Elvis lives in Watamu

Viikko Watamussa takana. Ihmeellinen Watamu. Kaikkien ranta-paratiisi-kliseiden lisaksi Watamussa on omaa hohtoa; kyllin kaukana Mombasan ruuhkarannoista, Somalipiraattien reviirien ulottumattomissa ja viirun verran etelaan Malindin italialaisklubeista ja jaatelobaareista; kappale kauneinta rantaviivaa. Muutama hotelli poikineen, mutta ennenkaikkea privaattihuviloita ja roimasti tyhjaa piitsia lomalorvailuun. Ilman jatkuvasti hihassa roikkuvia rantapoikia tai moisia. Kuljettiin edestakaisin rantaviivaa joka paiva, tarkkailtiin porhojen eloa ja liikehdintaa jumalattomissa lukaaleissaan. Rantojen tyhjyys ja paparazzittomuus mahtaa olla autuutta moisille. Ja meille myos, siis tyhjyys ennenkaikkea. Tilaa ja tuulta, hiekkaa ja hiljaisuutta. 

Me nautittiin olan takaa joka hetkesta; auringonnousuja rannalla kuuden jalkeen kahvikupin kanssa, pitkia loikoiluja altaan reunalla, nokosia, kolme kirjaa, hitaat kavelyt paljain varpain hiekalla, sukkulointia altaan ja valtameren valilla, paivittaiset sahkopostit, yllinkyllin ruokaa ja juomaa joka rakoon, pannukakut neljalta, ja rajattomasti aikaa lasten kanssa.  Watamusta ei loydy rantabulevardeja tai ostoskeskuksia; vaan paikka on ihan aitoa Kenian maaseutua.  Ranta itsessaan on valtavayla kylalaisille paikasta paikkaan liikkumiseen ja pikkubisneksen puuhailuun. Kalastajat, kankaanmyyjat ja kamelit kaikki sulavasti sikinsokin. Ranta on elinehto. 

Rannalla sattui ja tapahtui, ja ennenkaikkea juteltiin. Puheltiin niitanaita vastaantulijoiden kanssa, ja joukkoon mahtui kirjavaa vakea. Kanssaturistia tietenkin, mutta myos sokea poika veljineen, Kikoy-Kristiina kankaineen, kalastaja poikineen, Kapteeni Daddy, karjuva kamelinkasvattaja ja kiinteistonvalittaja poytineen ja tuolineen toimistona keskella rantaa. Jokaisella oli juttu kerrottavana, ja kerrankin oli aikaa kuuntelemiseen. Kannatti. 

Ja sitten oli lapsia, jokapuolella. Oli meidan ja muiden, ja kaikki kavereita. Laskuveden aikaan kaivettiin pohjahiekasta meritahtia ja ruokittiin ankeriaita pekonilla. Aamutoimista tarkein oli hengenpelastaa rantaravut uima-altaan kloorimyrkytykselta. Pojat jahtasivat jattihamahakkeja pingispalloilla, ja rapsuttelivat monimetrista pythonia - elavaa, ja valvovan silman alla tosin. 

Kotiin oli kuitenkin kiva tulla. Ajomatkat olivat pitkat, mutta roadtrip Kenian halki rannikolle on ihan henkeasalpaava. Mitka maisemat kahdeksan tuntia per suunta. Kotiintulon kruunasi vilpoinen suvituuli rannikon kuumuuden ja kosteuden sijaan. Kotona odotti jutuista parhain - lemu on loitonnut kuin tuhka tuuleen. Pyykkikasat suunnattomat, mutta moisesta ei huolta. Hajuton huominen hoitaa hommat.