Sleeping over and in
Saatiin meidän roadtrippi hyvään finaaliin
pyhäaamuna. Siinä oli vipinää kintuissa, kun reissussa rähjääntynyt kerho
sliipattiin kirkkokuntoon suvimekkoineen ja prässeineen, aivan alta
aikayksikön. Oli rippijuhla. Nippanappa ehdittiin paikan päälle
holvikirkkoon, ja ihan sovinnolla otettiin se vihoviimeinen
kuluneenvihreä takapenkki. Oli hyvä hetki olla hiljaa, itse kukin ja yhdessä.
Ruotsinlaivan
jetlagin kukistamina tenavat nukahtivat jo alkuvirren aikana, mutta se
sallittakoon. Koltut kurtussa ja pienet polvet kippurassa, ja kaikki syvässä
unessa. Itse nautin hetkestä, tunnelmasta – oli holvien kaaret, ikigraniitit
seinillä, kirkkolaiva, jylhät pylväät ja kaikki jotenkin niin tuttua. Tämän
vanhan kirkon sylissä on kastettu, konfirmoitu, vihitty ja uneen annettu meidän
perhettä jo sukupolvia. Ja taas oli paikalla kaikki kynnellekykenevät; papat, mummit, sedät,
tädit, kummit, serkut, tutut ja ystävät, penkkitolkulla niitä tärkeimpiä.
Niistä juhlista on sitten kotiuduttu koko
porukalla vasta tänään. Vanhojen kesäperinteiden mukaisesti meidän kerho ryhtyi
kesävieraiksi. Entisaikoinahan joka
pappilan ja tiluksen takakammarin otti valtaan kesävieraat, jotka putkahtivat
paikalle ja pysyivät viikkotolkulla. Vähän niinkuin me;). Viime päivinä on oltu
ja vierailtu suunnalla jos toisella, ja tukuttain tenavia joka puolella. Ihan
parasta.
Mutta. Tässä hyvässä hulinassa on moni meinattu juttu jäänyt tekemättä, ja
liian moni ystävä jäänyt loppujen lopuksi tapaamatta. Nyh. Hyvät ja totiset olivat
aikeet, mutta taas loppui aika kesken. Ja nyt ollaan jo ihan loman loppusuoralla.
Tänään taitaa muuten olla ensimmäinen nollapäivä, joka sekin
on mennyt pyykätessä. Huomenna merille, sieltä sitten pohjanmaalle, ja
sunnuntaina napa kohti Nairobia.
Miten onnistuttaisiinkaan vitkuttelemaan itsemme tänne jääviksi - eikä aina vaan niiksi lähtijöiksi?
Miten onnistuttaisiinkaan vitkuttelemaan itsemme tänne jääviksi - eikä aina vaan niiksi lähtijöiksi?
One day, one day, I promise.
Nyt vielä viimeinen koneellinen narulle, blogi langoille ja valmistautumaan uuteen aamuun.
On tämä suvi vaan niin suloista.
On tämä suvi vaan niin suloista.
Suomessa oltiin jo ja taas ollaan Itävallassa! Sinne se loma meni hellurilei! Nauti kun vielä saat olla, mutta silti on kiva tulla taas kotiin!
ReplyDeleteAi teillä jo loppu lähenee. Nopeasti noi Suomen lomat aina menee:( Ja aina toi sama juttu.. kaikkea ei ehdi tekemään eikä kaikkia näkemään. Mutta ensi kerralla sitten. Ja viimeistään sitten "one day":)
ReplyDeleteNopeesti aika tosiaankin on mennyt...juurihan tulitte..:)
ReplyDeleteIhana tuo, että muksut nukahtivat kirkossa...:))
Hyvää kotimatkaa, jos et ehdi enään käväistä täällä!
Kummitytölle pieni (tai itse asiassa tosi SUURI) korjaus: Hämeeseen, ei Pohjanmaalle!!!
ReplyDeleteNähdään Hämeessä!
Marja
Kello tikitää joskus sydäntä nopeammin ;(
ReplyDeleteMUTTA... ajatteles, nyt sulla on kuitenkin blogistania, maailma jossa voit jakaa ja lukea, face jossa pääset virtuaalisti lähelle lähimpiä, facetime sun muut joissa saa irvistellä livenä, netti jossa voi lukea päivän Turun Sanomat . Se on paljon enemmän kuin olis 10 vuotta sitten edes haaveillut. Vaikka ei voi jäädä, ei tarvitse kokonaan lähteäkään. Se on jotain se, kunnes se "one day" koittaa.
Halaus, joenposkella odotellaan :)
Sanna
Tuttuja maisemia ja jotenkin tutut kasvot niissä..vaikka ei tunnetakkaan kuin näin virtuaalisesti :)
ReplyDeleteIhania viimeisiä hetkiä täällä ja kyllä sinne kotiinkin on ihana palata..eikös vain :)
terkuin
jaana
tästä ihan naapurista ;)
Joko se teidän loma on lopussa?
ReplyDeleteNo, sydän on täynnä varmasti suvensuloisia muistoja :)
Aika menee aivan liian nopeasti ja varsinkin kesä :)
ReplyDelete