Job well done

Huokailen tässä rinta rottingilla. On mulla vaan oikeasti ihanat tenavat. Takana on taas yksi kouluvuosi ja koko neljän remmi hoiti hommat kotiin. Kelpoakin kelvommat todistukset, ja joka iikka on lomansa ansainnut. Ovat jaksaneet kahdeksasta neljään päivästä päivään, harrastukset, läksyt, suomisessiot, ja kasoittain kokeita siihen päälle. On itketty, on stressattu, on prepattu esitelmiä ja kyhätty projekteja. Pari sydänsurua ja monen monta muffinsia myöhemmin on aika löytää kesälaitumet ja nauttia lomasta ihan täysillä.

Perinteiden mukaisesti mentiin koko pesueen voimin ulos syömään. Ranskalaisia, purilaisia ja jätskiä napojen maksimikapasiteetteja hipoen, samalla kun me vanhemmat yritettiin hiukan herkistellä ja herkutella. Muksujen lemppariravintoja on juuri oikea moiseen, sillä tarjontaan kuuluu pelihuoneet, konsolit ja puutarhan junglegym, kuitenkin myös kattaus kynttilöillä vanhempia ajatellen.

Oli ihan mielettömän kivaa viettää herkuttelu-iltaa lasten kanssa. Maailman parasta seuraa, tunnelma täynnä toivoa ja täpinää. Loma, loma, loma.

Comments

Popular Posts