Monday, 7 March 2016

picnic

Jos henkisen jetlagin pituus on suoraan verrannollinen loman mukavuuteen, niin tämän viisauden mittarilla meidän reissu oli kymppi plus. Tässä vieläkin hiukan kärvistellään pienen paluumuuton kourissa, yksi viikko arkea on tuntunut kolmelta. Osaaltaan on omakin syy, sillä loma-ahneuksissani buukkaan paluulennon aina viimeisen päivän viimeiselle tunnille – joten kotiin vasta tullaan muutamaa tuntia ennen arjen alkua. Tässä sitten pyöritään päivätolkulla likapyykit nurkissa, pussit silmillä, kamat kadoksissa ja odotellen sitä viikonloppua, kun voi taas hetken hengittää ja kunnolla palautua. Eli näillä sävelillä hoidettiin osa tätä viikonvaihdetta – pyykkirumbaa lauantaina heti aamusta, matkalaukut takaisin autotallin hyllylle ja sen myötä saatiin taas kunnon ryhti ja rytmi taas tähän eloon. Huoh.

Viikonloppu meni siis varsin vähäeleisesti. Pieniä liikkeitä, hitaita käänteitä. Kaupalla oli taas tosi kivaa eilen, hyllyjä hämmennellen ja tuntitolkulla turisten – välillä juniorit piipahtavat kavereineen moikkaamassa ja kolikoita kerjäämässä ;), sieltä kipinkapin kotiin, villasukkaa, murua rinnan alle ja pressanvaaleja. Juu, edelleen hiukan hurahtaneena tähän tragikoomiseen tosi-teeveehen rapakon takaa. Sori. Sauna. Kotona hyrrääminen on vaan aika kivaa, niin tavallista, niin oleellista.

Tänään hiippailin ulos jo heti aamusta, kamera kaulassa, hetki ihan itsekseen. Olen askarrellut meidän varastolle oman pienen kammioni, jossa saan levitellä tavaroita ja leikkiä linsseillä. Siellä hääräilin ja hyräilin, valonsäteitä ammentaen, kunnes yht’äkkiä buurikulta tupsahtaa paikalle, koputtamatta, muikeasti hymyillen ja muovipussi rennosti kädessä rapisten. Arvatkaa mitä - pussissa kaksi termarimukillista lattea, pekonit ja munat. Siihen me leviteltiin picnic varaston betonilattialle, maisteltiin hitaasti maailman parasta lattea ja kirkkaankeltaista munakokkelia. On se. Ikioma. Onneksi.

United in our difference.  

14 comments:

  1. Mukava on olla reissunpäällä, mutta mukava on aina palata kotiinkin..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koti on kullan kallis, jos saisi vain aurinkoa ja lämpöä kyytiläisiksi, niin tässä olisi taivaallista;). Eiköhän se kevät ja kesä sieltä ala pikkuhiljaa tulla, toivotaan!

      Delete
  2. Oma pikku kuvausnurkka onkin paras paikka paeta arjen kaatuvilta seiniltä!
    Koti, se on vaan niin ihana paikka elää!
    Aurinkoista kevään odotusta sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Isosti kiitos Mantelilaaksoon! Koti, koti, kaikkein paras <3

      Delete
  3. Ihania pintoja ja värejä kuvissasi! Kävin ensi kertaa muuten ihanassa liikkeessäsi. Löysin kivoja koreja.
    Ihanankin matkan jälkeen on good to be home ;) Käy kurkkaamassa joskus saman niminen blogini!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana blogi - jes, tulen matkaan mukaan;).. kiva kun piipahdit putiikissa, tosin oli varmaan buurikulta tiskin takana;). Tule seuraavalla kerralla kiskasemaan hihasta, jooko?

      Delete
  4. Soljuvaa tekstiäsi on ihana lukea. Tuli tunne, että olin itsekin siellä varaston lattialla nautiskelemassa. Missä tuo ihana putiikkisi sijaitsee? Kevätterveisin Tuija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa Kotimeidän, kiitos kivasta kommentista! Picnicin ydin on se oikea tunnelma ja hyvä seura;). Tytön ja Vuohen värikyllästetty tavarataivas on Turussa Linnankadulla, siinä Forumin kauppakeskuksen porttikongin vieressä... fun, fair and handmade;)

      Delete
  5. Tervehdys kaima :)
    mä oon jo pari kertaa piipahtanut ihanassa putiikissasi :) mutta olis kiva tavata myös sinut..eli milloinhan yleensä olet siel paikalla..niin yritän päästä käymään…ei tosin niin, etteikö miestäsikin ole kiva tavata :D
    Me lähdetään miehen kans pienelle lomaselle ihan kaksin thaimaan mökille..jotain sellaista taidetaan kyllä kaivata tässä arjen huiskinnassa :)
    Mutta mukavia loppuviikon päiviä!!
    jaana

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täältä hippaisen myöhäinen vastaus;). Mutta jos vielä täällä piipahdat, niin olen paikalla päivittäin iltavuorossa... eli kun virka-aika byroolla päättyy neljältä, niin siitä sitten ryntään iltavuorolle hetimiten. Tule ihmeessä piipahtamaan, olisi kiva rupatella ihan livenä! Terkuin, Jaana

      Delete
  6. Tuli niin hyvä fiilis sun postauksesta, että laitan kommentin. Tykkään siitä lämmöstä, mikä blogistasi huokuu. Perhe, ystävät, arjen pienet (välillä aika isotkin) jutut. Elämäntavassanne ja arvoissanne tuntuu olevan jotain järkähtämätöntä ja vahvaa, mutta samalla ihania irtiottoja ja haahuilua ties missä (kuka nyt menis varastoonsa rentoutumaan ;) Tykkään. Toivon kaikkea hyvää teille! T. mamma Kanta-Hämeestä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kaunein Kanta-Hämeeseen;), ja pahoittelut myöhäisestä vastauksesta! On tavattoman kiva kuulla, että arjenkuvauskin voi olla mieluinen. Sitähän tämä elo loppupeleissä on - elämää rytmien ja rutiineiden välimaastossa, ja muistaen olla iloinen myös niistä! Kevättä ja kauniita kelejä toivotellen, Jaana xxx

      Delete
  7. Tätä blogiasi lukiessa tulee kyllä hyvälle tuulelle ja omat murheet unohtuvat. Teillä on taito nauttia elämän nyansseista koko porukalla ja suot meillekin sitä samaa lämpöä kirjoituksillasi, kiitos! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Hanne, se on se iän tuoma pikkuruinen järki, mikä lienee muistuttamassa sen normiarjen mukavuudesta;)... ja kun on hyvä remmi mukana, niin mikäs siinä;). Aurinkoa roppakaupalla!! Jaana

      Delete