      Delete
  8. Ihanan tunnelmallinen ja kaunis koti! Kaiken parasta on joutilas päivä ilman aikatauluja, antaa tunteen viedä :)
    Tunnelmallista ekaa adventtia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, tunnelmat on juuri kohdallaan, vihdoinkin kotona ja tekemässä sitä ainoaa oikeaa joulua! Suloista odottelua myös sinne suuntaan!

      Delete
  9. Joulufiiliksistä täällä vielä tietoakaan, mitä nyt vähän hyasintin tuoksua. Ja pikkuisen glögin.
    Pitäis varmaan ryhdistäytyä pikkuhiljaa, se joulu kun tulee tänne taas viikkoa ennen varsinaista...
    Jos heti huomenna?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hip - tänään tuli ensimmäinen hyasintti kotipöydälle! On ne vaan ihania! Antaa joulun tulla pikkuhiljaa, kaikki palaset loksahtelee paikoilleen... kunhan on ihanat villasukat jalassa;) Kiitos vielä kerran!

      Delete
  10. Eilisen illan vietin Halisten rannalla minäkin....en ulkoillen, vaan isäni luona..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana Halinen, aina, jokaisena vuoden aikana!

      Delete
  11. Pakko kommentoida nyt ensimmäistä kertaa. Löysin blogisi muutama kuukausi sitten ja ihastuin aivan täysin! Niin ihanasti osaat kuvata silloistakin tunnelmaa ja kuvasi ovat upeita! Todella mielenkiintoista lukea elämästäsi ja ihan vain arjestasi, toivottavasti jatkat kirjoittamista vielä pitkään! - Pian kolmen lapsen 3-kymppinen lääkärisäiti Pohjois-Suomesta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Isot ja lämpöiset terkut pohjoiseen. Kiva, kun tänne löysit ja teillä siellä suloiset odottelut meneillään, I guess;). Kolmen tenavan pyörittely on taiteenmuoto, trust me;). Ihaninta sellaista!

      Delete
  12. Kiitos kun jaat kanssamme hienoa elämänasennettasi ja kauniita kuvia. Aitoutta. Minulle tärkeä hyvänmielenblogi :)
    Ja ihanaa nähdä, että myös nelijalkaiset perheenjäsenet ovat joukossanne. t. Tiina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tiina - ihania kommentteja! Ja arvaa mitä, niin kovasti tekisi mieli vielä yhtä nelijalkaista.. kissaa vingutaan molemmat Anjan kanssa, saapa nähdä miten käy. Löytääkö Mirri pukin konttiin;)

      Delete
  13. Voin kuvitella, että siellä on jo joulufiilistä. Ja hyvältä näyttää pikkujouluvärit:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Värit on pop - pinkistä punaiseen, right;)? Suloista joulun odottelua myös sinne!

      Delete