Kikoy kaikille
Muutamaa päivää ennen lomia iskee tietoisuus tulevasta
antamisen ilosta ja tuskasta. Lahjojen antaminen on yksi mukavimmista
riemuista mitä ihmisellä on, mutta varsinainen haaste on keksiä kivaa ja
jotenkuten fiksua annettavaa. Voi tietenkin kysyä, että pitääkö aina antaa
tavaraa – eikö hymy riitä ja halaus piisaa? Kyllä toki, mutta meillä on sen sellainen
ryhmä ihania sukulaisia ja tuttuja, että ihan pakostakin tahtoo antaa jotain kivaa. Sitäpaitsi kummit ja tädit ottavat tenavia hoiviinsa
aina lomilla, niin lahjukset on pikkukorvike moisista uroteoista.
Vuosien saatossa olen kantanut kotimaahan kontillisia
etnistä tuliaista ja tilpehööriä - antiikkinaamioista
käsinkaiverrettuihin puukulhoihin ja
valokuvakehyksiin. Ihania ovat, mutta jossain vaiheessa tuli oivallus,
että nyt saa riittää - on aika keksiä jotain himpan verran
neutraalimpaa ja joka huusholliin sopivaa mukavaa. Ensimmäinen pelastus
on
täkäläinen kahvi ja tee. Jes, sopii niin jussiin kuin jouluun, ja aina
suomalaiseen
makuun.
Mutta totaalinen pelastus on Kikoy. Napakka
puuvillaliina, jonka saa kaikissa maailman väreissä, raidoilla, ruuduilla tai
ilman. Kikoy sopii huiviksi kaulaan, lannevaatteeksi rannalle, laudeliinaksi,
pöytäliinaksi, kesäpyyhkeeksi, picnicpeitoksi, sängyn päälle, tuolin
peitteeksi, verhoksi, kantoliinaksi, vauvanpeitoksi, kaulaliinaksi ihan miksi vaan. Kikoy on kenialaisten arjen
yksi peruspilareista. Kestää tuhat pesua, ei veny, ei retkota, on orgaaninen ja
kehitysapua ihan parhaimmillaan, paikallisesti tuotettu, välikädet minimoitu. Simppeli
ja neutraali.
Ja voih – ja Kikoysta on tullut ihan pop perhepiireissä. Kaikki
tykkää, kaikki haluaa lisää. Jotkut mielivät pastelleja, toiset vitivalkoisia.
Osalle tuon niin-pentikin-oloisia-puolipellavaisia, toisille kirkkaita punaisia ja
oransseja. Tänään piipahdin taas keskustassa kangaskaupoilla ja mukaan tuli iso
kassillinen Kikoyta. Ilo pussillinen kesäiloa.
Silmälle sopivat, eettisesti passelit, käytössä
kestävät. Ja syötävän ihanat.
PS - rakkaat sukulaiset, silmät kiinni ;)
PS - rakkaat sukulaiset, silmät kiinni ;)
Todella hyvä idea ja ovat myös kauniita eivätkä varmasti paina paljon matkalaukuissa!
ReplyDeleteIhana totta. Hain muutaman lisää vielä eilen, ja nyt tuumailen että ovatpa nättejä, maltanko antaa niitä pois lainkaan;)
ReplyDeleteVoi jestas. Kylläpäs ovatkin kauniita ja niin monikäyttöisiä.
ReplyDeleteThis comment has been removed by the author.
ReplyDelete