Sarah made a trip around the world


Sarah on vanha ja on kipeät hampaat. Sarah on aina ollut kätevä käsistään, vaikkei kirjoittaa osaakaan. Mitä pienistä, näppärissä sormissa on jo monet ajat syntynyt kirjaillut liinat ja peitot, servetit ja pyyhkeet. Joka ikinen pisto on itse tehty, käsin tuunattu ja hartaasti harkittu. Pienen, vanhan ja köyhän naisen koko elämä on omissa sormissa, ja niistä kiinni, ihan kirjaimellisesti. Vuosien varrella ollaan Saran kanssa törmäilty mitä kummallisimmissa paikoissa, useimmiten kauppakujien käytävillä tai ostoskeskusten portailla. Siellä on leviteltynä sileät ja sievät liinat, koko varasto hollilla, lattialla, joka kappale ostajaansa odottamassa. Monta vuotta olen ollut muka liian kiireinen pysähtyäkseni, joko kädet täynnä virallisia ostoskasseja tai kitiseviä tenavia.

Onneksi kävi toisin muutama viikko sitten. Olin melkein kompastuttua Saraan, ja voih mitä ihanuutta pieni rouva piteli sylissään. Tilkkupeitto. Kirjava, tuhannesta palasta kyhätty, käsin kokoon laitettu. Ryhdyin juttuun. Kyllä, tilkkutäkki olisi kaupan, mutta ei lainkaan vielä valmis. Pitää pistämän villat ja vuoret, kantit ja kulmat, mutta kaunis olisi tuleman. Kolmisen viikkoa siihen vielä vierähtäisi, jos ostaja malttaisi odottaa. Kyllä tämä ostaja malttaisi.

Sovittiin mitätön hinta, ja vielä mitättömämpi käsiraha. Kuittivihkoa Saralle ei ole, mutta lehden kulma kelpasi muistilappuna. Sara pyysi, että kirjoittaisin siihen maksun summan, päivämäärän ja viltin nimen - a trip around the world.

Se kolmisen viikkoa vierähti, puhelin pirahti ja maailmanmatka oli valmis kotiinkannettavaksi. 

Comments

  1. Niin kaunis, sekä peitto että tarina!

    ReplyDelete
  2. Mielettömän ihana peitto.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja lämminkin vielä meikäläisten sadepäiviin terassille;)

      Delete
  3. Todella kaunis ja tuota katsoessa varmasti muistaa tekijän <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarinan muistaa ihan aina kun peiton vetää korvilleen x

      Delete
  4. Parhaita ovat asiat, joissa on tarina. Niiden arvo säilyy. Ihana peitto.

    ReplyDelete
  5. Ihana tilkkutäkki ja mahtava tarina tosiaan. Olen itse ihan seonnut tilkkutäkeistä. Meillä on Guatemalan tuomisina niitä neljä (ja yksi vielä vanhempien kotonakin) ja mennoniittatilkkutäkkejäkin on alkanut kerääntyä taloon yksi kerrallaan. Ne jo itsessään kertovat kaikenlaisia tarinoita, jokainen tilkunpala omansa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja mitä ihania muistoja hamaan tulevaisuuteen - ja sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, huusholliin kuin huusholliin. Missäpäin maailmaa tahansa;)

      Delete
  6. Ihana nainen joka loistaa hyvyyttä. Peittokin on täynnä rakkautta. Kaunis ja parhaan nimenkin sai, minkä sille antaa voi. Teit hyvän teon ja se oli kyllä sinulle tehty ja taivaissa päätetty.

    ReplyDelete
  7. Hullu ajatus: kuinka voisi ryhtyä maahantuojaksi, jotta tuo upea nainen saisi ostajan koko loppuelämänsä jokaiselle käsityölle.
    Mitä elämän kauneutta naisessa ja hänen kädenjäljessään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi mikä ajatus ihana ajatus se olisi! Mutta itse olen nyt vakkariasiakas, ja lautasliinat ovat jo tilattuna...

      Delete
  8. Ah, niin mykistävää.
    Ei taida Sarah tietää, miten monia ihailee täällä blogissasi hänen kädenjälkiään huokaillen ja toivoen, että voisi itsekin ostaa tuollaisen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä. Lupasin viedä paperikuvat Saralle, ja taatusti kerron miten monet ihailee hänen kädenjälkeään! Kiitos!

      Delete
  9. Ihana tilkkupeitto ja ihana tarina...
    XX

    ReplyDelete
  10. Ihan mielettömän hieno tilkkutäkki. Ja mitkä värit!!

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts