Liskojen Yö


... ja pitsojen päivä. 


Takaisin kotitantereella, ja kyllä silmä painaa. Ikäkin siinä ohessa. Huh.
Viikonlopun aikana on ollut bensaa suonissa ja rytmiä veressä. Päästiin biitsifestareille lauantaina aamusta, ja paikalta löysin väsähtäneen oloisen seurueen brunssipuuhissa. Oli kuulemma menneet unet harakoille, kun bändin basso oli soinut aamutunneille asti. Noh - mitä moisesta, sehän kuuluu festarimeininkiin, ajattelin ja tuijottelin hiukan säälivästi loppuporukkaa. If I only knew.

Päivä pyörähti kivasti käyntiin, jatkui entistä mukavammin ja illan kulminaationa kuljettiin lava ykkösen, kakkosen ja kolmosen triangelia. Lauma lapsia mukana, maassa maan tavalla. Tanssittiin ja laulettiin kaikki hitit mukana, ihan täysillä;). Kova setti artisteja paikalla, Suomea myöden! Myönnän; Palefacen biisejä en tuntenut, en suomeksi, enkä enkuksi.  Ei mitään aamutunneille asti rypemistä kuitenkaan, vaan teltoille hipsittiin ihan sopivaan aikaan. Kuviteltiin hyvää yötä untivapeittojen alla, silleen kivasti taustamusiikin tahtiin. Eipä ei. Desibelit tuplaantui keskiyöllä, kolmelta päälle meni Zairerytmit, viideltä vieläkin lujempaa ja joku teknohytkytys alkoi seiskalta aamuysiin asti;). Mä olen hyväuninen ja pitkäpinnainen, mutta tällä kertaa koeteltiin himpasti molempia kykyjä. Nukahdettiin onneksi aamulla hetkeksi, ja loppupäivä menikin sitten zombina - kuvat sen kaiken kertokoon... the naked truth in deed;).  Loikoiltiin ravintolan tyynykasoissa, syötiin pizzaa ja hamppareita, ja välillä huilattiin. Ja kuunneltiin lisää musiikkia. Mulla takana vain yksi lyhyt yö, kun taas perjantaina tulleet melkein hallusinoivat unen puutteesta. Mutta hyviä nauruja saatiin aikaan helposti, hiipuvaa hysteriaa;). Kiva keikka totta kai.

Jetlag painaa nyt oikein kunnolla, eli suuntana tyyny ja syvä uni. Eipä ole oman sängyn voittanutta.

Palataan taas asioihin tuota pikaa, nyt kaikille kuitenkin hyvää ja hiljaista yötä.

Comments

  1. Katsoin rouvan kuvaa, että miten näyttääkin noin uuvahtaneelta, mutta teksti kertoi kaiken.
    Kyllä sitä nuorena täytyy kaikki kokea.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja tuhat kuvaa kertoo vielä tekstiäkin enemmän;) Juu, olo uuvahtanut, to say the least. Mutta kyllä oli sen väärtti;)...

      Delete
  2. Vitsit, kuulostaa hauskalta! Blogiasi on ollut niin mukava seurailla, Nairobi ja Kenia tuntuvat paljon vähemmän pelottavilta paikoilta kun elämääsi on näin ruudun takaa seuraillut. Täällä on matkalaukut pakattu ja muutaman päivän päästä onkin lähtö kolmeksi kuukaudeksi Tsavon suunnille. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih, tännekö olet suuntaamassa?! Onpas hauska kuulla, ja Tsavon seutu on kyllä huikean upeaa. Jos tuntuu, että tarvitset neuvoa, apua tai petiä, niin ota toki yhteyttä. Pistän numeron tulemaan. Karibu sana!

