Keittiövuoro



Tulee ihan mieleen muinaiset opiskeluajat: kun piti lukea tenttiin, niin johan putsattiin kaapit, keittiöt  ja viikattiin lakanat - mitä tahansa kunhan ei lukuja. Duunissa on meneillään parin viikon hullut päivät, ja vaihtarina on istua pitkää päivää joko byroolla tai tuoda hommat himaan. No joo, kyllä tämän kotona askartelun tietää;), varsinkin keittiössä... kameraa rapisee, telkkari paasaa ja netti suhisee, ja varsinainen työtehokkuus on tasan plus-miinus-nolla. Yleensä olisin tuolla studion eristyksissä pihan perällä, mutta nyt tulee vettä niin armottomasti, etten henkeni uhallakaan lähde tuonne tuiverrukseen. 

Joten kuvissa ei vilahda yhtään kukkaa, tyynyä tai reseptiä tällä kertaa, väriskaalakin on nuikeahko. Tämä on tätä armollista arkea ihan paljaimmillaan. Ja parhaimmillaan. Tässä blogittamisen ja kaiken muun tuikitärkeän ahkeruuden ohella olen saanut hoidettua kahden lapsen luokkaretkilomakkeet, yhden matikankokeen preppaamiset, suomenkielen sijamuodot ja muutaman kuivan munkin. Ja totta kai oli ihan pakko tuijotella viimeisimmät you tuben korttitemput - kato, katosun on ihan pakko nähä nää, äiti...

Keittiövuorosta on kovaa vauhtia tulossa yövuoro, sillä ei nämä paperiläjät hupene tuijottamalla tai niputtamalla. No, vaivihkaa otan pikaisen kommentiturneen, ja sitten pistän virkahatun päähän, pannun kuumaksi ja kokeilen siirtyä tuumasta toimeen;)

Hi ho, hi ho, it´s home from work we go. Sweet sleeps everyone. xxx

Comments

  1. Lycka till! Täällä on jo lakanoissa yks tapettu mato reissun jäljiltä! Buustia sinne! xxx

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mato, multa ja siemenet, tiedän mitä sulla on mielessä;)

      Delete
  2. Just tuttua! First things first - kyllä ne hommat sitten ehtii yölläkin;)
    Toivottavasti sateet hellittävät ja pääset studioosi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sateet hellittävöt juhannukseksi;) se on tätä meidän monsuunia. No hätä, päivät on ihanan kosteita ja aurinkoisia, taivaat aukenevat yleensä illansuussa... kotimatkan aikaan:)

      Delete
  3. Toivottavasti yövuoro onnistui :)Nuorena itekki maalasin aina öisin kun muut nukku .
    Ihana paita ja huivi sulla ;D

    Täällä enää -10 yöllä eikä sateita , luojan kiitos ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nonni, sieltähän se kevät sitten nostaa päätään;) mutta yöt ovat kyllä ihania aikoja hommienkin tekoon, ja yleensä tehokkaita, kunhan tietää että saisi kuitenkin ne unitunnit täyteen. Terkut!

      Delete
  4. Joskus se töiden laistaminen sujuu kuin itsestään....täällä on harrastettu sitä urakalla reissun jälkeen :)
    Hirmuisella tahdonvoimalla sain just silitettyä työpäiväksi tunikan, jota normaalisti ei edes tarvitse silitellä - kuin lie noin olikaan ruttaantunut...

    ReplyDelete
  5. Vitkuttelukin on taito, etenkin jos hommat lopulta tulee kuitenkin tehtyä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin, ei kai siitä muuten edes kehtaisi näin retostella, jollei loppujen lopuksi tule ne hommat tehtyä, ja hyvinkin vielä;)

      Delete
  6. Hih, miten noin osasitkin kirjoittaa auki tuon tunteen, kun pitäisi tehdä jotain -ei niin kivaa- niin sitä tekee kaikkea muuta ensin! Hyvä, etten ole ainoa.
    Kivoja ripauksia suomituntua teillä astioissa ja olihan kuvissa väriäkin=paitasi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, joskus tuntuu, että sitä Suomi-tuntua on hiukan liiankin kanssa;) Ja pakastin täynnö rukiista totta kai. Viikonlopputerkut!

      Delete
  7. Voi miten ihana ruokapöytä!!!
    Töistä vitkuttelu onnistuu kyllä minultakin hyvin....ah mikä ihana taito☺

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, kiva että huomasit ton pöydän... se on ihan lempparisuosikki vanha ja kulunut, mutta leijonantassuilla;)

      Delete
  8. Voi olen hukannut sinun sähköpostiosoitteesi ja kirjoittaisin sinulle. Voisitko laittaa sen uudelleen... :) tanja@siriontime.com

    ReplyDelete
  9. Pitäisköhän mun äkkiä hakeutua johonkin kouluun ja hankkia pari tenttiä... niin tää kaappien siivoaminen ja pakkaaminen alkais kiinnostaa;)
    Niin suomalaiset noi villasukat ja kattilat. Vaikka siellä kaukana olettekin:)

    ReplyDelete
  10. Joskus on hyvä vain vitkutella...sinulla on kaunis paita ja nyt kun minulla oli aikaa, katsoin edellisetkin päivitykset, joita en ollut ehtinyt katsoa...mikä tyylikkyys Lontoossa, wow!! Upea asu! Näytät niin kauniilta kaikissa kuvissa.
    Mukavaa viikon jatkoa!
    xx

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Päivi, blush! ;) Ihanaa viikonvaihdetta sinne suuntaan... vaivuin eilen taas ihan mun Puola-muistoihin, kun katselin meidän kuvia seinillä. Puolan julistetaide oli ihan omaa luokkaansa vuosia vuosia sitten (ja on taatusti edelleenkin) ja meillä on vieläkin ihania puolalaisia julisteita seinillä. Sieltä vanhan kaupungin kellarigallerioista;)

      Delete
  11. Niin tuttua tekstiä! Kun olis pakko tehdä jotain tylsää työtä, alan siivota, silittää ja jopa ikkunanpesua harrastaa, mitä en todellakaan tee vapaaehtoisesti!
    Teidän keittiö on ihan kuin Suomesta, ei muistuta mitenkään niitä kenialaisia joita mun muistissa on. Paitsi tuo pöytä, tosi huippu! Hyvää yövuoroa!

    ReplyDelete
  12. Miten kaunis tuo sun paita ja nuo villasukat! Kuin karamellit!

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts