Out of Africa
Meidän bändin mannertenvälinen ohjustelu alkoi jo
ennen apinanlaulua eilen. Eipä ollut hankaluuksia saada tenavia ylös ja matkaan,
kaikkien innostus käsinkosketeltavaa. Oma pakkaamisurakka oli velvästikin
onnistunut, ja ladattiin karuselliin lätkäkasseja pitkälti toista sataa kiloa
versus se normi neljä puolityhjää reppua. Ounastelen tosin, että tuplat tulee
takaisin kaikista hyvistä periaatteista huolimatta.
Kone täynnä lomillelentäviä
eurooppalaisperheita, ja arvaatkas mitä; mallina kuuskytluvun tupolev, jossa on
viluiset nahkapenkit eikä elektroniikasta tietoakaan. Saakohan moisilla enää
virallisesti enää lentää? Nairobi – Eurooppareitti on nykyään niin pop, että
tarjolla on yleensä kaikki mukavuudet, omat telkkarit, leffavalikot, luurit,
you name it. Paitsi tänään. Ehkä lentoyhtiö luotti, että vanhempien iPadit pitää
viihteen yllä sen kahdeksan tuntia. No näin oli J. Ruutua tai ei, niin nautittiin matkasta, eikä
vain odoteltu päämäärää.
Ensimmäinen etappi Amsterdam. Mukavista mukavin iltapäivä lasten
ehdoilla. Kun samalla viivalla on äidin ehdottama van Gogh´n museo ja
muiden suosikki McDonalds, niin arvatkaas ketkä sai nuolla rasvaisia näppejään aterian jälkeen?
K-Ä-V-E-L-T-I-I-N kaduilla ja huokailtiin ilosta ja urbaanista vapaudesta
nauttia jalkakäytävistäja liikennevaloista.
Lapset laskivat kolikoitaan katusoittajille ja jätskikauppiaat tekivät tilin.
Mun itsesuggerointi , tai sitten ihan simppelisti pakkaamisfatiikki,
teki tehtävänsä ja kaikki Damin huimat ostokadut jäivät takasijalla. Nyt oltiin
vain me ja muksut. Istutiin puistossa, litkittiin latteja, tuijoteltiin maisemia ja toisiamme. Neljä
viikkoa tätä samaa edessä, voiko olla edes totta. Ok, ok, meneepä imeläksi J, arkiärsytykset ottaa vallan tasaisin tahdein lomallakin,
mutta ne yleensä saadaan kikateltua pois
tosi nopeasti.
Tässä on onni. Vaikka olen aika napakasti jaellut
mielipiteitä arkionnesta, niin kyllä lomaonnikin on aika kova juttu. Eikä se
katso sitä paikkaa tai valuuttaa, vaan fakta että on oman aikansa herra ja saa
viettää sen maailman parhaassa seurassa. Juuri nyt, tässä tänään. Ja tuota
pikaa saaressa, a huge bonus.
Laskeuduttiin Helsingin kentälle keskiyön auringossa. Lapset nukahtivat kehräten papan auton takapenkille, edessä ykköstie ja yötön yö, radiossa soi Toton vanha hitti. Meitä hymyilytti.
Oih, nuo jätskit ja ranskikset. Oikein mukavaa saarilomaa, ottakaa rennosti. Amsterdam on myös niin kiva paikka.
ReplyDeleteTervemenoa Suomeen! Viettäkäähän hauska loma! Minä en tiedä vielä menenkö käymään siellä nyt kesällä vai vasta syksyllä.
ReplyDelete