      Delete
  3. Vau, Paleface siellä. Ja nyt täällä yksi fani kateellisena :)

    On tullut myös todettua tuo, ettei sitä oikein enää näin vanhana jaksa samalla lailla festarimeininkiä kuin nuorempana. Ja varsinkin, jos bileet jatkuvat tauotta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja tänään on Palefacen toinen keikka Nairobissa. Tosin itseltä jää kyllä väliin... sen verran saatiin musiikkiannostusta viikonloppuna;)

      Delete
  4. Hih, no teillähän on siellä ollut mahtavat festarimeiningit! Kaksi melkein valvottua yötä on kyllä huh-huh, mutta toivottavasti unet omassa sängyssä saa taas rytmit raiteilleen. Ihana oli se juttu sun kukkakauppias Yrjöstä - ehdin nyt vasta käydä lukemassa. Upeaa, kun ootte yhteishengellä saaneet autettua Yrjön jaloilleen ja takaisin kukkien pariin : )

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Yrjö-kiitoksista;) Ja tässä on onneksi jo nuppi palautunut paikalleen viikonlopun huiskeista. Huh. Mutta kivat oli!

      Delete
  5. Olipa teillä varsinainen musiikki trippi ; )
    Nyt sitten oma sänky ja arki maistuu vieläkin paremmalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Arjessa ollaan jo kyllä totta tosiaan. Livemusiikin kiintiö täynnä hetkeksi;), kunnes taas seuraavat festarit ilmoittavat itsestään;)

      Delete
  6. Kuullostaapa hauskalta viikonlopulta...mitä väsyneempi porukka on, sitä enemmän naurattaa...:))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Just niin. Onneksi on järki palautunut arjen myötä:)

      Delete
  7. Sun kuvat ja tunnelmat on aina niin ihanan värikkäitä! Kiitos että jaat iloa :)

    Vaikka nuo valvotut yöt ei tokikaan ole iloinen juttu :/ Toivotaan univelkojen pikaista maksua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ja velat on hoidettu, huh huh;) Ihan ollaan taas arjen kyljessä kiinni, ja kiirettä pitää. Ensi viikonlopuksi ei ole tiedossa minkään sortin musiikkitapahtumaa, vaan rauhallisia iltoja villasukissa;)

      Delete
  8. Hurmaava ravintola teillä, ei ollenkaan ihme jos tuolla meinaa tyynyille uuvahtaa!
    Ne on hilpeitä hetkiä joskus kun jengi yliväsyneenä nauraa ihan poskettomille asioille - ja yleensä jälkinaurut (sitten kun toivuttu väsymyksestä ) on yhtä hauskoja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No joo, just silleenhän se meni;) Kokemusta lienee;)

      Delete
  9. Kiitos tästä iiiihanasta blogista. On niin kivaa, kun pääsen tekemään pikamatkoja viikottain. Kuvat on aivan mahtavia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, kiitos! Matkoja on ollut totta tosiaan, mutta nyt lupailen hiukan rauhallisempaa eloa ja oloa. Pitää hiukan ladata pattereita välillä ihan kotioloissa;)

      Delete
  10. Tuo mustavalkoinen leirintäaluekuva vangitsee hetken niin taianomaisesti. Melkein kuin itse olisi kuvassa sisällä. Varmaan johtuu kamerasta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on muuten sadekuva - siksi moinen tunnelma. Ja kamerassa on vielä oppimista ja harjoittelua, loputon projekti tämä kuvaushommeli on...

      Delete
  11. Välillä täytyy repäistä, että taas muistaa kuinka ihanaa arki ja hiljaisuus ovatkaan!
    Hauskat tuntomerkit sinulla: huivi, käsikorut/nauhat ja peukkusormus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nauhoja piisaa, kun on talo täynnä tekijöitä. Meidän likat niitä askastelee, ja tottahan pitää ottaa käyttöön myöskin;) Ja jes, ilot iloina, nyt rauhallinen arki aarteena!

      Delete
  12. Kuvia katsellessa ihmettelin, että miten olette kaikki niin väsähtäneen näköisiä. No, sehän selvisi. Musta ei ole mihinkään festareille, juuri tuon takia. En ole ollenkaan kiva ihminen väsyneenä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Silloin tällöin on kivat heittää hattu nurkkaan ja päästä ilo irti, sitten taas muistaa miten ihanaa se kotona köllöttely loppujen lopuksi onkaan;) Hyvä keikka, mutta eipä ole tämän sohvannurkan voittanutta;)

      Delete
  13. We had burgers here for dinner this evening but that is the only thing I have in common with your lovely trip. Looks such fun and such great food. I love the big colourful cushions

    ReplyDelete
  14. Thanks Inge, fun it was.. and I just love the restaurant, and those cushions are absolutely calling for afternoon naps;)

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts