Babushka, batjuska ja pikkubabat

Rinkat korkattiin ja Pietari koluttiin, ja nyt on kulttuurinälkä kukistettu ja vatsat pulleina, ainakin hetkeksi. On siinä aika ihmeellinen keidas ihan kivenheiton päässä. Meillä ainakin on sellainen mielikuva, että maisemanvaihtoon tarvitaan piipahdus yläilmoissa, taxfree-kärryt ja sitten koneesta laskeutuessa vastaan pöllähtää uudet tuulet ja tuoksut. Tällä kertaa ei ehtinyt kuin hiukan junassa torkahtaa kun jo oltiin asema Finljandskilla Pietarin ytimessä, samat pilvet taivaalla, sama tuuli tukassa - kuitenkin kaikki niin toista. 

Neljän päivän tuoksinnoissa ehdittiin paljon. Kerrankin olin malttanut suunnitella retken agendaa ja menyytä noin pääpiirteittäin jo etukäteen, joten oli perussuuntimat jotakuinkin kunnossa. Itse tykkäisin aloittaa reissun haahuillen ja maamerkkejä hapuillen, mutta nyt ajattelin lunastaa matkaoppaan roolin oikein kunnolla - tenaviakin silmällä pitäen - jotta reissusta saataisin irti parhaat palat ilman turhia mutkia. Kotiläksyt kannatti; nähtiin kaikki hotspotit, plus paljon muuta. 

Verikirkon ulkokuori on huikea näky joka vinkkelistä, mutta sisus on kerrassaan mykistävä...seinillä koko raamatun historia mosaiikkisarjakuvina, lapsia lempeästi lainaten. Palatsiaukion 8 hehtaaria rullalautoja, hevoskärryjä ja jonglöörejä oli ihan pop. Talvipalatsin turkoosi fasaadi jatkui silmän kantamattomiin, kuten myös Eremitaasin jonot. Ohi. Pietarin kirkon pylväistä puhuttiin pitkään ja Nevsky Prospekt kuljettiin päästä päähän. Vaikka metropoletitkin tulivat tutuiksi niin kahdet kengät käveltiin säpäleiksi. Miniatyyrimuseo oli ehdoton ihmetys, toisaalta Fabergen munat nähtiin vain käytävältä kurkkien. Tsaarin kesäpalatsi kultasaleineen herätti meissä kaikissa pienen kuninkaallisen ja meripihkahuone ansaitsee paikkansa maailman ihmeiden joukossa. Tosin bussimatkalla tsaarin mökille nähtiin myös ripaus karua Venäjää; loputtomia betonilähiöitä harmaan kaikissa sävyissä. Neuvostohistoria muutenkin nosteli päätään siellä sun täällä, mutta sehän antoi vain pikantin lisäsävyn loputtomiin massimodutteihin ja louisvuittoneihin.

Ruoka vei miehen ja mielen mennessään – kruusialainen keittiö ja venäläisiä herkkuja aamusta iltaan. Dolmat ja vorschmackit, blinit ja babat, lampaat ja ankat, borssit ja seljankat. Taas niin tuttua, kuitenkin niin toista. Viimeisenä päivänä otin oman hetken ja livahdin yksikseni Frida Kahlon näyttelyyn. Tenavat saivat valita missä lepuuttelisivat sillä välin hetken jalkojaan buurin kanssa, jotain pientä mutustellen. Sitä ei tarvinnut kauaa pohtia: ensin mäkkäriin burgerille ja jälkkäriksi starbucksin suklaakeksit. Well, say no more.

Kerrassaan kiva reissu. Ehdottoman mukavaa matkaseuraa. Aurinkoa yllinkyllin, nähtävää maan ääriin asti, ei reikää kukkarossa eikä jetlagia arkea kiusaamassa. Paitsi onneksi on jo melkein viikonloppu;)