Kissan kanssa kaksin


Huoh, huoh ja kerran vielä huoh. Kahdentoista päivän duuniputki takana, viikonloppu menossa, ja ollaan elossa;). Eilisen aikana jo melkein hallusinoitiin unen puutteesta, joten viime yö unineen oli laadultaan de lux. Olin mielikuvaharjoituksissa ylittämässä itseäni äitinä - ja vaimona, pakko lisätä;) - tämän viikonlopun aikana, mutta perheellä olikin muut mielessä. Äiti tuli, ja kaikki muut lähtivät. 

Siis, muiden plääninä oli legendaarinen dads&kids-safari. Heräsin puhteiden hälinään jo aamukasilta, ja siinä oli pihalla jeeppi peräkärryineen pakattuna, muksut muikeina ja iskällä ohjat käsissä. Sinne menivät - himpan verran liian iloisina to my liking - eli mulla tässä hollilla tyhjä talo ja tyhjä kokonainen viikonloppu. Mutta toisaalta... mikä ihana ajatus, ihan tosi: ensinnäkin, safarille lähti kuusi isää ja kuusitoista lasta yhteensä, ja täällä yksi äiti huhuilee huushollissa hiukan hukassa;). Sain kaikilta läksijäisiksi ison rutistuksen ja käskyn huilata. Ja kun kuvia katselee, niin huili tulee tarpeeseen - silmissä on pussia ja luomissa lurpahdusta poikineen. 

No, tänään aamulla ensin manikyyrit, pedikyyrit, sitten puiden latvojen tuijottelua, kukkien asettelua, ja kahden kirjan iltapäivä terassilla. Päästin kodinhoitajatkin viikonloppua viettämään, ja olen ensimmäistä kertaa kotona ypöyksin varmaan vuosiin. Hiljaa ja rauhaa. 

Tai no melkein yksin;): Hotelli Haveli pihan perällä on täynnä väkeä, ihaninta väkeä. Meille tuli eilen edellisen vuoden sisko Suomesta kavereineen lomille, joten meidän vierashuoneet ovat melkein piripintaan. Meillä on nyt siis täällä yhteensä sisko ykkönen, kakkonen ja kolmonen plus yksi poikakaveri, ja kaikilla on meneillään valmistautumiset lauantaitansseihin Nairobin yössä. Keittiön leijonantassupöytä on koko kummun hotpoint. 

Olotila onnellinen. Auringonlasku ja iltalinnut. Kaikilla rakkailla on vähintään yhtä hyvä, juuri nyt, kullakin tahoillaan. Tiedän. 

Nyt kynttilät, valkkari ja kyytipoikana se luvattu sininen taivas. 

Comments

  1. Onko tuo aurinko sinun mies?
    Todella onnistunut kuva miehestä.
    Talleta. (kuva ja mies)
    Hali sinulle Helsingistä.

    ReplyDelete
  2. Voih, oma on. Se ainut, paras ja kaikista rakkain forever. Nyt tuli melkein ikävä;) Kiitos Sirkku, ihan tosi!

    ReplyDelete
  3. Ihanalle safarille muut lähtivätkin...joten nauti, nauti ja vielä kerran nauti ja lepää...:)

    ReplyDelete
  4. Kauniit tunnalmakuvat, ripaus sitä ja ripaus tätä - ja ripausta ihan hemmetin paljon enemmän rakkautta noissa miehesi siilmissä kun hän sinua katsoo :)
    Äärettömän onnistunut kuva, kuten Sirkkukin jo totesi.

    Te onnelliset :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi vitsi, ihan tulee uutta ulottuvuutta tuttuun naamaan;) Niinpä, on se tuttu, paras, ja rakkain. Ja hei, just nyt jossain kaukana kaikkien neljän lapsen kanssa... ja olo totaalisen rauha tässä päässä. Jos jollain on hommat ja lapset hanskassa, niin miehellä. Onneksi. ;)

      Delete
  5. Nauti, nauti ja nauti. Ja muista se lepo!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yes, I did! Vaikka hiukan oli olo ontto välillä... ilman niitä helmassa roikkujia, niitä ihania;)

      Delete
  6. Eikös olekin paradoksaalista, että yksin sitä haahuilee vähän orpona ja kaipaa laumaansa, mutta joskus huiskeessa kaipaisi omaa hetkeä ja rauhaa... :)
    Oot kyllä hiljaisuuden ja rauhan ansainnut, joten nautinnollista lepuuttelua, sinitaivasta ja onnellisia ajatuksia toivottelen!

    ReplyDelete
  7. Nauti rauhasta ja hiljaisuudesta, anna akkujen latautua! Kauniita kuvia, niin herkullisia värejä.

    ReplyDelete
  8. Ihana mies, kun järjestää sinulle omaa aikaa (enää en uskalla hehkuttaa kuinka komea hän on, niin monta kertaa olen sen jo sanonut).
    Olet lepohetkesi tosiaan ansainnut, nauti yksinolosta kohta pesueesi on taas koolla :-)

    ReplyDelete
  9. Voi kun kuulostaa hyvältä, nauti olostasi ja lepää kunnolla ! Halit Mirjolta

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Mirjo, kiva kuulla sieltäkin suunnasta. Isot halit koko teidän poppoolle!

      Delete
  10. Voi sinua onnenmyyrää! Mutta kaiken olet taatusti ansainnut. Nauti kaikesta täysillä siemauksilla!
    Hugs!
    Eevuska

    ReplyDelete
  11. PS Ihana rannekoru! Mistä niitä saisi hankittua?
    - Eevuska

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa Eevuska - rannekoru on sellaista aika standardi-Kenia-helyä. Toisen teki kaveri, toisen kyhäsin ihan itse;)

      Delete
  12. Oot kyllä mestari välittämään fiiliksiä, värejä, tunnelmia, lämpöä, makuja, tuoksuja ja teidän perheen välistä rakkautta kuin myös isomman piirin kattavaa välittämistä kuviesi ja sanojesi kautta. Postauksesi ovat kuin tuokio hyvän kirjan tai leffan parissa - tai kuin lapsuuden satuhetki, lumoava, mukaansatempaava, mielikuvitusta herettelevä, "eihän tää vielä lopu"-hetki. Vaikka asiasi on välillä itkettävän vakavaa, niin esität sen jotenkin mahdollisuuksia täynnä olevana, hyvällä ja sen lisäämisellä ladattuna.

    Täälläkin tänään sininen taivas ja aurinko ;)



    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih miten lämmitti mieltä, kun löysin kommenttisi! Niitä näitä juttuja ja turinoita meidän elosta ja olosta - sellaista suloista sekamelskaa;) Mukavaa viikonalkua!

      Delete
  13. Oioi. Sinulla ollut ihana viikonloppu..hiljaisuutta ja omaa aikaa. Mahtavaa, kun mies järjestää mukavaa ohjelmaa lasten kanssa ja antaa vaimon levätä. Onnellista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Just, onnellsta ihan kaikille... ja olivat muksutkin kuulemmaa sellaisia super-reippaita, kun ei ollut äiti mukana huusaamassa;)

      Delete
  14. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  15. Kiitos Jaana kun saan olla täällä <3 Ihan huikeeta olla siskona tässä teidän "hullunkurisessa" perheessä, en tiedä maltanko lähteä pois kun sen aika tulee ;) Niin ihana perhe, talo, yhteiset jutut ja hullutukset. Ei voi kun tykätä. Kiitos.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Tuijamuru, ihanaa kun tykkäät, ja kuule niin ovat fiilikset samat molempiin suuntiin;) Ollaan onnenmyyriä meidän ihanasta perheenlisäyksestä;) Hyvät jutut jatkuu. Karibu!

      Delete
  16. Toivottavasti sait levättyä,luettua jne. viikonlopun aikana, kun rakkaasi touhuilivat muualla. Nyt mukavaa alkanutta viikkoa!
    XX

    ReplyDelete
  17. Hahaa, sisko numero neljä kaipaa kans kylään! Rutistushalaus koko perheelle <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jes, sisko-the-first on linjoilla! Olenkin odotellut;) Pistä pläänit päälle ja tänne. Isommat rutistukset salamana takaisin xxx

      Delete

Post a Comment

Popular Posts