And so it begins


No niin,joulu on virallisesti täällä. On kalenterit, korea ja korkea kuusi, sukat takan tarikalla ja tontut rivissä. Ja vilinää ja vilskettä; talo on pullollaan väkeä, ja vielä enemmän piripintaan loppuviikosta. Meidän hosteli toimii nyt kahdessa vuorossa, alakertaan muutti pariksi viikoksi tuttu perhe muuttopuuhia pakoon, ja toinen kaverikerho kolmessa sukupolvessa tulee muutaman päivän visiitille torstaina muistaakseni. Samalla talon lapsiluku nousee kahdeksaan;). Kyläilykulttuuri on onneksi kovin huoletonta täällä suunnassa, eli jokainen hoitaa omat juttunsa ja yleensä törmätään keittiön pöydän ääressä aamupalalla ja illalla sitten paremmalla ajalla. Tiedossa on siis pitkiä herkkuiltoja ja maailmanparantamista roppakaupalla.

Vaikka jouluun on totta tosiaan vielä aikaa, niin lupposellainen se kortilla. Joulua enteilevät viikonloput on varattu vuoden viimeiselle safarille ja sitten ihan suoranaiseen juhlimiseen eri kokoonpanoissa. Joten nyt viikonloppuna otettiin mahdollisuudesta vaari, ja askarreltiin paikka koreaksi ihan rauhassa. Lapsethan ovat joulujutun juuri, ja kyllä oli tähtiä silmissä kun laitettiin kuusi kuntoon. Saadaan nyt ihailla ja nauttia kimalluksesta muutama viikko, koko porukka pienistä isompiin.

Lupaan kuitenkin olla pläjäyttämättä pelkkiä joulukuvia lähiviikkoina, kunhan päästin nyt ne pahimmat höyryt päältä. Kirjeet vielä kun saadaan pihalle tonttujen noudettaviksi, niin sitten alkaa olla hommat jotakuinkin hanskassa näiden esivalmisteluiden osalta;)

Tykkään, tykkään.
xxx


Comments

  1. Jotenkin se on ihme, kun kaikki kiire aina pakkaantuu tänne joulukuuhun!
    Kaunis tuo lasinen pallo.
    Kiva, että teillä talo täynnä touhua ja tuoksintaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lasipallo on mun viimeisin lemppari.. löysin sen sieltä Marokon kujien kirppikseltä, huikea;) Niin se on, kiirettä kiirettä, mutta muistuttelen tässä samalla miten suloista puuhailua tämä joulun alus on. Ja kiva kun on väkeä mukanan menossa...

      Delete
  2. Heips=)
    Löysinpä viikonloppuna ties mitä kautta ensi kertaa blogiisi ja koukutuin täysin.
    Ei ole aika kuitenkaan antanut vielä tarpeeksi periksi,että oliosin ehtinyt kaikki aiemmat postaukset lukaista läpi.
    Siksipä yritän oikaista asiassa..eli keitä perheesi kuulu ja asutte siis ulkomailla,onko jomman kumman työ siellä,mistä maasta miehesti on kotoisin..kysymyksiä..kysymyksiä..toivottavasti ehtisit vastailla.
    Terv uusi jukija Helsingistä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihk - kivaa kun löysit;) Aina jaksaa iloisesti hämmästyttää, kun lukijoita mun jaarituksille löytyy;). Pikainfoannos: juu, itse olen 47v arkkitehti Turusta, ollut kehitysyhteistyöhommissa jo monia vuosia, viimeiset toista kymmentä vierähtänyt Keniassa. Lapsia on joukkoon joutanut neljä, mukana ihanista ihanin adoptiotyttö täältä Nairobin slummeista. Mies on just about maailman paras, etelä-afrikasta, tavattiin kenttähommissa Irakissa;). Täällä siis ollaan akaasian kupeessa, kaikki mallillaan, mutta koti-ikävä on hillitön, ollut jo muutaman vuoden. Hidasta paluumuuttoa pohtien ja samalla yltiöpäistä suomalaisuutta kaukana vaalien. Pysy kuulolla, isot terkut!

      Delete
  3. Kiva että mun pöperöt maistuivat! Kyllä saat laittaa aikamoisen satsin koko konkkaronkalle! Nyt toivotankin oikein mukavaa aikaa rakkaittesi ja vieraiden kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sofia, herkut meni kuin kuumille kiville;) Me nautitaan seurasta ja hälinästä. Tunnelmia myös sinne x

      Delete
  4. Mun Kenian joulumuistot on Kitalen seuduilta, suomalaisia kokoontui aattoiltana Farmille. Yhdessä tehtiin pipareita, joulutorttuja, karjalanpiirakoita,porkkanalaatikkoa, kalkkunaa ja kinkkua. Yhdessä laulettiin joululauluja ja jaettiin paketeita toisillemme.
    Mulla ja kaverillani oli pala kurkussa ja kun kaverini mummon lempijoululaulu alkoi, me syöksyttiin pihalle ulvomaan! Ei ollut oikein joulutunnelmaa, illalla lämpöä 20 C ja kova ikävä kotiin! No, myöhemmin ollaan oltu jouluja Namibiassa ja ikäväkin on laantunut.
    Tunnelmallista ja touhukasta joulukuuta ja hyvää Suomen itsenäisyyspäivää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos toivotuksista.. meillä on ihan prikulleen samat sävelet tiedossa, kaikki mahdolliset kotiherkut on joulupöydässä, ikävää karkoitellen ja varmaankin kunnellaan sitä samaa Arja Korisevan joululevyäkin vielä vuodesta toiseen. Paitsi että onneksi on nettiradiot joiden kautta pääsee ihan aitoisin fiiliksiin. Joulusauna ja vihta myös. Totta tosiaan, ennen moisia laitetaan vielä kaksi kynttilää ikkunalaudalle itsenäisyyttä muistuttamaan. Terkkuja valtavasti! x

      Delete
    2. Niin, kuunneltiinhan mekin jotain joulumusiikkia lyhyiltä aalloilta, muttei ihan Suomesta saakka kuulunut. Ja saunakin oli, samoin joulutähti-pensas pihalla!
      Tervetuloa lukijakseni!

      Delete

Post a Comment

Popular Posts