Melkein kuin muualla


Oman kodin rakentaminen on aina iso juttu, ja vielä himpan verran isompi juttu näissä sfääreissä -  aikataulut on joustava käsite, byrokratia kaikenkattava ja mistään ei voi olla ihan varma. Lempiystävät ovat olleet kodinrakennuspuuhissa jo vuoden verran, ja nyt alkaa vasta olla paperihommat sen verran hanskassa, että työmaa alkanee lähiviikkoina. Tässä hommien huiskeessa olivat jo myyneet entisen asuntonsa, varastoineet omaisuutensa ja nyt sitten kärvistelevät Nairobin kokokriteerien mukaan pikkuruisessa kalustetussa vuokra-asunnossa. 

Voih, mikä retrohuusholli! Totaalisen viehättävä snapshot vanhasta eurooppalaisesta tyylistä. Biedermaierhuonekaluja, kultaverhoiluja ja seinäkelloja. Istuttiin iltaa parvekkeella, kuunneltiin kaupungin hälinää, juotiin katalanialaista roseeta ja teeskenneltiin, että ollaan ihan jossain muualla. Radiosta valkattiin klassista, syötiin saksalaisia makkaroita ja ranskalaisia tuliaisjuustoja. Päätettiin, ettei puhuta politiikkaa tai hermoilla tulevista vaaleista - ollaan iloisia juuri nyt ja tässä. 

Sivulauseena sen verran, että viikon päästä Keniassa on presidentinvaalit ja epävarmuutta on ilmassa. Viime kierroksella viisi vuotta sitten tapahtui kamalia, maa meni kaaokseen, rauhaa rakastavasta kansasta tuli hullu. Tappoivat toisiaan ja heimokahakoisen tuoksinnassa lähes pari tuhatta menetti henkensä, neljännesmiljoona ajettiin kodeistaan. Vaikka kovasti uskomme, että läksyistä olisi otettu opiksi, niin ollaanhan me kaikki hanstrattu ruokaa ja juomaa koteihin hätätilanteen varoilta - osa tutuista jopa ottaneet ja lähteneet muutamaksi viikoksi ihan tyystin. 

Me solidaariset sankarit sen sijaan uskomme rauhaan ja rakkauteen, pysymme paikan päällä, toivomme parasta, sanomme sille skål!

Viikko vielä odotellessa. Tehdään siitä hyvä viikko. 

Comments

  1. Täällä ollan vaihturina :).
    Vielä en ehtinyt lukea alkua pidemmälle, mutta Akaasian alla jo kuulostaa kovin kotoisalta entisen matkaoppaan näkovinkkelistä..
    Kiva, kun liityit omaan blogiini. Alan heti huomenna lukemaan omaasi alusta alkaen.

    ReplyDelete
  2. Uhg!
    Mitäpä tuohon muuta sanomaan :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ugh, niinpä. Kaikki peukut pystyyn oikein isosti. Ja sinne suuntaan toipumisia, toipumisia!

      Delete
  3. Oi ihana toi teidæn sauna. Olen niin kade. Hei me sita tarvittais taalla kylmassa etteka te;) Ei vaan. Jokainen suomalainen TARTTEE saunan:) Ja kiva kuulla, etta sa siella ostelet huoletta ja aiot kuljettaa paljon kamaa aikonaan Suomeen. Ku ma aina mietin, etta joku pv muutetaan, etta turha on tota ostaa kun se joutuu pakkaamaan ja kuljettamaan. Me ollaan kuitenkin lahella kun teihin vertaa. Ihan autotieta pitkin paasee kotiin jos jaksaa vaan ajaa:) Hyvaa alkavaa viikkoa. Ma tøissa joten mulla alkaa vapaat kun muilla alkaa tyøt:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hiukan on hamsterin vikaa, ja tavaraa jää helposti mukaan. Mutta toisaalta, mukavia ovat ja tarinat tulevat kaupan päälle;);) Ja oikein hyvät lomat!

      Delete
  4. Toivotaan tosiaan, että rauha siellä säilyis tällä kertaa... muuten se kuulostaa hurjalta!
    Ihanaa alkanutta viikkoa sinne :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Marru, kaikki vaikuttaa ihan normilta, tänään viimeinen vaalitentti ja sitten alkaa laskenta kohti maanantaita. huh.

      Delete
  5. Olen niin kateellinen tuosta saunasta, se vaikuttaa ihan mahtavalta, se on suurin unelma tanne talla hetkella, toivotaan etta toteutuu seuraavan muuton jalkeen. Toivotaan etta vaalit menevat rauhallisesti ja valtytte edellisten toistolta! Mukavaa hyvan viikon alkua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sauna on niin osa meikäläisten suomalaisuutta, että ilman on vaikea olla ja hengitellä;) Toivottavasti saatte omanne - joka pennin väärtti. Terkut!

      Delete
  6. Toivottavasti siellä vaalit sujuvat hyvin ja rauha pysyy maassa...
    XX

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts