Marjasuut & Sulosiivet


Vaikka niin olisin halajanut jussia kotisaaressa, niin kaikki kääntyi ihan mallilleen tämän juhannuksen suhteen. Palaset loksahtivat omille paikoilleen, ja meillä ollut oikein kelpo jussi- tai siis vuorokausi viikonloppua. 

Alkuillasta eilen oli vielä harmituksen taso ylikoholla, joten päätin siinä jussituskissani tehdä vielä iltavuoronkin byroon puolella... hoitaa hommia alta pois oikein urakalla, pikkukismitys kun antaa aina pontta puuhaan. Onneksi alkoivat puhelimet pirisemään illan mittaan, ja skandikavereiden impromptu midsommaren  oli käynnistynyt... ja saivat houkuteltua meidät joukkoon. Onneksi. Mies kiiruhti saman tien juhlahumuun lapsineen ja äiteineen, ja itse pyyhälsin paikalle jälkijunassa suoraan duunista - ja suoraan janssonin kiusaukseen. Ah. Oli också lohta ja limppua, snapsia ja laulua. Illasta kehkeytyi hauska ja melkein kelpasi juhannukseksi.

Tänään päivä alkoi kesäkakulla ja markkinahumulla. Anoppi juhlii vuosia,  samalla pakkailee kassejaan kotimatkalle. Synttärirituaaleista selvittyä suuntasin vistalle, ja nautin niin totisesti tuliaisten hommaamisesta. Ihaninta Afrikkaa. On taas kassillinen kikoyta ja kangasta, korikassia ja ihkutilpehööriä kotiintuomisiksi. Ennakoivaa antamisen iloa ilmassa;). Omaksi riemukseni löysin mukaan valkoisen keramiikkakannun ja -kulhon. Hurmaavat kaikessa yksinkertaisuudessaan. 

Hyvän lauantain kruunasi ilta Mogran orpokodilla. Menin juomaan iltasumpit Mama Hannan kanssa, ja samalla tehtiin vaippastrategioita. Vauvalan pääluku on noussut kahteenkymmeneenkuuteen, joten menekki on armoton. Pamperssit vie tämän konkurssipesän vielä syvemmälle, joten elokuusta eteenpäin siirrytään kangasvaippojen päiväkäyttökokeiluun. Katsotaan miten peppujen käy. Pistettiin muutama muukin rauta tuleen, hyviä rautoja toivottavasti.

Seuraava episodi meidän elämässä on pakkaaminen.

Jatketaan mukavia.

xxx


Comments

  1. Oi... miten herkullinen kakku ja kuvatkin niin "syötävän" ihania! :D
    Mahtavaa, että sait myös viettää juhannusta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Loppu hyvin, kaikki hyvin - ja nyt keskitytään jo seuraaviin jekkuihin;)

      Delete
  2. Napkins-tuliaiset <3
    Marjapiirakka <3
    Kannu ja vati <3
    Pienet vaippahousut viimeisessä kuvassa <3 <3 <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aivan aivan aivan. Ja ihan oikeassa järjestyksessä;)

      Delete
  3. Väriterapiassa taas täällä. Vauvakuumeelle olen jo ihan immuuni. Tai niin ainakin luulin ennen kun näin nuo vaippahousut. Voi mahoton sentään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuule, sitä tekee aina mieli lähteä kotiin piltti kainalossa - ihan tosissaan!

      Delete
  4. Voi noita värejä! Ja tuo kakku - onneksi on masu täynnä kaikesta herkuttelusta, ettei enää tarvitse lähteä pakastinta kaivelemaan. Mun painonhallintaprojektini sai taas jussina kunnon kolauksen, huoh;)
    Ja nuo lapset. Meenpäs katselemaan projektin Febu-sivuja ihan justiinsa.
    Oikein hyvää viikonloppua sinne♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih kiitos! Kiitos! Ja mukavaa viikonalkua sinne!

      Delete
  5. Huoh tuota värimaailmaa, niin ihastuttavaa ja nam mitä herkkua, onneksi kaikki kääntyi parhain päin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaikki ihanasti, ja vielä kun jaksaa vääntää neljä päivää täysillä, niin sitten on hommat vielä paremmin;)

      Delete
  6. Noin pitää skandinaavien juuri juhlia: perinneruuilla, snapsilla ja laululla!!
    Näyttääpä ihanalta tuo kakkunne....mukavaa alkavaa viikkoa!
    Xx

    ReplyDelete
  7. Voi miten ihanaa väriloistoa nuo tuliaiset ovat...tykkään kovasti ...:)
    Tuonne lastenkotiin, jos joskus pääsisin, en tiedä miten voisin sieltä lähteä ilman tuollasta suloista pienokaista kanalossa♥

    ReplyDelete
  8. Hyvää juhannuksen jatkoa. Voi noita vaippapeppuja. Kerro lisää projektista... Voitaisko me bloggaajat/lukijat auttaa jotenkin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kyllä! <3 <3 <3 Meillä on ihan vakava projekti meneillään, ja heinäkuun aikana pitäisi tulla patentti-ja rekisterihallitukselta paperit meidän yhdistykselle. Kun on paprut kunnossa, niin laitan tuutin täydeltä tietoa tänne - ja nöyrästi viestiä ken auttaa tahtoisi. Tässä kun olisi mahdollisuus konkreettiseen ja satasuoraan avitukseen Afrikan orvoille, ja niin että joka sentti menee suoraan perille! Lisää infoa on tulossa. ;)

      Delete
    2. Hyvä. Odotan:) Teette tärkeää työtä.

      Delete
  9. Siis tuo kannu ja ruusut....nyt en sano yhtään mitään, sydän suli ja pomppasi taivaaseen!

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts