Ahon laitaa

Elokuun alkupäivillä tulee aina olemaan spesiaalipaikka meidän perheen kronikassa. Elokuun toisena meidän isossa kirjassa alkoi uusi luku, ja pian sitä uutta lukua on matkattu jo kokonainen vuosi. Tässä vaiheessa on jo ihan kiva katsella hiukan taaksekin päin, samalla kun vielä harjoitellaan tätä olemisen ihmeellistä uutta vaihdetta.  Tästä transitiostahan saisi kehiteltyä analyysin jos jonkin ja postauksen poikineen -  iloineen ja ei-iloineen - mutta otetaan pätkä kerrallaan.

Suunnaton osa meidän olemisen sukseesta menee meidän suvulle ja kavereille. Tässä inkkarikesän kynnyksellä - heh - ollaan saatu paistatella parhaassa seurassa; iltoja sielunsiskojen seurassa ottamassa kiinni menetettyjä vuosikymmeniä; poutapäiviä sukulaisissa unohtaen, että ollaan koskaan edes poissa oltukaan. Tavallista, kotoista, tuttua, ilman selistyksiä. Ihan vaan yhdessä, tässä ja nyt. Sydän on sykkyrällä, kun näkee miten meidän juniorit keräilevät kesämuistojaan - niitä samoja parhaita, joita on omat mielensopukat täynnä. Eikä siihen tarvita muutakuin pihakeinu tai lammaslaidun, rantasauna tai mustikkasuu. Tosin tamineet ovat kutakuinkin samat kuin tammikuussa, mutta kesähän on vain varustelukysymys.

Meidän kesäloma on tänään, makkarat foliossa, viinit laatikossa, lapset ja koirat takaluukussa ja moottoritie edessä. Tämä naparetki jatkaa matkaa nyt biitsiltä biitsille - vuosijuhlan merkeissä.

 

Yhtä kivaa kaikille xxx